Half-Life (PS2) – Xen ja tappamisen taito

Valven 3D-räiskintä Half-Life on pyristellyt myyntilistoilla kunnioitettavat kolme vuotta, sillä se elää edelleen modien ja nettipelien voimalla. PS2-käännöksessä pääosaan nousee loistava yksinpeli.

Valven Half-Life on se 3D-räiskintä, jota vieläkin käytetään muiden pelien mittatikkuna, vaikka peli julkaistiin jo 1998. Half-Life erottuu massastaan erinomaisen yksinpelin ansiosta, sillä koko peli perustuu valmiiksi käsikirjoitettuihin tapahtumiin. Pelaaja yllätetään jatkuvasti Resident Evil -tyyliin esiin pomppaavilla hirviöillä tai puzzleilla. Niistä klassinen esimerkki on ohjuksen moottoreihin tarttunut lonkeroalien, joka pitäisi hoitaa hengiltä, vaikka ampuma-aseissa ei ole riittävästi potkua.

Half-Lifen vastustajien tekoäly on esimerkillinen, esimerkiksi erikoisjoukkojen sotilas voi heittää laatikon takana kyykkivää pelaaja kranaatilla ja väijyä itse suojassa ja odottaa pelaajan tunkevan nokkansa liian pitkälle.

Tiede aiheuttaa ongelmia

Black Mesa -tutkimuskeskuksessa menee tieteellinen koe metsään ja tiedemiehet avaavat vahingossa oven toiseen ulottuvuuteen. Sieltä tunkee toinen toistaan kammottavampia hirviöitä vallaten tutkimuskeskuksen ja uhaten koko maapallon turvallisuutta.

Tarinan päähenkilön Gordon Freemanin pakoa ei helpota se, että tutkimuskeskukseen lähetetyillä erikoisjoukoilla on käsky tappaa kaikki laitoksessa olevat. Tuntemattomat alienit ovat voineet tartuttaa keskuksen työntekijöihin ties mitä ja se on liian suuri riski otettavaksi. Aivan uskottava juonenkäänne, sillä nykyään Yhdysvaltojen ilmavoimillakin on lupa pudottaa kaapattuja matkustajakoneita turvallisuussyistä.

Freemanin tärkein turva ovat toimivat kontrollit. Padiohjaus toimii 3D-räiskinnöissä standardiksi muodostuneella tyylillä: Toisella tatilla ohjataan miestä, toisella katsetta ja napeista ammutaan. Tattiohjauksessa pelaajan apuna on magneettiluotien sijasta automaattitähtäys. Ympyränapista jyvä heilahtaa heti viholliseen. Myös ohjaus lukittuu vastustajaan, jolloin vihollisen ympäri juokseminen helpottuu ja nostamalla tähtäyspistettä päähän hirviö kellistyy nopeammin.

Systeemi tasapainottelee mainiosti sujuvuuden ja itse tekemisen välimaastossa. USB-hiirtä ja -näppäimistöä tuetaan, jolloin ohjausavut voi jättää pois päältä eikä pelaaminen eroa alkuperäisestä PC-pelistä lainkaan.

PS2-Half-Lifen grafiikka pohjautuu tuoreeseen PC:n Blue Shift -laajennukseen, jossa vaarin tekstuureita on hieman siloiteltu, hirviöistä ja ihmishahmoista on tehty yksityiskohtaisempia. Erot eivät ole valtavia, sillä siinä missä alkuperäisessä pelissä oli vain aukko alienin mahassa näkyy PS2-versiossa suu hammasrivistöineen.

Kokonaisuutena grafiikka näyttää kohtuullisen hyvältä, vaikka valoefektit ja muut jipot ovatkin näteimmissä PS2-peleissä huomattavasti parempia, ja jäykkä animaatio tuntuu vanhanaikaiselta. Siellä täällä nähty PS2-version grafiikan hehkutus hymyilyttää: kehuthan kohdistuvat kolme vuotta vanhaan PC-peliin.

ÄÄnet ovat hyvät. Räjähdykset suorastaan tärisyttävät töllöä ja vastaantulijoiden ääninäyttelemisen kestää. Stereoilla laukauksen tai lähestyvän hirviön suunnan kuulee, mikä tukee hyvin Half-Lifen vahvaa siellä olemisen tunnetta.

Kaksin aina kaunihimpi

PS2-version erikoisuus on yhteistyössä pelattava decay-kaksinpeli. Decayn juoni kertoo samasta päivästä kuin pääpelikin, mutta pääosassa ei olekaan Gordon Freeman vaan tohtorit Gina Cross ja Colette Green. Näin voidaan hyvällä tekosyyllä kierrättää pääpelin kenttiä ja hirviöitä.

Decay toimii hienosti, vaikka sen skriptatut tapahtumat eivät olekaan yhtä viimeisteltyjä ja tarkkaan suunniteltuja kuin yksinpelissä. Decayssa ongelmat vaativat molempien pelaajien yhteistyötä.

Jaetulla ruudulla pelattava decay jättää kaksinpelinä varjoonsa toisen vaihtoehdon eli perinteisen deathmatchin. Kaverin auttaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin yhden ihmisen jahtaaminen kymmenessä eri tappokentässä, sillä halutessaan kämppäävän kaverinsa löytää vain jaetun ruudun alalaitaan vilkaisemalla.

Normaalin yksinpelin aikana voi tallentaa milloin tahansa muistikortille. Lisäksi vikkelästi tallentuvaa ja latautuvaa Quick Savea voi pitää koneen muistissa ilman verkkaisen muistikortin käyttöä, mistä iso ideapalkinto tekijöille. Decay-pelivaihtoehdossa tallentaminen onnistuu vain kentän lopussa, mikä on ärsyttävä pelinpidennyskikka. Pelikaverin epäonnistuminen aivan loppumetreillä pakottaa molemmat pelaamaan koko kentän uudelleen.

Käännös itsessään on onnistunut eikä kokonaisuudesta puutu kuin nettipeli. Half-Life on varsin samalla viivalla kesällä ilmestyneen Red Factionin kanssa, mutta minun kirjoissani Half-Life vie voiton paremmin etenevän tarinansa ansiosta.

90