Jenkkilentäjästä tehdään ässä viidennen tiputuksen jälkeen. Heroes of the Pacificissa tämmöisiin lukuihin paukautetaan ainakin kaksi nollaa perään ja kymmeniä Zeroja taivaalle.

Tyylilaji on kevyt lentoräiskintä toisen maailmansodan, tuon pelien unohtaman konfliktin, harvoin nähdyissä tunnelmissa. Heroes of the Pacificin tapahtumat alkavat Japanin yllätyshyökkäyksestä Pearl Harborin laivastotukikohtaan, ja jatkuvat marssien historian pillin mukaan, kiinnekohtina Tyynenmeren kuuluisimmat taistelut.

Tarinan kantavana voimana on kosto ja syvä viha japanilaisia kohtaan, sillä USS Arizonan upotessa Pearl Harborissa myös Williamin veli sanoi puli puli. Jokainen pudotettu Zero tuo William Crowen lähemmäs henkilökohtaisen vendetan täyttymystä.

I did it Midway

Heroes of the Pacific on teknisesti upea joka alustalla. Laatu alkaa jo valikoista, joiden vanhahtava graafinen asu miellyttää silmää. Juonitehtävien väleissä näytetään mustavalkoisia dokumenttipätkiä ja skenaariot pohjustetaan riittävästi sortumatta jaaritteluun.

Kiivas radioliikenne lisää mukavasti tunnelmaa eikä koneiden ja aseiden äänissä ole moittimista. Kaikkiaan upeasti mallinnettuja koneita on 35 plus uudemmat tyypit päälle. Lentäminen on hauskaa ja kone tottelee ohjainta kuten pitää. Jonkinlaista lentotaitoa vaaditaan, sillä sakkaava kone putoaa kuin kivi.

Kun IL-2 Sturmovik -kuskin istuttaa Heroesin ääreen, lopputulos on kulttuurikatastrofi. IL-mojen ässä hyytyy jo ensi kenttään yrittäessään pelata tätä kevyttä lentoräiskintää kuin oikeaa lentosimulaattoria. Sen verran pelottavista simulaattoreista olisi saanut kopioida, että koneesta voisi vilkaista myös sivuille eikä vain taakse.

Vaikeustasoja on neljä. Helpoimmassa ruudulla näytetään kohteen tarkka etäisyys ja tähtäimen väri muuttuu punaiseksi, kun luodeilla on senssit osua. Lisäksi vihollisten sijaintia osoittavat nuolet pitävät huolen, että suunta on aina oikea. Ässä-tasolla lentämistä helpottavaa tietoa näytetään vähemmän, mutta muuten lentomalli ei tuntunut ratkaisevasti erilaiselta.

Lentäjän unelma ei totta lie

Realismia Heroes ei tunne lainkaan, - tai sanoisinko tuntee sopivasti. Mukana ovat kaikki Tyynenmeren maaotteluun osallistuneet konemallit aina loppusodan parin kappaleen koemalleihin asti. Koneista saa ilmaiseksi perusmallit, ja niitä voi päivittää tehtävistä tienattavavilla pisteillä.

Pommikone on hidas ja heikko, hävittäjä ketterä ja tulivoimainen, mutta koneiden ominaisuudet verrannollisia vain keskenään. Kun vetää oikeassa elämässä hitaalla torpedopommittajalla tiukkaa koiratappelua japanilaista huippuhävittäjää vastaan, tai massiivisen PBY Catalinan keulatykillä rojauttaa koneita hengiltä, se ei ehkä ole sitä tarkinta realismia.

Vaan eipä tuo haittaa. Koiratappelu on tiukkaa toimintavääntöä, joka muistuttaa aivan tarpeeksi oikeaa lentämistä. Konsoliversioissa toimintamoodin taikaluodit osuvat jo kun kohde näkyy ruudussa, miehekkäämmillä vaikeus- ja lentomallivalinnoilla ne saa kuriin. PC:ssä taikaluoteja ei ole laisinkaan, mutta osumakupla on anteliaan iso. Ilmataistelu on mukavan korkkarihenkistä jytkettä, jossa miestä viedään kuolemaan tasaista tahtia. Ammukset ovat loputtomat, joten paahtaa saa minkä tykeistä lähtee. Tositilanteessa tarvitaan vakaata kättä ja hermoja, tykit punaisena paikasta toiseen säntääminen on varmin tapa mokata tehtävä.

Syöksypommitusta ja torpedon pudottamista joutuu oikeasti harjoittelemaan. Näppärä mittari näyttää, koska torpedopommittaja lentää tarpeeksi hitaasti ja matalalla. Kun kaikki on vihreällä, kala veteen ja väistö päälle. Torpedosta voisi vähän valittaa, siinä kun tuntuu olevan vedenalainen suihkumoottori.

Normaalissa pommituksessa metallimunaa jaetaan perstuntumalla, syöksypommituksessa mittari näyttää, koska syöksykulma on tarpeeksi jyrkkä, ja tähtäin näyttää, minne pommit jytäjävät. Loivassa kulmassa pommi kimpoaa kohteesta harmittomasti. Jos torpedo tai pommit menevät ohi, ei hätää: kun tovin odottaa, uusi syntyy siiven alle.

Suojelusenkeli saa paikan

Ottaen huomioon taistelukentän yksipuolisuuden, eli aavaa merta ja pieniä saaria, tehtävät ovat monipuolisia. On ilmataistelua, rynnäköintiä maa- ja merimaaleja vastaan, suojelukeikkoja, pommi-iskuja ja torpedohyökkäyksiä. Kaikki tietysti tiukasti skriptattuina.

Käsikirjoituksen ansiosta kohtauksiin saadaan dramatiikkaa. Hintana on se, että sooloilla ei voi ja tyhjästä ilmestyvät viholliset alkavat ärsyttää viidennen yrityksen jälkeen. Osa keikoista lennetään yksin, yleensä mukana on siipimiehiä. Näille voi antaa yksinkertaisia komentoja, kuten hyökkää, puolusta tai seuraa. Yksittäisen Zeron pudottaminen siipiveikoilta onnistuu, mutta tällöin kohde pitää osoittaa erikseen, eikä omasta taistelusta tule silloin mitään. Kovin oma-aloitteisia pojat eivät ole.

Suurin osa tehtävistä perustuu historiallisiin tapahtumiin. Pearl Harbor lienee tarkoitettu vakuuttavaksi aloitukseksi. En tullut laskeneeksi japsikoneiden määrää, mutta turhan autiolta taivas näytti. Mutta meren yllä käyttävissä taisteluissa on kiitettävästi rautaa taivaalla, eikä tunnu siltä, että koko maailma on vain pelaajaa vastaan.

Universaalisesta synkronismista johtuen Heroes of the Pacificin kaltaisia kevyitä lentoräiskintöjä tulee lähiaikoina ainakin kaksi muutakin, mutta Heroes nakuttaa tilastoon vakuuttavat pohjat.

Kekkonen: 79

Nnirvi: 84

* * * * *

Konsolilla taivaalle

Heroesin lentomalli on uskottava, mutta tarpeeksi helppo kaltaiselleni sunnuntaipilotille, vaikka valitsinkin realistisen mallin. Kun lapaseeni lyötiin kiikkerä P-40N-15 Warhawk, pulssini alkoi sykkiä moottorin kierrosten tahdissa. Lisäsin kaasua ja olin hetkessä ilmassa. Vedin oikean liipaisimen pohjaan ja konekiväärin rätinä täytti taivaan. Osuminen olikin toinen juttu. Toimintalentomallissa taikaluodit osuvat, jos kohde näkyy ruudussa.

Muuten hauskassa pelissä minua kiusasi tiukka käsikirjoitus. Lennä sinne, suojele tuota, tee sitä ja tätä. Luulin, että toiminta oli spontaania hengissä pysymistä eikä tarkkaan suunniteltua taitolentoa.

Teknisesti PS2-versio ei eroa Xboxista, vain latausajat ovat järkyttävän pitkät, mikä saattaa johtua optimoimattomasta arvosteluversiosta. Moninpeli toimii jaetulla ruudulla, kaapelilla ja netissä. Tarjolla on ilmataistelua yksin tai kimpassa, lipunryöstöä ja sen sellaista.

Ari Kekkonen

* * * * *

Tässä olen ässä

Minulta on ajat sitten kadonnut viimeinenkin harhaluulo siitä, että edes harjoittelemalla olisin koskaan parempi kuin keskinkertainen simulentäjä. Kun huolettoman tappavasti tiputtelin jaappanilaisia, hymy nousi masentuneen egoni huulille.

Graafisesti tarkempiresoluutioinen PC-versio on nätti, ja sen edustama näennäisrealistinen ilmasota loputtomilla ammuksilla oli yllätyshauskaa. Pelasin Heroesta puhtaasti räiskintänä, mikä onnistuu mainiosti hiiri/näppiskombolla. Itse asiassa simulaattorimaisesti pelattuna eli hyttinäkymästä ja joystickillä ohjattuna koneesta tuli kiikkerä ja pelaamisesta tuskaa.

Sitten Crimson Skiesin PC:lle ei ole taidettu julkaista kunnon lentoräiskintäpeliä, ja sen aukon, huolimatta epäkiinnostavasta sotatoimialueesta, Heroes kyllä täyttää.

Nnirvi