Headhunterin maailma on kuin skinien suunnittelema: parempaan elämään pyrkivä pakolainen on aina rikollinen.

Maapallolla on riehunut väestöä niittänyt bloody mary -virus ja kaupunkeja tuhonnut jättimäinen maanjäristys. Anarkian jälkeen sivilisaatio jakautui Ylä- ja Alamaailmassa eläviin yhteiskuntaluokkiin.

Headhunterit ovat hallituksen puhtaanapitomiehiä. Tasa-arvoa potkaistaan päähän, sillä he kitkevät rikollisuutta vain Ylämaailmassa, ja Alamaailmassa saavat rikolliset vapaasti riehua. Yhteiskunnan peikko ja headhuntereiden pääkohde on Kävelee koneiden kanssa -nimellä tunnettu roistopäällikkö. Jokapäiväinen huoli ovat MIGit eli Alamaailman laittomat pakolaiset, jotka hakevat jalansijaa Ylämaailmasta. Headhunters voisi olla selkeä sosiaalinen kommentti Yhdysvaltain ja Meksikon suhteesta, jollei tekijä olisi ruotsalainen Amuze.

Vaikka nimestä puuttuu järjestysluku, Headhunter: Redemption on jatko-osa Dreamcastille viimeisten pelien joukossa ilmestyneelle Headhunterille. Ykkösosan headhunter Jack Wade on vanhentunut 20 vuotta ja hänellä on aisaparinaan Leeza X -niminen katujen kasvatti. Jackin ja Leezan suhde on ongelmallinen, sillä kumpikin on tottunut toimimaan yksin. Lisäksi Jack aikoinaan listi Leezan isäpapan.

Suurempien varjossa

Headhunter: Redemption edustaa olan yli -kuvakulmasta nähtyä toimintaseikkailugenreä, joten tekijöillä on ollut käytössään kosolti esimerkkejä siitä, kuinka asioita ei pitäisi hoitaa. Esimerkkitapaukset ovat ilmeisesti jättäneet väärän kuvan, koska Redemptionissa asustaa kameroiden ilkeä äitipuoli.

Kuvakulma ei tahdo pysyä terävien liikkeiden vauhdissa, ja huoneessa säntäillessä törmää viiteen seinään ennen kuin löytää ulos. Valitettavasti koko ajan liikutaan ahtaissa tiloissa ja kurkitaan nurkkien taakse, sillä rikollisten huomion välttely on tuiki tärkeää.

Varsinainen toiminta on Redemptionissa pidetty yksinkertaisena. Liikevarastossa ovat vain lähitaistelu- ja väistöliikkeet, mutta laaja asearsenaali paikkaa paljon. Tähtääminen on hoidettu jännästi: jyvä ei lukitu kohteeseen automaattisesti, vaan laukaista kannattaa vasta, kun sihti on pienen hakemisen jälkeen asettunut kohdalleen.

Automatiikan takia kohteen saaminen pyssyn tielle on välillä vaikeaa. Jos kulman takaa kurkkii kaksi vihollista, tähtäin saattaa hakea piilossa kykkivää miestä, kun kaveri räiskii silmille aivan nenän edessä. Onneksi valtaosan ajasta taistellaan yksittäisiä pahiksia vastaan.

Tekoälyssä ei ole hurraamista, koska vartijat eivät käytä ympäristöä tai ylivoimaansa hyväkseen. Jos piilottelee pylvään takana, kaksi vartijaa yrittää päälle samaa kautta, sen sijaan että ne yllättäisivät pelaajan hajaantumalla. Laatu korvataan määrällä, joten kerran puhdistettuihin huoneisiin on uusintakäynnillä usein ilmaantunut uusi duunivuorollinen miehiä. Regeneroituvien vastustajien vastapainoksi ensiapupaketteja ja tallennuspisteitä on ripoteltu kitsaasti, mikä hilaa vaikeustasoa hippasen yläkanttiin.

Perusnätillä grafiikalla on hetkensä, sillä valotehosteet hivelevät silmiä. Ansiokkaimmin leiviskänsä hoitaa kokenut pelimuusikko Richard Jacques, jonka Headhunterissa kuultavat sinfoniset orkesterikappaleet on julkaistu syystä CD:llä.

Hiiviskely- ja räiskintägenrejä vaivaa ylitarjonta. Headhunter: Redemptionin toistaa paitsi kilpailijoitaan myös edeltäjäänsä, tekemättä kuitenkaan merkittävää parannusta ykkösosaan. Vaikeustason ja kameraongelmien takia pelaaminen kysyy hermoja, eikä kärsivällisellekään pinnan alta paljastu perusseikkailua kummempaa tapausta.

* * * * *

PS2

Ei suurta eroa

Konsoliversiot ovat samasta puusta veistettyjä, vaikkakin eri paperilla hiottuja. PlayStation 2 -painoksessa ruudunpäivitys tahmaa ja grafiikka on kuin tarkoituksella sumennettua. Xboxilla kuva on terävämpi, sillä raskaat graafiset efektit kuten sumu ja valo näyttävät huomattavasti PS2:ta paremmalta.