Halo 2:n yksinpeli on kovaa kamaa noin kymmenen tunnin edestä. Livessä ilo venyy moninkertaiseksi.

Halo 2:n yksinpeli meni läpi ongelmitta, mutta nettimoninpelissä olo oli kuin puhtoisella pyhäkoulupojalla keskellä sotaa: turpaan tuli kerta toisensa perään. Vaan jotain maagista Halo 2:ssa on, sillä toistuvista nöyryytyksistä huolimatta halusin aina vain lisää, lisää ja lisää.

Samalla sohvalla pelattuna Halo 2:n kulmakivi on sen mainio co-operative-moodi, jossa edetään yksinpelistä tutun juonen läpi kaverin kanssa. Yhteistyö toimi jo ensimmäisessä Halossa ratkiriemukkaasti, ja kakkososassa jatkuu sama meno. Vihollisten väijyttäminen, huoneiden vyöryttäminen ja ajoneuvoilla leikkiminen kruunaavat kokonaisuuden. Co-operativen puuttuminen Livestä on synti ja häpeä.

Halo 2:n moninpelimuodot eivät ideoillaan mullista maailmaa, mutta pelimuotoja on runsaasti. Milloin käytössä on pelkästään raketinheittimet, milloin taas kaikilla on naamiointipuvut päällä. Lisäksi kitkaton mahdollisuus klaani- ja tiimipelaamiseen antaa lisäpotkua.

Perinteisen deathmatchin lisäksi mukana on muun muassa lipunryöstöä, alueiden valtausta, kukkulankuningasta ja oddballia. Oddballissa etsitään kentältä pallo (kallo) ja pyritään pitämään sitä hallussa. Kallottomien tehtävänä on nitistää kallonkuljettaja ja napata kallo itselleen. Seurauksena on kaoottista hubaa, joskin idiootit, jotka keskittyvät pelkästään toisten tappamiseen, ottavat pahasti kalloon. Moisia älyn kalifeita on yleensä muutama peliä kohden.

Liven perusominaisuudet sopivat moninpeliin nakutettuina. On mieltäylentävää kuulla oman "got the flag, cover me" -viestinsä jälkeen vakuutteluja, että homma hoituu ja nähdä kumppaniensa parveilevan ympärillä. Vaikka peliseuran taso vaihtelee rajusti, pääasiassa tiimityöskentely toimii julkisella puolella kohtalaisesti. Sooloilijoita on aina, mutta iso osa väestä yrittää tosissaan.

Kentät ovat hyvin moninpeliin suunniteltuja. Kenttiin on sijoiteltu suojia, erilaisia kulkureittejä sekä kranaatteja ja tehokkaampia pyssyjä. Yleensä hengissä säilymisen ehtona on tuplapyssyt, sillä pelkällä konekiväärillä naputtelu on oikotie hautausmaalle. Ylitehokas energiamiekka on melkoinen ilonpilaaja. Osaavissa käsissä miekalla pystyy pistämään vastustajat poikki ja pinoon hetkessä, mikä on ärsyttävää. Haulikko on melkein yhtä kova sana, mutta sen kanssa on lähelle pääseminen vaikeampaa.

Syöttöpörssin kärkinimi

Peliseuran haku toimii niin, että valitaan haluttu pelityyppi muutamasta vaihtoehdosta ja Halo 2 hoitaa loput. Ensin löytyvät samanlaista peliä etsivät pelikumppanit, sitten arvotaan pelityyppi ja lopuksi potkaistaan peli käyntiin. Teknisesti pelaaminen sujuu moitteetta, minkäänlaista lagia en havainnut kertaakaan ja yhteys palvelimelle katkesi vain kerran.

Käynnistyvän pelin yksityiskohtiin ei pysty itse vaikuttamaan. Jos esimerkiksi haluaisi pelata deathmatchia haulikoilla, vaihtoehtoina on joko luottaa onneensa tai etsiä kaverilistalle samanhenkistä porukkaa ja pistää näiden kanssa haulikkohippa pystyyn. Itse pidin satunnaisuudesta, sillä sen ansiosta monet pelimuodot pääsevät oikeuksiinsa: väki ei jumitu pelaamaan vain yhtä tai kahta suosikkiaan.

Seuranhaun ainoa ongelma on hitaus. Toisinaan pelikumppanien etsiminen kestää minuuttitolkulla. Lisäksi seuraa joutuu hakemaan joka pelin jälkeen uudestaan, jos ei ole lätkinyt kanssapelaajia kaverilistoilleen. Parempi, jos halukkaat olisivat jatkaneet keskenään ja mukaan olisi otettu lisää optimatchaajia, jos tarve vaatii.

Suorituksiaan voi jälkikäteen tarkastella osoitteessa www.bungie.net. Tilastojen määrä häkellyttää: jokaisesta pelistä on matsiajankohtien lisäksi esimerkiksi sijoitukset, tapot, kuolemat, osumaprosentit ja jopa tiedot siitä, kuka tappoi kenet, montako kertaa, missä kohtaa ja millä aseella.

Hauskana yksityiskohtana Halo 2 pitää kirjaa myös syötöistä. Jos ampuu joltakulta panssaria heikommalle, mutta toinen hoitaa tapon, saa syöttöpisteen. Syöttöpisteiden jakelu on hyvä armopala, sillä on harvinaisen turhauttavaa ampua pari lippaallista viholliseen, kuolla ja sitten nähdä, kuinka joku toinen kerää potin mulkaisemalla vastustajaa pahasti. Parhaimmillaan minulla oli deathmatchissa pari tappoa ja toistakymmentä syöttöpistettä. Sellainen syö miestä.

Halo 2 on Live-moninpelien eliittiä. Monipuoliset ja sutjakat pelimuodot sekä räjähtävän raivokas toiminta pitävät takapuolen liimattuna sohvaan. Jokaisen matsin jälkeen tekee mieli mennä uudestaan näyttämään osaamistaan. Nöyryyttäville turpasaunoilleni tuli muuten loppu, kun tajusin säätää kääntymisherkkyyttä kireämmälle. Sen hoksaamiseen ei mennyt edes puolta vuorokautta.

* * * * *

Halo 2 - The Official Guide

ISBN: 0761544739

Kustantaja: Piggyback

Maahantuoja: Plan 1 Oy

Hinta: noin 15 euroa

Kirjoiksi painetut läpipeluuohjeet eli strategiaoppaat ovat ilmiömäisen suosittuja Yhdysvalloissa. Suomessa strategiaoppaat kärsivät turhakkeen maineesta - eivätkä aivan syyttä.

Amerikkalaisen Piggybackin kustantamaa 230-sivuinen Halo 2 - The Official Guidea on kiva selailla. Väljä taitto ja laadukkaalle paperille painetut näyttävät värikuvat tekevät siitä mainion kahvipöytäkirjan nörttikodin olohuoneeseen. Harmi vain, että oppaan ydin eli sata sivua yksinpelin kuvitettua ja kartoitettua läpipeluuohjetta tuntuu melkoisen tarpeettomalta pelissä, jossa vain juostaan eteenpäin ja ammutaan.

Läpipeluuohjetta seuraavat kenttäkohtaiset moninpelivinkit ovat sentään hyödyllisiä. Kenttien salat perataan hyvin auki, mikä helpottaa moninpeliä aloittelevien alkutaivalta.

Vaikka Halo 2 - The Official Guide on fanituotteena ihan hauska, oppaana se sortuu liialliseen yleisluontoisuuteen. Kirjassa on vain hyvin vähän sellaista, mitä ei pelaamalla oppisi itsekin. Minä olisin kaivannut mukaan raakaa numeerista dataa, asetaulukoita ja sen sellaisia.

Tuomas Honkala