Microsoft jyrää pelirintamalle jatkuvasti leveämmällä rintamalla. Fury 3:n ja Terminal Velocityn jatko-osa Hellbender on hyvässä ja pahassa aivan edeltäjiensä kaltainen, tosin kauniimpi ja raskaampi.
Juoni on tavallista hömppää. Alienit ovat hyökänneet ja vain sinä yksin hulvattoman tuhovoimaisessa aluksessasi voit tehdä asialle jotain. Toiminta on ristisiitos ulkona lentelyä vähän Wing Commanderin tyyliin, mutta aina kuitenkin planeetan pinnan tuntumassa. Alienit ovat vallanneet myös maan alla olevia kaivoskuiluja, joten välillä taistelu muistuttaa enemmän kuin vähän Descentiä.
Tehtävien kulku on jatkuvasti sitä samaa, eli käy tuhoamassa vaikka ydinreaktori, jatka navigointipisteeseen X, tuhoa alukset siellä, jatka pisteeseen Y ja niin edespäin. Sen kummempaa en tosin tällaisessa pelissä oletakaan olevan.
Aluksen energian käpistelyssä on otettu suoraan mallia X-Wingistä, eli voimaa voi tasapainottaa aseiden ja suojien välillä. Ei kovin originaalia, mutta tuopa vähän muutakin puuhattavaa kuin loputonta tulitusnapin paukuttelua.
Hellbenderissä on periaatteessa kaikki kohdallaan. Maailma on aidosti kolmiulotteinen kumpuilevine maastoineen ja monimutkaisine luolastoineen. Samaten vihulaiset ja oma alus ovat täysin kolmiulotteisia. Aseita on sopivasti ja niissä on riittävästi jytyä. Muuten hyvä, mutta kaikissa muissa paitsi aivan nopeimmissa Pentiumeissa Hellbender on joko nykivä painajainen tai grafiikkaa yksinkertaisemmaksi säätämällä järkyttävän ruma sekasotku.
Tavallisella PC:llä en jaksaisi pelata Hellbenderiä yhtä iltaa pidempään, koska tämän kaltaisten pelien viehätys ainakin minulla on graafisessa herkuttelussa ja etenemisen palkitsemisessa jatkuvasti huikeammalla ilotulituksella. Tietysti liikkumisen pitää olla myös riittävän sulavaa.
Äänimaailma ei potki hyvässä eikä pahassa: täysin tyypillistä räjähtelyä ja surinaa. Pikanttina yksityiskohtana oman aluksen tekoälylle äänensä on lahjoittanut X-Filesin Gillian Anderson ja onnistuu kuulostamaan aivan samalta kuin kaikkien muidenkin pelien naisäänellä puhuvat käyttöliittymät.
Juonta kuljetetaan suttuisilla videopätkillä, joissa pariin otteeseen revitellään hienoilla räjähdyksillä, mutta muuten jälki on täysin mitäänsanomatonta.
Peli ei haukuista huolimatta ole täysin hyödytön. Horisontin takana häämöttävät 3D-kiihdytetyt näytönohjaimet ovat pian arkitodellisuutta. Hellbender osui sopivasti käsiini samaan aikaan kun kokeilin useampaa eri 3D-korttia. En olisi uskonut pelaavani samaa peliä, kun kokeilin Hellbenderiä paremmilla 3D-korteilla. Yhtäkkiä ruutuu liikkuu järkyttävän sulavasti, grafiikka on paitsi erittäin skarppia, myös täynnä uusia yksityiskohtia. Räjähdyksiin ja aseiden efekteihin on lisätty kaikkea pientä kivaa herkkua, joiden ansiosta Hellbenderiä yhtäkkiä pelaa aivan uudella vimmalla.
3D-tuesta huolimatta Hellbender on lopulta vain yksinkertainen räiskintäpeli kymmenien muiden joukossa. Nautittavaa hupia hetkeksi, mutta vain, jos koneesta löytyy julmasti potkua.
86
