Kyllä Valhallassa riemua riitti ja Ragna-Rock pauhasi, kun skandinaavijumalat iloitsivat pääsystään jälleen yhteen peliin. "Mutta sehän on vain tylsä Warlords-imitaatio", tokaisi ilkeä Loki ja taas vajottiin Götterdammerungiin.
Jumalten vasara on vuoropohjainen strategiapeli, jossa maali on selkeä: vain yksi pelaaja voi olla Jumalten Vasara. Odinin armoihin pääsee suorittamalla norjalaisten jumalten antamia (yksinkertaisia) tehtäviä, joista saa palkinnoksi taika-aseita, joukkoja, taikoja ja muita bonuksia. Jonkinlaista uutuutta peliin tuo se, että kyseessä on pohjoismainen skenaario.
Pelaaja voi valita ihmisten, haltioiden, kääpiöiden tai peikkojen heimon, joilla jokaisella on omat voittokriteerinsä. Holistic Design Inc (tuttu mm. Merchant Princestä) väittää tosissaan, että Hammer of Gods pakottaa pelaajan näkemään maailman viikinkien silmin. Kyllä viikinkien elämä on sitten ollut yksinkertaista ja tylsää.
Jopa vaikeimmilla tasoilla pelissä ei ole muuta tekemistä kuin joukkojen liikuttelua ja uusien värväämistä. Diplomatiaruutukin löytyy, mutta neuvottelut saa nopeasti päätettyä rauhaan ja täyteen kauppaan. Liikkuminen kartalla noudattaa wanhaa kunnon metodia, jossa tuntematon ei näy ennen kuin siellä käy. Merchant Princen malliin tuntematonta peittää vanhan kartan tyyppinen kelmu.
Matkalla saattaa syville vesille eksyvän viikinkilaivan kimppuun iskeä merikäärme tai jopa niinkin luonnoton ilmiö kuin myrsky. Ennemmin tai myöhemmin eteen osuu kuitenkin kaupunki, kylä tai luostari ja on aika iskeä sarvet päähän ja käydä töihin.
Koukkupolvet pohjan miehet
Taistelut käydään sivulta kuvatussa ruudussa, johon SVGA-grafiikan on lahjoittanut tuntematon Walt Disney -taiteilija, se sama, jonka mielestä myös Mikki & Hessu joutuvat kävelemään polvet koukussa. Taistelukenttänä näyttäisi olevan jalkapallokenttä, josta on huolellisesti poistettu puut, pensaat ja kaikki muut taktista etua tarjoavat esteet. Tämä siksi, että pöntöhkön näköiset ukkelit pääsevät liikkumaan vuoron perään minimaalisin taktisin mahdollisuuksin. Jousella voi ampua ja miekalla lyödä, mutta taistelun ainoa mielenkiintoa herättävä hetki tulee viikinkisankarin heittäessä haarikan nurkkaan: valkyria saapuu noutamaan sankaria Wagnerin teeman säestämänä.
Jos asutuskeskus jää jyrän alle, sen voi joko vain ryöstää tai sitten vallata, jokseenkin samoilla optioilla kuin Warlords II:ssa. Mikäli asutuskeskuksen haluaa omakseen, täytyy uhrata yksi kappale jousi- tai miekkamiehiä maalaistollojen esimieheksi.
Ällistyttävintä HoGissa on se, että vain yksi kaupunki per pelaaja pystyy tuottamaan uusia joukkoja, ja vain tästä samaisesta kaupungista voi ostaa veneen. Yksikköjä voi yhteen pinoon niputtaa korkeintaan kahdeksan.
Hauskaa ja kehittävää askartelua, esimerkiksi uutta tekniikkaa kehittäen tai kaupunkeihin jotain rakentaen, ei yksinkertaisesti ole. Jumalien tehtävät (hyökkää kaupunkiin, hyökkää kahteen kaupunkin, hyökkää neljään kaupunkiin) toisaalta poikivat muun muassa taikoja palkinnoksi, mutta ovat kuitenkin heikko tekemisen korvike.
Mitenkäs sitten vallattujen kaupunkien puolustus hoidetaan? Automattisesti, sillä koosta riippuen kaupungit saavat tietyn kokoonpanon ilmaisia puolustajia. Näiden hankinnasta ei pelaajan tarvitse välittää, ne ilmestyvät automaattisesti ja taistelun jälkeen korvautuvat vauhdilla yksi mies per vuoro. Näitä joukkoja ei sitten voi mihinkään muuhun käyttääkään.
Kaupunkien viereen voi rakentaa linnoja, jotka myös keräävät ilmaisjoukkoja. Linnat toimivat jonkinnäköisinä automaattisina puolustusasemina: jos vihamielinen joukko tulee tarpeeksi lähelle, linnanväki iskee siihen automaattisesti.
Teknisesti grafiikka vaihtelee selkeästä amatöörimaisen karuun, mutta ääniefektit ovat harvemmassa kuin rehelliset poliitikot. Pienenä ihmeenä pelissä pilkahtelee ihan sopiva musiikki, ja itse pelikin soljuu rompulta ilman ongelmia.
Ainoa varsinainen plussa Hammer of Godsissa on sen monipuolinen multiplayer-optiotarjonta: peli onnistuu niin modeemilla, verkossa kuin postipelinäkin. Monenpelaajan pelinä Hammerista saattaa jotain puhtia löytyäkin.
En kyllä ymmärrä, miten Hammer of Gods onnistuu olemaan tekemättä minkäännäköistä vaikutusta. Siinä ei ole mitään, mikä aiheuttaisi spontaania kiukkua, mutta ei siinä ole myöskään mitään, mikä pystyisi pitämään kiinnostusta hengissä. Hyvin pian pelin aloittamisen jälkeen ei Vasaraa enää jaksa nostaa, vaikka Odin tulisi ja tappaisi (loppuisipa ainakin pelaamisen tuska). Hammer of The Gods on pelillinen vastike tislatulle vedelle.
70
