Stormfrontin kavereita alkoi ilmeisesti tympiä tylsänpulleiden Nascar-simulaatioiden väsääminen. Niinpä he päättivät iskeä Psygnosiksen Rollcagella hallitsemille vauhdikkaitten fantasiakaahausten apajille Hot Wheelsillä.
Hot Wheelsin parasta antia ovat radat. Ne ovat mielikuvituksellisia, hyppyrein ja korkkiruuvein piristettyjä eikä vaihtoehtoisista reiteistä tule uupelo. Vaikka grafiikka on paikoitellen rujoa eivätkä näkymät edes rullaa järin siivosti, ratamestareille on annettava silti aito tunnustus.
Muutoin Hot Wheelsistä on todella vaikea keksiä juuri mitään hyvää sanottavaa. Ajotuntuma on onneton ja töksö. Vauhtia piisaa, mutta vauhti ei hurmaa. Vaikka radat näyttävät vaarallisilta ja haasteellisilta, auto kyntää vakaasti eteenpäin vaikkei sitä edes ohjaisi. Korkkiruuveja, spiraaleja ja hurjia mutkia riittää, mutta ne sompailee läpi vaikka silmät ummessa. Tylsää.
Voitto lohkeaa kun muistaa painaa turbohanikkaa riittävän ahnaasti. Radan varrelle on joku huolimaton pudotellut ikoneja, jotka pitäisi ilmeisesti kerätä mukaansa. Mitään järjellistä ja pelin kannalta merkittävää niiden läpi ajamisesta ei kuitenkaan aiheudu.
Pelivaihtoehdot ovat tutut ja erittäin turvalliset. Cup-kisa on tietenkin mukana, mutta yksittäisiä ratojakin pääsee kokeilemaan. Harjoitella saa ja Airtime Challengessa pääsee huristelemaan yksin pelkkä piste-ennätys kiikarissa. Menestynyttä hemmotellaan tietysti bonusradoilla ja -autoilla, jos joku nyt niitä sitten sattuu kaipaamaan.
Ja vuoden uusi idea on...
Jokaiseen autopeliin on syytä ympätä edes yksi uusi idea. Tällä kertaa ilmalennon aikana autolla voi tehdä voltteja. Kyllä, luitte aivan oikein, voltteja. Idea on periaatteessa sama kuin vaikkapa lumilautailupelissä, jossa pelaaja voi peukaloa hetkuttamalla panna ilmojen halki lentävän pelihahmon nikamat koetukselle.
Uudet ideat otetaan toki ilolla ja ennakkoluulottomasti vastaan, mutta tällä kertaa Stormfrontin pojat ovat kyllä napsineet pillerin pari liikaa. Väkkäränä ruudulla pyörivä auto on nimittäin yksinkertaisesti sanottuna niin korni ja huvittava näky, ettei paremmasta väliä. Tämäkin piti nähdä ja vielä omin silmin.
Aivan turhaan autoa ei sentään pyöritellä. Onnistunut voltti tai sivuttain pyöriminen kartuttaa mukaan turbon pari. Ja turbon aktivoimalla saa tietenkin lisävauhtia. Vaikeampi voltti puolestaan tarjoaa turboja kerralla useamman. Airtime Challengessa autoa heiluttelemalla kerätään pisteitä. Huimaa ja erityisen jännää.
Räkäkitara rules
Hot Wheelsin musiikki ansaitsee erityismaininnan. Ääniraitaa sulostuttavat sellaiset kovat ja pelin teemaan hyvin istuvat nimet kuten Metallica, raivorockabillaaja Reverend Horton Heat ja vanha kehno räkäkitaralegenda Link Wray. Eikä teknon ystäviäkään unohdeta. Toisaalta ääniraitaa ei voi parhaalla tahdollakaan kehua yhtenäiseksi tai ehjäksi, pikemminkin kyseessä on jokaiselle jotakin pohjalta kasaan kyhätty sillisalaatti.
Vaikeata ymmärtää mikä järki ja logiikka on siinä, että vakaamaineinen pelitalo Electronic Arts julkaisee näin kehnon kaahauspelin. Kilpailu ajopelirintamalla on sen verran armotonta, että keskivertoakin kehnommat kaasuttelut jäävät taatusti tukkurin varastoihin pölyttymään. Ilmeisesti suuret pelitalot tarvitsevat floppejakin vaikkapa sitten verotusteknisistä syistä. Muutoin Hot Wheelsin kaltaisten pelien olemassaolon tarkoitus jää todella sumeaksi. Electronic Artsin pomona en kyllä päätäisi tätä peliä markkinoille nykykuosissaan. En totta tosiaan.
On silkon julkaisemisessa toisaalta puolensakin: niitä hiukkasen parempia ajopelejä osaa arvostaa hetken aikaa aivan eri tavalla.
45
