Headhunter (PS2) – Silmä silmästä

Sanonnan mukaan ihmishengen hintaa ei voi mitata rahassa, mutta se ei pidä paikkansa. Headhunterin tulevaisuudessa ihmisen hinnan näkee pörssissä.

Amuzen tekemän Headhunter on Robocopin, Blade Runnerin ja Metal Gear Solidin yhteensulautuma. Lähitulevaisuudessa yksityiset palkkionmetsästäjät hiipivät psykoottisten kyborgitappajien ja elinten salakuljettajien kintereillä.

LEILA, you got my knees

Poliisit on korvattu yksityisen ACN (Anti Crime Network) -firman agenteilla. Koska vankiloissa lojuvista rikollisista tulisi ACN:lle vain lisäkuluja, rangaistukset kuitataan sisäelinten pakkoluovutuksilla. Toimintaa valvoo LEILA-organisaatio, jonka alaisuudessa työskentelee liuta yksinäisiä susia. Rikollisten etsintäkuulutukset julkaistaan rosvopörssissä, jota uutiset seuraavat kuin urheilusarjoja ikään. Mitä korkeampi sijoitus, sitä tukevampi palkkio jysähtää kiinniottajan tilille.

Rikollisetkaan eivät toimi yksin, sillä Don Fulcin Syndikaatti johtaa maailman järjestäytynyttä rikollisuutta keskitetysti. Huumeiden sijaan alamaailman tuottoisin tulonlähde on elinten salakuljetus, joten Fulcin katalat kätyrit rahtaavat kehitysmaiden asukkaita suoraan varaosatehtaille.

Mies vailla menneisyyttä

Jylhäpiirteinen Jack Wade herää muistinsa menettäneenä sairaalassa. Pari avuliasta vierasta kertoo, että hän oli huipputason ACN-agentti, joka erotettiin hämäräperäisten tapahtumien jälkeen. Jackin ensimmäinen tavoite on LEILA:n koulutuskeskuksesta irtoava rupuinen C-tason yksityispoliisilisenssi.

Lisenssikokeiden jälkeen rähistään Wolfpack-prätkäjengin, terroristien ja mafian gorillojen kanssa. Varsin mahtipontiseksi paisuvaan juoneen sotketaan lopulta jopa ydinaseita. Tarina etenee tiukan suoraviivaisesti, mutta itse tehtävät ovat rönsyileviä kokonaisuuksia.

Rikollisten kiinniottokeikat vaativat varovaisuutta, hiipimistä ja hyvää taktiikkapäätä, sillä pyssy ojossa ryntäily on takuuvarma tie hautaan. Realistisia vihollislaumoja vastaan yhdellä miehellä ei olisi mitään saumaa, joten robottimaiset roistot ovat tarpeen. Vihollisilla on selkeät partioreitit ja putkinäkö.

Jackin erikoisliikkeet avittavat salavihkaista etenemistä. Tärkein temppu on selkä seinää vasten eteenpäin hivuttautuminen. Kikan turvin voi huoleti kurkata nurkan taakse ja tähtäysnäppäimellä sankari loikkaa piilopaikastaan esiin komeasti kanuuna ojossa.

Selkä suorana hipsimisen lisäksi Jack osaa myös kyyristyä ja kierähtää. Liikkeitä saa yhdistellä vapaasti, joten kyykkyasennosta voi vilkaista kulman taakse ja ampua. Esineiden poimiminen ja muut satunnaiset puuhat hoituvat yleiskäyttöisellä toimintanäppäimellä. Ohjaustuntuma on nopea ja herkkä.

Sähköiset ENP-aseet muistuttavat ulkoisesti tavallisia pistooleja, haulikoita, rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja, mutta eivät vaurioita uhrin sisäelimiä. Tähtäys kohdistuu automaattisesti ja armeijaoppien mukaisesti lähinpään viholliseen, mutta tarpeen tullen maalin voi vaihtaa. Tavalliset tallaajat kuolevat muutaman osuman jälkeen, mutta sekopäiset pomofriikit imevät ENP-kuteja tusinoittain.

Hiljaisuutta vaativissa tilanteissa vihollisten niskat voi niksauttaa nurin takaapäin tai houkutella tyhmiä konnia hämäyshylsyjä viskomalla pois vartiopaikaltaan.

Kovaotteinen koomikko

Nopeasti rullaava grafiikka on tarkkaa ja yksityiskohtaista. Rasvaiset huoltamot, valoisat ostarit ja rikkaiden luksusasunnot näyttävät aidoilta. Käyttökelpoiset esineet nostetaan taustasta esiin punaisilla nuolilla, joten jokaista pöytää ei tarvitse koluta turhan takia. Animaatio on linjan sulavaa ja realistista.

Amerikkalaiset ääninäyttelijät eläytyvät paikoitellen liikaa ja Jack heittää lyhyitä, tyhmiä ja satunnaisesti hauskoja vitsejä. Musiikki on jännitystä tiivistävää elokuvamaista orkesterimusiikkia, jonka on soittanut 67-jäseninen London Session Orchestra. Laukausäänet ja räjähdykset ovat sopivan teräviä ja repiviä.

Isoja puutteita ei ole oikeastaan lainkaan. Nopeissa ja ahtaissa taistelutilanteissa laiska kamera saattaa aiheuttaa näkyvyysongelmia. Kuvakulman voi pakottaa Jackin taakse, mutta muita kuvakulmasäätöjä ei ole. Isoissa rakennuksissa pelitilanteen lataus ja kuolema palauttavat Jackin kerroksen alkuun, jotan tehtävää ei tarvitse junnata lähimainkaan alusta asti uudestaan.

Headhunterin kevyesti scifikuorrutettu ympäristö, todentuntuinen grafiikka, toimivat kontrollit ja mainiot hiiviskelyepisodit ovat varsin houkutteleva yhdistelmä. Täytyy toivoa, ettei ruotsalaisen Amuzen onnistunut ensipeli jää turhaan Hideo Kojiman eepokseen varjoon.

88