Uusi konsolisukupolvi tuo teräväpiirtotelevision myös Suomeen. Koska oikeita HDTV-lähetyksiä saadaan vielä odottaa, tutkimme miten LCD- ja plasmapaneelit taipuvat pelaamiseen.
Tähän asti tavallinen televisio on riittänyt mainiosti pelaamiseen. Suurin ongelma on ollut se, miten konsolista saa riittävän hyvänlaatuisen kuvan tyhmistyslaatikkoon. Xbox 360 kääntää tilanteen toisin päin: ongelma ei ole konsolin lähettämä kuva, vaan se, riittävätkö television rahkeet koko gloorian esittämiseen.
Toki kuva näkyy vanhassa televisiossa, mutta HDTV-tarkkuuden skaalaaminen alaspäin töllön matalampaan (768 x 576) normaalitarkkuuteen on kuin jos ostaisi Ferrarin, mutta tyytyisi ajelemaan sillä kaupungin keskustassa kävelynopeudella.
HDTV:stä puhuttaessa tarkoitetaan käytännössä aina paneelitelevisioita, lähes yhtä ohuita LCD-taustaprojektiolaitteita tai videotykkejä. Vaikka Yhdysvalloissa vielä myydään perinteistä CRT-tekniikkaa käyttäviä teräväpiirtotelevisioita, eivät ne ole koskaan rantautuneet Suomeen asti. Hyvä, sillä romuluisten putkitöllöjen aika alkaa olla auttamattomasti ohi.
Kahden kauppa
Uuden television etsijä joutuu valinnan eteen: tarjolla on kauemmin markkinoilla olleita plasmapaneeleita ja uudempia, tietokonenäyttöjen tekniikkaan pohjaavia LCD-televisioita. Molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa, vaikka erot ovat uusien näyttösukupolvien myötä hiljalleen pienentyneet.
LCD-paneelien perinteisiä vahvuuksia ovat kirkkaampi kuva ja parempi pysäytyskuvan kesto. Staattinen kuva, kuten esimerkiksi pelien erilaiset HUD-näytöt, ei pala kiinni LCD-näyttöön, vaikka kuvan jättäisi paikoilleen kuinka pitkäksi aikaa tahansa. Myös tietokonekuva toistuu LCD:llä yleensä terävämmin kuin plasmalla, sillä lähes kaikissa LCD-paneeleissa on tietokoneista tuttu VGA-liitäntä.
Plasman perinteisiä etuja ovat parempi liikkuvan kuvan toisto ja suurempi kontrastisuhde. Sen ansiosta musta toistuu plasmalla oikeasti mustana, toisin kuin hiukankaan vanhemmilla LCD-näytöillä, joissa jälki on parhaimmillaankin harmaata. Kääntöpuolena etenkin halvemmat plasmat ovat usein liian synkkiä ja kuvan tumma pää menee tukkoon.
Kuvan kiinni palaminen plasman riesana
LCD-tekniikka yleistyy niin kovalla rytinällä, että jotkut valmistajat ovat pudottaneet plasmat pois mallistoistaan. Plasma ei silti ole katoamassa, ja molempia tekniikoita kehitetään eteenpäin. Tämän ansiosta uunituoreen paneelinäytön ostajan ei tarvitse enää murehtia yhtä paljon valitsemansa tekniikan vahvuuksia ja heikkouksia kuin ennen. Sokkona kauppaan ei silti saa lähteä, etenkään jos hakee myös pelaamiseen soveltuvaa laitetta.
Pelaajalle merkittävimmät kysymykset ovat kuvan mahdollinen häntiminen ja kiinni palaminen. Vielä edellisen sukupolven LCD:ssä liikkuvassa kuvassa oli ongelmia, mutta tämä alkaa olla historiaa. LCD-paneelia kannattaa kokeilla ennen ostoa aina, mutta erityisesti silloin, jos on hankkimassa käytettynä hiukan vanhempaa laitetta. Pelaajalle järkevintä on upouuden LCD-television ostaminen, sillä tekniikka on kehittynyt nopeasti.
Plasmatelevision suurin murhe on kuvan palaminen kiinni. Vanhojen ektoplasmatelevisioiden akuutti haamukuvaongelma on parantunut, mutta kokonaan niistä ei ikinä päästä eroon. Saman kuvan pitäminen ruudulla useamman tunnin ajan ei ole hyväksi plasman terveydelle.
Lyhyet pelisessiot eivät polta kuvaa pysyvästi plasmaan, mutta jo muutaman minuutin staattinen kuva jättää ruutuun puhtaalla pohjalla näkyvän haamun. Se näyttää pahalta, mutta yleensä haamun saa pois ajamalla televisioon jonkin aikaa tasaisen harmaata signaalia tai liikkuvaa kuvaa. Joissain plasmamalleissa on tätä varten valmiina oma puhdistustoiminto.
Pelaajalle plasmatelevisiota ei kuvan kiinnipalamisriskin takia voi suositella. Vaikka satunnaispelaaja pääsisi haamuista eroon puhdistustoiminnolla, ei ruudun siistiminen jokaisen pelisession jälkeen ole houkuttelevaa. Testissä olleen Pioneerin plasmatelevision ohjekirja esimerkiksi suosittelee, että jokaisen pelisession jälkeen ruutua puhdistetaan ajamalla televisioon kolminkertainen aika liikkuvaa kuvaa.
Kun musta on harmaata
Jotta ostopäätös ei olisi liian helppo, elokuvakäytössä paras kuva on vielä tällä hetkellä plasmassa, koska se toistaa tummat sävyt aidoimmin. LCD-tekniikan ongelmana on yksi tasainen taustavalo, joten musta on helposti vain tumman harmaata.
Uusissa LCD-televisioissa kontrasti on jo melko hyvä. Taustavalo tekee mustasta edelleen harmaan täysin pimeässä katsottuna, mutta tavallisessa huonevalaistuksessa ero plasmaan on pieni.
Ongelma vähenee tulevissa LCD-sukupolvissa. Niissä siirrytään käyttämään taustavalona ledejä, joita voidaan sytyttää ja sammuttaa pienissä ryhmissä. Tällöin musta voi olla oikeaa mustaa, koska LCD:n ei tarvitse yrittää estää takaa tulevaa valoa.
Ledit myös parantavat LCD-paneelien kontrastisuhdetta ja vähentävät virrankulutusta huomattavasti. Nykyisellään LCD-paneelit kuluttavat reilusti sähköä, joidenkin tutkimusten mukaan parin tunnin päivittäinen käyttö vastaa jopa sähkökiukaalla saunomisen syömää sähkömäärää.
Katselukulma vaikuttaa sijoituspaikkaan
Pelikäytössä huipputasainen väriliukujen toisto ei ole elintärkeää, sillä pinnat ovat peleissä harvoin virheettömän kauniita. Elokuvissa tällä on enemmän merkitystä, sillä tökkivät väriliu'ut pistävät helposti silmään epäluonnollisuutensa takia.
LCD-televisioissa paneelien kyky tasaisten väriliukujen esittämiseen vaihtelee paljon, ja pahimmillaan jälki on kammottavaa katseltavaa. Myös tämä ominaisuus on LCD-tekniikan kehittyessä parantunut, mutta mallien välillä on yhä suuria eroja. Jos LCD:tä on hankkimassa myös elokuvien katseluun, pitää suosikki testata ennen ostopäätöstä.
Katselukulma kannattaa ottaa huomioon, kun suunnittelee LCD-televisionsa sijoituspaikkaa. Uudet mallit ovat vähemmän herkkiä kulman vaihteluille, mutta yleensä kontrasti heikkenee radikaalisti, jos näyttöä katselee muualta kuin suoraan edestä. Kuvan värit latistuvat ja tummista sävyistä tulee harmaita. LCD:t ovat herkempiä pystysuunnassa tapahtuvalle kulman vaihtelulle, joten televisio kannattaa sijoittaa oikealle korkeudelle istumapaikkaan nähden.
Yksinpelaajalle katselukulma ei aiheuta ongelmia, mutta jos useampi pelaaja haluaa löhötä pitkin huonetta ja nauttia samasta pelistä, ei kuva näytä samalta kaikille. Seurapeleissä värien latistuminen ei tosin välttämättä haittaa.
Plasmatelevisiot suoriutuvat väriliu'uista puhtain paperein ja katselukulma ei aiheuta ongelmia. Kuva näyttää samanlaiselta mistä päin katseltuna tahansa.
Kuolleen pikselin mysteeri
LCD-paneelia ostavaa pelotellaan kuolleilla pikseleillä, eli joko päälle tai pois päältä jumittuneilla kuvapisteillä. Päälle juuttunut pikseli on valkoinen, kuollut musta. Legendan mukaan kuolleet pikselit kiusaavat LCD-paneeleita kuin hirvikärpänen kesäistä samoilijaa, ja ne tekevät laitteista pian käyttökelvottomia.
Todellisuus on hyvin kaukana uhkakuvista. Joskus LCD-tekniikan alkumetreillä kuolleet pikselit saattoivat satunnaisesti olla ongelma, nykyään niistä ei juuri ole haittaa. Uusissa laitteissa ei yleensä ole lainkaan kuolleita pikseleitä, ja jos onkin, niin muutamaa pistettä ei välttämättä huomaa kuin erikseen etsimällä.
Iän myötä kuolleita pikseleitä voi tulla muutamia lisää, mutta tämäkin on epätodennäköistä, jos näyttöä kohtelee ystävällisesti. Jos paneelia ei töki ja kolhi, pikselit pysyvät elossa. Kuolleita pikseleitä ei siis kannata pelätä LCD-televisiota ostaessaan.
LCD on pelaajan valinta
HDTV-laitteiden markkinat ovat vielä kehittymässä. Uuden television ostaja joutuu väkisin päättämään, haluaako hän nauttia uuden konsolinsa tarkkuudesta heti vai sinnitellä vanhan matalatarkkuuksisen televisionsa kanssa vielä PS3:n ilmestymiseen asti.
Odottaminen ei välttämättä ole järkevää, sillä ennakkotietojen ja kaiken järjen mukaan PS3 tukee myös nykyisten paneeleiden 720p-tarkkuutta. Sen kanssa pelit näyttävät hiukan epätarkemmilta kuin 1080p:llä, mutta täyden HDTV-tarkkuuden televisioiden yleistymistä saadaan vielä odottaa hyvän aikaa. Eikä kolmos-Pleikan eurojulkistuskaan ole aivan nurkan takana.
Pelaajalle uudessa HDTV-tekniikassa ei ole pohtimista: se on LCD. Huippuplasmassa on vielä jonkin verran parempi kuva erityisesti elokuvakäytössä, mutta kuvan kiinnipalaminen tekee plasmoista yksinkertaisesti sopimattomia raskaaseen pelaamiseen. Tämä on harmi, sillä muuten plasman ominaisuudet ovat erinomaiset.
Sitä oikeaa LCD-televisiota etsiessään kannattaa luottaa uusimpaan tekniikkaan. Vanhoissa paneeleissa voi vielä olla ongelmia nopean kuvan esittämisen kanssa, uusissa laitteissa häntimistä ei enää tapahdu. Jos mahdollista, laitetta kannattaa aina kokeilla ennen kotiin kantamista.
Tapio Salminen
* * * * * *
Mikä on oikea HDTV?
HDTV-termi vaihtelee sen mukaan, keneltä asiaa kysyy. Teräväpiirtostandardin kanssa eletään vielä siirtymäaikaa, joten tekniikassa on useita erilaisia välivaiheen versioita. Paremmuusjärjestyksessä tarkkuudet ovat 1280 x 720p, 1920 x 1080i ja 1920 x 1080p. Selvyyden takia nämä ilmoitetaan usein vain viimeisellä numerolla tyyliin 720p, jossa numeron perässä oleva p tarkoittaa lomittamatonta (progressive) kuvaa.
Xbox 360:n näkemys HDTV:sta on tällä hetkellä yleisin 1280 x 720p. Lomittamaton kuva päivittyy kerralla kokonaan samaan tapaan kuin tietokonenäytöissä, kun nykyisten televisioiden lomitettu (interlaced) kuva päivittää joka toisen vaakajuovan vuoron perään. Jos tarkkuuden perässä on i-kirjain tyyliin 1080i, se tarkoittaa lomitettua kuvaa.
Lomittamaton kuva on terävämpi ja tasaisempi kuin vastaavalla juovamäärällä luotu lomitettu kuva. Liike toistuu lomittamattomalla ruudulla paremmin, ilman lomitetussa kuvassa joskus näkyvää repeilyä.
Nyt kaupoissa HD Ready -lätkällä myytävät televisiot pystyvät Xbox 360:n 1280 x 720p -tarkkuuteen. Myös joskus ennen vuosikymmenen loppua alkavat HDTV-lähetykset tulevat luultavimmin olemaan tällä tarkkuudella. Mutkia matkaan aiheuttaa se, että todellinen HDTV:n huipputarkkuus on vielä reilusti korkeampi, 1920 x 1080p. Ennakkotietojen mukaan PlayStation 3 tukee tätä tarkkuutta. Jos näin on, pelaaja on taas valinnan edessä.
Markkinoilla on tällä hetkellä vain muutamia 1080p-tarkkuuteen pystyviä televisioita ja niiden hinnat ovat tähtitieteellisen korkeita. Laitteiden kanssa saa olla erittäin tarkkana, sillä koneita myydään 1080-tarkkuudella, mutta todellisuudessa laite pystyykin vain 1080i:hin, joka on lomituksen takia käytännössä kuvanlaadultaan heikompi kuin 720p. Kaikki nykyiset HD ready -televisiot kykenevät 1080i:hin.
Tuleva 1080p-tarkkuus ei näy nykyisissä 720p-televisioissa. Jos ei uskalla sijoittaa rahojaan 720p-televisioihin, varsinkin pelaajalle varteenotettava vaihtoehto on tietokonekäyttöön suunnitellun laajakuvapaneelin ostaminen. Markkinoilla on useita 23- tai 24-tuumaisia tietokonenäyttöjä, joiden 1920 x 1200 pisteen tarkkuus riittää HDTV:n korkeimpaan mahdolliseen 1080p-tilaan. Tällöin kuva venyy hieman pystysuunnassa, mutta ero ei ole merkittävä.
Useimmissa tietokonenäytöissä on vain digitaalinen DVI-sisääntulo, mutta Xbox 360:n saa siihen kiinni ongelmattomasti VGA-kaapelilla ja VGA-DVI-muuntimella. Jos PS3:ssa on digitaalinen HDMI-liitäntä, sen voi muuntaa DVI-muotoon omalla sovittimellaan.
Kuva skaalautuu aina
HDTV:stä puhuttaessa kuvan skaalaus on mielenkiintoinen aihe. Käytännössä markkinoilla ei ole yhtään paneelitelevisiota tai tietokonenäyttöä, joka toistaisi pikselitarkasti 1280 x 720p:n tai minkään muunkaan teräväpiirtotarkkuuden. Tähän pystyvät vain videotykit ja taustaprojektiolaitteet.
Malleista riippuen televisioiden tarkkuus on yleensä joko 1280 x 768 tai uudempi 1366 x 768, joten kuvaa joudutaan aina skaalaamaan tavalla tai toisella. Skaalaus heikentää kuvanlaatua aina jonkin verran. Onneksi kuvanmuunnospiirit ovat kehittyneet suurin hyppäyksin ja jälki on uusissa laitteissa lähes poikkeuksetta mallikasta. Testin kolmessa LCD:ssä tai plasmassa HDTV-tarkkuudet toistuivat terävästi skaalauksesta huolimatta.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi HDTV-televisiot eivät yksinkertaisesti voi käyttää pikselitarkkaa 720p-tilaa. Osasyyllinen on LCD-näyttöjen PC-menneisyys, joten tarkkuudet on peritty sieltä.
Skaalauksen takia HDTV-töllön omistaja saattaa törmätä odottamattomaan ongelmaan: vanhojen konsoleiden normaalitarkkuuksinen kuva näyttää huonommalta kuin vanhassa putkitelevisiossa. Tälle ei vain yksinkertaisesti voi mitään. Kuva heikkenee väkisin, kun se suurennetaan yli kaksinkertaiseksi. Samalla korostuvat myös kuvasignaalin mahdolliset virheet, joten parhaimman mahdollisen kaapelin käyttäminen on entistä tärkeämpää. Standarditarkkuuden skaalauksen laatu vaihtelee mallikohtaisesti jonkin verran.
Tapio Salminen
* * * * *
Sony Bravia KDL-V26A11E
Valmistaja: Sony
Hinta: 1 799 euroa
26-tuumainen Sony Bravia on testatun LCD-kolmikon tasokkain laite niin peli- kuin elokuvakäytössä. Liikkuvan kuvan kanssa ei ole ongelmia ja tummat sävyt toistuvat kelvollisesti. Täysin mustaan ei vielä tämän sukupolven LCD-tekniikalla tosin pystytä.
Värit toistuvat luonnollisesti pienen säätämisen jälkeen. Väriliu'uissa näkyy jonkin verran portaita, mutta ei yhtä häiritsevästi kuin JVC:llä. Vanha normaalitarkkuus skaalautuu ruudulle LCD-kolmikosta parhaiten, eikä kuvassa ole häiritseviä skaalausartifakteja.
Sonyn ainoa isompi ongelma on kuvan runsas kohina. Se näkyy erityisen selvästi elokuvia katsottaessa. Vaikka kohina häiritsee aluksi, siihen tottuu yllättävän nopeasti. Toinen heikkous on VGA-liitännän puute, minkä takia Sonya ei voi käyttää kunnolla tietokoneen kanssa. Kaikki muut liitännät Sonysta löytyvät HDMI:tä myöten.
**** (neljä tähteä)
* * * * *
JVC LT-26X70
Valmistaja: JVC
Hinta: 1 399 euroa
JVC:n 26-tuumainen LCD-televisio on kolmikon uusin malli, juuri markkinoille ilmestyvä versio. Tämä näkyy muita paremmassa kontrastissa, eikä kontrastisäätöä täydy vääntää tappiin asti hyvää kuvanlaatua etsiessään. Tästä huolimatta kuvan tumma pää menee välillä tukkoon ja mustan yksityiskohtia on hiukan Sonya vähemmän.
Liikkuvan kuvan esittämisessä ei ole ongelmia ja värit saa säätämällä kohdalleen. Näkyvää kohinaa kuvassa ei ole, mikä on selvä etu Sonyyn verrattuna. Heikkoutena väriliu'ut sen sijaan ovat erittäin portaittaisia ja pistävät silmään elokuvia katsottaessa. Muuten kuva on elokuvakäytössä hyvä.
Standarditarkkuuden skaalaus toimii hivenen Sonya heikommin, ja kuvassa näkyy jonkin verran artifakteja. Liitäntäpatteri on LCD-kolmikon runsain. Mukana on VGA-sisääntulo ja ainoana peräti kaksi HDMI-porttia.
*** (kolme tähteä)
* * * * *
Samsung LE-26R1B
Valmistaja: Samsung
Hinta: 1 290 euroa
Samsungin 26-tuumainen LCD on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa ja valmistaja on tuomassa sen tilalle uuden mallin. Kuva voi aluksi vaikuttaa lattealta ja liian tummalta. Kun taustavalon automatiikan kytkee pois päältä, paranee jälki huomattavasti. Kontrastin säätäminen kohdalleen vaatii silti jonkin verran työtä, mutta lopputulos on toimiva. Musta ei ole yhtä mustaa kuin Sonylla.
Värimaailma on säädöistä huolimatta hivenen kelmeä. Liikkuvan kuvan kanssa ei ole ongelmia ja väriliu'ut toistuvat paremmin kuin Sonylla ja JVC:llä. Pikselimäisiä rajoja ei ole pahemmin huomattavissa. Kohinaa on jonkin verran, mutta vähemmän kuin Sonyssa.
Standarditarkkuus toistuu suttuisena ja kuvassa näkyy skaalausartifakteja. Liitäntäpatteri on täydellinen VGA:ta ja HDMI:tä myöten.
*** (kolme tähteä)
* * * * *
Pioneer PDP-506XDE
Valmistaja: Pioneer
Hinta: 6 290 euroa
Plasmatelevisioiden kunniaa edustamaan valittiin Pioneerin laadukas 50-tuumainen yksilö. Kuvakoko on lähes tupla LCD:hin verrattuna ihan siitä syystä, että HDTV-tarkkuuksista plasmaa ei pahemmin ole tarjolla alle 50 tuuman kokoluokissa.
Puhtaasti kuvanlaadulla mitattuna Pioneer on testin selvä ykkönen. Kontrasti on erinomainen ja musta on todella mustaa menemättä silti tukkoon. Värit ovat luonnolliset ja liu'ut toistuvat tasaisesti ilman häiritseviä portaita. Kuvassa on pientä pehmeyttä, mutta siitä pääsee eroon kytkemällä erilaiset kuvanparannuspiirit pois päältä. Standarditarkkuus toistuu erinomaisesti, kuin tavallisessa televisiossa.
Vaikka kuvanlaatu on mainio, ei plasma sovi pelaajalle. Jo runsas viiden minuutin pelaaminen jätti ruutuun selvän haamun paikallaan pysyneistä elementeistä. Siitä pääsi eroon liikkuvaa kuvaa ajamalla, mutta kovin kauan ei staattista kuvaa plasmalla uskalla esittää. Harmi sinänsä.
Monipuoliset liitännät on ulkoistettu erilliseen liitäntärasiaan, joka kytketään televisioon yhdellä kaapelilla. Ratkaisu on kätevä ja mukana on kaikki tarpeellinen, myös VGA ja HDMI.
Elokuviin: **** (neljä tähteä)
Pelaamiseen: * (yksi tähti)
* * * * *
Tietokonenäyttö konsolin kaveriksi
Samsung Syncmaster 242MP
Valmistaja: Samsung
Hinta: 1 500 euroa
Tavalliset televisioina myytävät HDTV-paneelit eivät vielä pysty korkeimpaan mahdolliseen 1920 x 1080p pisteen HDTV-tarkkuuteen. Tietokonenäytöissä tällainen tarkkuus on lomittamattoman kuvan tavoin ollut arkipäivää jo pitkään. Kunnollinen tietokonepaneeli tuntuu siis äkkiä ajateltuna täydelliseltä oikotieltä HDTV-onnelaan.
Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Korkeampi tarkkuus tarkoittaa vastaavasti sitä, että matalampia tarkkuuksia joudutaan skaalaamaan voimakkaammin. Näytön skaalaustoiminto tulee entistä tärkeämmäksi jokapäiväisessä käytössä. Onneksi se toimii nykyisissä tietokonenäytöissä yleensä erinomaisesti.
Toinen ero oikeaan paneelitelevisioon on kuvasuhde. Televisiot ovat kuvasuhteeltaan 16:9, kun tietokonenäyttöjen laajakuvaksi on jostain syystä vakiintunut 16:10. Tämä tarkoittaa sitä, että kuva venyy hiukan pystysuunnassa. Ero ei ole kovin suuri ja jopa kaltaiseni kultasilmä tottui siihen nopeasti, mutta aluksi ihmiset näyttävät pitkänaamaisilta ja ympyrät soikeilta.
Liitännät voivat aiheuttaa ongelmia muiden kuin Xbox 360:n käyttäjälle. Malleista riippuen tietokonenäytöissä ei välttämättä ole mitään muuta sisääntuloa kuin DVI tai VGA. Niihin on vaikea kytkeä vanhempia konsoleita ilman erikoiskaapeleita. Toisaalta tulevaisuuden kannalta DVI:llä varustettu tietokonenäyttö on turvallinen valinta, sillä HDMI kääntyy ongelmitta DVI:ksi yksinkertaisella sovitinpalalla.
23–24-tuumaisia laajakuvapaneeleita on useimmilla näyttövalmistajilla ja hinnat vaihtelevat reilusti. Edullisimpiin kuuluu Dellin 24-tuumainen malli, joka maksaa vain vajaat tuhat euroa. Tyyliä etsivälle on muun muassa Applen kalliimpi 23-tuumainen Cinema Display.
Samsungin 24-tuumainen Syncmaster 242MP on hiukan erilainen tietokonenäyttö, sillä siinä on mukana TV-viritin ja liitäntäpatterissa ovat kaikki tarpeelliset sisääntulot. 1920 x 1200 pisteen tarkkuudellaan se sopii tietokone- ja HDTV-käyttöön.
Kuva skaalautuu hyvin, mutta 1280 x 720p -signaali muuttuu hivenen pehmeämmäksi kuin matalamman tarkkuuden LCD-televisioilla. Aivan terävimmät yksityiskohdat puuttuvat. Eron tosin huomaa vasta silloin, jos kuvaa vertaa vierekkäin toisella laitteella ajettuun samaan signaaliin. Merkittävästi puutteesta ei siis voi puhua.
Kuva on perussäädöillä hiukan liian tumma pelaamiseen, mutta sopii elokuviin erinomaisesti. Säädöillä tumman pään saa onneksi säädettyä kohdalleen. Väreillä on taipumusta punaisen korostamiseen. Täysin korostusta ei saa pois, mutta se ei haittaa pelattaessa. Elokuvissa se pistää jonkin verran silmään.
Väriliu'ut ovat erittäin puhtaita, osittain varmasti skaalauksen tekemän pehmennyksen ansiosta. Liikkuvan kuvan kanssa ei ole ongelmia eikä kuvassa ole mainittavaa kohinaa. Standarditarkkuus toistuu kohtalaisesti, vaikka kuvassa näkyy jonkin verran haamua.
Oikeassa LCD-televisiossa on nykyisillä HDTV-tarkkuuksilla hivenen parempi kuva, mutta ne eivät kykene tulevaan 1920 x 1080p -tilaan. Tietokonenäyttö on kätevä yleisratkaisu kaikkiin näyttötarpeisiin, mutta joistain ominaisuuksista täytyy tinkiä yhteensopivuuden nimissä.
*** (kolme tähteä)
* * * * *
Liitäntäslangia
HDMI: Digitaalinen liitäntä, joka kuljettaa samalla sekä kuvan että äänen. Voidaan muuntaa DVI:ksi.
DVI: Digitaalinen kuvaliitäntä, siirtää vain kuvasignaalia. Voidaan muuntaa HDMI:ksi.
Komposiitti: Komposiittiliitäntä on heikoin mahdollinen videoliitäntä, joka kuljettaa koko signaalin samassa johdossa yhteen liitäntään.
Komponentti: Komponenttiliitäntä kuljettaa kuvan kolme värikanavaa erillisissä kaapeleissa, mikä vähentää häiriöitä ja parantaa kuvaa. Kaapelissa on kolme liitäntää kuvalle.
VGA: Tavallinen analoginen tietokonenäyttöjen liitäntä. Kuljettaa kuvan värisignaalit erillään toisistaan ja vastaa laadultaan komponenttiliitäntää.
SCART: Euroopassa käytettävä yleisratkaisu videon ja äänen kuljettamiseen samalla kaapelilla. Täysin kytkettynä kuvan eri värisignaalit eroavat toisistaan, osittain kytketyn SCARTin kuvanlaatu vastaa vain komposiittiliitäntää.
S-video: Kuvanlaadultaan välivaihtoehto komposiitti- ja komponenttiliitäntöjen välillä. Erottaa värisignaalin mustavalkoinformaatiosta, mikä vähentää häiriöitä.
* * * * *
Sadan tuuman tykki
HDTV-tason kuvaa hamuavan pelifanin kannattaa laskea videotykit mukaan suunnitelmiin. Jos huoneessa on riittävästi tilaa ja vapaata seinäpintaa, videotykki on peli- ja leffahörhön ykkösvaihtoehto. Littutelkkarit jäävät vertailussa armotta kakkoseksi, sillä sata tuumaa on sata tuumaa. Valtavan ruudun merkitystä ja voimaa ei täysin ymmärrä, ennen kuin sitä itse kokeilee. Kolossaalinen kuva on voittamaton etu kimppakivassa ja etenkin jaetun ruudun moninpeleissä.
Pelikäyttöön sopivia videotykkejä, kuten Panasonicin PT-AE-sarjan malleja, saa jo alle puoleentoista tonniin. Suosituimpien tykkien kuvatarkkuus on nykyään prikulleen HDTV-minimivaatimusten mukainen, eli 1280 x 720 pikseliä 16:9-kuvasuhteella. Väistämättä enemmän tai vähemmän kuvaa vääristävää skaalausta ei tarvita.
Panasonicin tykki sopii pelikäyttöön erityisen hyvin käytännössä näkymättömän pikseliverkon ja kattavan liitinpatterin ansiosta. Panasonic on toistaiseksi ainoa malli, jossa ovat sekä HDMI-, komponentti-VGA- että RGB SCART -liitännät vakiona.
Matalat televisiotason tarkkuudet skaalautuvat tykillä tyylikkäästi koko ruudun kokoisiksi. Kuva on pehmeä, mutta ärsyttävästä pikselöitymisestä ei ole tietoakaan. Laadukkaasta skaalauksesta huolimatta tykki pääsee oikeuksiinsa vasta natiivitarkkuuden mukaisella HDTV-materiaalilla. Uusi boksi on ensimmäinen kokemukseni HDTV-tason tykkikuvasta. Ja voi tytöt, pojat ja naapurin kissanpennut, takaisin ei ole paluuta.
Xbox 360 näyttää premium-paketin mukaan lykätyllä komponenttipiuhalla tarkkaa, värikylläistä ja tasaista kuvaa. Näin uutta boksia kuuluu käyttää: ei missään aneemisessa littutelkkarissa tai monitorissa, vaan videotykin jatkeena. Xbox 360 -pelien huikeaa yksityiskohtien vyöryä ei ole tarkoitettu postimerkiltä tihruttavaksi. Dead or Alive 4, täältä tullaan.
RGB-kuvan (televisiotarkkuus) ja HDTV 720p -tason komponenttisignaalin eron havaitsemiseen ei tarvita kultasilmiä. Tekniikasta piittaamattomat koehenkilöt huomasivat selkeän eron HDTV-tason tykkikuvan eduksi. Yllätyin Xbox 360 -kokeiluissa siitä, että laadukas HDTV-kuva ei välttämättä vaadi digitaalisia piuhoja.
Ammukset maksavat
LCD-tykkien käyttöä rajoittaa lähinnä laitteen voimakas erikoislamppu, joka heijastaa kuvan valkokankaalle. Kuten kaikki lamput, se kuluu ja poksahtaa joskus rikki. Lamppua ei kannata ajaa täysin loppuun, sillä sen tussahtaminen saattaa rikkoa koko tykin. Käyttöajan lopun lähestymisestä varoitetaan käynnistyksen yhteydessä kuvaruutuvalikoilla ja tykin varoitusledillä.
Videotykkien lamput maksavat noin 300–500 euroa kappale ja niille luvataan suurin piirtein 3000 tuntia käyttöaikaa. Normaalioloissa tämä vastaa 4–5 vuotta. Lamppu voi simahtaa huomattavasti nopeammin, jos käyttöympäristö on pölyinen tai poikkeuksellisen lämmin. Sama vaikutus on jatkuvilla yli kymmenen tunnin käyttösessioilla. Kuvan kiinni palaminen ei ole todellinen uhka. Jos yhtä peliä junnataan toistuvasti koko yön maratoneina, joitakin haamukuvia saattaa syntyä.
Tyyriin lampun takia tykki ei kelpaa ainoaksi näytöksi. Salkkarien töllääminen ja kymmenien tuntien wowitusputket kannattaa hoitaa tavallisen telkkarin tai monitorin ruudulta. Toinen huomion arvoinen seikka on tykkien televisioon verrattuna vaatimaton valovoima. Päivisin huoneen hämärtämisen täytyy onnistua nopeasti ja vaivatta. Oikeat pimennysverhot maksavat maltaita, mahdollisimman tummat ja paksut rullaverhot toimivat melkein yhtä hyvin. Budjettiratkaisuna suosittelen aina yhtä tyylikästä roskapussit ikkunaan -metodia.
