Hollywood ei kaipaa taiteilijoita

Meillä on sanomalehtikirjoitusten kohdalla kollegani kanssa pieni linjaristiriita kirjoittamieni amerikkalaisten elokuvien arvostelujen suhteen. Hänestä minun pitäisi aina mainita ohjaaja. Mielestäni siinä on järkeä vain, jos mainitsemiseen on erityistä aihetta.

Kollegani edustaa perinteistä eurooppalaista auteur-ajattelutapaa. Hänestä ohjaaja on aina elokuvataideteoksen luoja ja siksi merkittävä taiteilija. Minusta hän on ainakin Hollywoodissa lähes aina tarinan tallentamisen ammattilainen, enemmän teknikko ja insinööri kuin luova ihminen.

Tällä en tarkoita kritisoida amerikkalaista elokuvaa yleensä. Minä pidän niistä. 95 prosentissa amerikkalaisista elokuvista on melkein yksi ja sama, kuka sen on ohjannut.

Sääntöön on reilu kymmenkunta poikkeusta: Spielberg, Cameron, Scorsese, Coenit, Tarantino ja niin edelleen. Tunnette kyllä heidät.

Kokkelia nokkaan

Näin ei ole ollut aina. Elokuvan alkutaipaleella pärjättiin vallan hyvin ilman ohjaajaa. Kameramies valitsi kameralle sopivan paikan ja sitten kohtaus näyteltiin kameran edessä. Jos tapahtumat pysyivät rajauksen sisäpuolella, sitä ei ollut aihetta ottaa uusiksi.

Muun muassa Charlie Chaplinin ja Cecil B. DeMillen menestyksen ansiosta ohjaajasta tuli tärkeä henkilö. Heidän elokuvansa olivat ohjaajansa näköisiä. Tyhmempikin näki, että leffat eivät enää olleet pelkästään kuvattuja käsikirjoituksia.

Ohjaajien kulta-aikaa elettiin 1960-luvulla ja varsinkin 1970-luvun alussa. Tuolloin ohjaaja oli kuningas, joka sai kaiken mitä keksi pyytää. Ainakin, jos oli menestyksellään taitonsa osoittanut. Edes tuolloin yleiseen ja avoimeen kokaiinisniffailuun ei studio puuttunut. Pojat ovat poikia...

Ohjaajien kulta-ajan suuria nimiä olivat Robert Altman, Martin Scorsese, Sam Peckinpah, Francis Ford Coppola, Roman Polanski, Michael Cimino, Alan J. Pakula, Peter Bogdanovich ja Blake Edwards. Osa heistä työskentelee yhä, mutta uusia sääntöjä noudattaen. Tosin Scorsese, Altman ja Coppola ovat jotakuinkin onnistuneet säilyttämään oman päänsä tähän päivään saakka.

Eivät Hollywood-studiot ohjaajia hyvää hyvyyttään lellineet. Silloin yleinen ajattelutapa oli, että ohjaaja tekee elokuvan, eikä Hollywoodia ole ilman elokuvia. Ohjaajaa pidettiin elokuvanteon suurimpana asiantuntijana. Jos he eivät osaa tehdä hittileffoja, ei niitä osaa tehdä kukaan muukaan.

Sitten Hollywoodiin saapui uusi sukupolvi. Yksi tulokkaista oli nimeltään Steven Spielberg. Hän oli outo lintu. Hänen kuvauksissaan ei vedetty viinaa tai huumeita, vaan painettiin töitä. Tämän ja ilmiselvän lahjakkuuden vuoksi Spielberg sai jatkaa Tappajahain (Jaws, 1975) ohjaamista, vaikka budjetti ja aikataulu oli ylitetty selvästi.

Hai söi ohjaajat

Tappajahaista tuli ensimmäinen elokuva, joka keräsi Yhdysvalloissa yli sata miljoonaa dollaria. Siitä tuli sosiaalinen ilmiö ja puheenaihe. Spielberg ja Tappajahain menestys tuhosivat ohjaajakeskeisen Hollywoodin. Spielbergin kaveri, muuan herra George Lucas viimeisteli tuhotyön kaksi vuotta myöhemmin Tähtien sodalla (Star Wars, 1977).

Tietenkään Spielbergiä ei voida syyttää siitä, että hän teki liian monia ihmisiä kiinnostaneen elokuvan. Merkittävämpää oli se, että Tappajahai oli ensimmäinen elokuva, jota levitettiin uudella tavalla. Heti ensi-iltapäivänä elokuva näkyi kautta maan yli tuhannella valkokankaalla. Tämä oli ennenkuulumatonta. (Nykyään yli 3000 kopiota on suurelokuvalle normaali määrä.)

Ennen kopioita oli ollut vain muutama sata. Ne kiersivät ympäri maata ja keräsivät lipputuloja pitkiä aikoja. Esimerkiksi vuonna 1968 Stanley Kubrick pystyi vetämään Avaruusseikkailu 2001:n pois jakelusta ensi-illan jälkeen, korjasi elokuvaansa ja lyhensi sitä 20 minuuttia, jonka jälkeen raina palautettiin teattereihin - menestyksellisesti. Tappajahain jälkeen moinen ei olisi ollut enää mahdollista.

Ohjaajat tippuivat valtaistuimelta, koska studiot lopultakin keksivät, miten elokuvilla tehdään rahaa. Oikea kaava oli löytynyt, eikä sen soveltamisessa tarvittu taiteilijoita. Tuottajat ja studiopomot riittivät.

Kaava kuului seuraavasti: isoja elokuvia isolla rahalla, paljon markkinointia ja hypeä, ensi-iltaan mahdollisimman monelle valkokankaalle ja rahat nopeasti pois. Aloitetaan sama alusta uudella elokuvalla.

Merkittävää oli, että Entertainment Today -lehti alkoi julkaista viikoittain listaa menestyneimmistä elokuvista. Lipputulojen laskeminen lyhyellä viiveellä käyttäen selkeitä dollarimääriä oli uutta. Muu media seurasi perässä. Listaa seurattiin tarkasti ja suuria hittejä matkittiin ahkerasti.

Monet ovatkin sanoneet, että Spielberg on syytön. Elokuvataide tuhoutui Hollywoodissa samalla hetkellä, kun Entertainment Today julkaisi ensimmäisen box office -listansa.

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…