Kaunis poika ja hirviö - samassa paketissa. Bruce Banner on ongelman edessä: hän ei selvästikään osaa päättää, onko hänen sisällään kasvava Hulk kirous vai siunaus.
Hulk kuuluu lisenssipelien uuteen aaltoon, jossa peliä on tehty rinnan samannimisen elokuvan kanssa. Pelin mukana tulee elokuvasta napattua materiaalia, kuten videopätkiä, ja tapahtumat on nivottu elokuvan juoneen - tosin valtaosa niistä tapahtuu vasta leffan tapahtumien jälkeen.
Bruce Banner on tiedemies, jonka sisällä kasvaa vihreä hirviö, maapallon voimakkain olento, mahtava Hulk(tm). Alkuperäisen tarinan Bruce oli ydinfyysikko, joka puuhasteli armeijalle pikkupikku gammapommia, ja epäitsekkään tempauksen takia altistui sen räjähdykselle. Originaali-Hulk oli raivohullu imbesilli, jota armeija jahtasi.
Nyky-Hulkilla on jo älli mukana touhussa, nyky-Hulk tappaa vain pahiksia. Nyky-Bruce on geenitutkija, joka sairastui hulkismiin laboratorio-onnettomuudessa. Oi aikoja.
Jotain sentään on ennallaan, nimittäin armeijan hinku vangita Hulk. Niin pahis upseeri, hullu tiedemies kuin vielä kahjompi mutanttijohtajakin haluavat Hulkilta vain sitä yhtä, hänen supervoimiaan. Kyllä, pelin maailmassa Hulkin gammavoimat ovat poistettavissa, siirrettävissä ja omittavissa. Sekopäisten rikollisten tarkoituksena on luoda Hulkin gammaenergioiden avulla voittamaton gamma-armeija, jonka jälkeen maailmanvaltius olisi kakunpala.
Bruce siis haluaisi eroon "sairaudestaan", mutta ilman voimiaan hän on kykenemätön vastarintaan hulluja kriminaaleja vastaan. Molempi pahempi: niin kauan kuin voima on Hulkissa, sitä voi kontrolloida, mutta Brucen elämä on melko oudoilla raiteilla. Vapailla markkinoilla voima tuo vain onnettomuutta.
Kaksijakoinen kokemus
Pelin tarina on jaettu tuhoamis- ja hiiviskelytehtäviin. Kun Bruce ei syystä toisesta voi tai halua muuttua Hulkiksi, hän on suojaton aseistettujen ja jopa aseistamattomien vihollisten edessä. Muutama kynäniskalaborantti päihittää Brucen lähitaistelussa, joten avainasemassa on vihujen välttely.
Hiiviskelyosioissa Bruce osaa lähinnä hipsiä, kyykkiä ja käännellä vipuja sekä ratkaista laatikkopuzzleja. Ihmishahmoiset vartijat voi sentään kuristaa niskalenkillä, jos onnistuu hipsimään heidän taakseen, ja jos joutuu yksittäisen vartijan yllättämäksi, voi hetken teeskennellä antautuvaa. Yleensä tehtävä kuitenkin on pilalla heti hälytyksen kajahtaessa.
Jos taas tarkoituksena on edetä vähemmän huomaamattomasti, pääsee riehumaan Hulkina, mikä on kivaa. Aikansa. Kaikki, mitä kentissä on, hajoaa. Melkein kaiken voi repiä irti ja viskoa. Vartijoita voi napata pillistä, paiskoa seinille, tumpata lattiaan, viskoa rakennusten katoilta ja läpsiä mitä moninaisimmin tavoin. Kuulostaa julmalta, ja onkin, mutta mitä väliä. Ne ovat pahiksia, muistattehan? Onhan sekin hauskaa, ettei esteitä tarvitse kiertää, vaan niistä voi suunnilleen kävellä läpi. Illuusio voittamattomasta kolossista karisee vasta kun vihuja tulee lauma kerrallaan.
Kentän lopussa on yleensä loppuhirviö, ja kliseedirektiivin kolmannentoista pykälän mukaisesti ne täytyy aina voittaa kahdesti, ennen kuin ne "oikeasti" häviävät - mutteivät toki yksiselitteisesti kuole. Tämä takaa, että samoihin heppuihin törmätään vielä pelin ehtoopuolella uudemman kerran.
Ehtoopuolella, joka tulee aikaisin. Kenttiä on 21, mutta ne pelaa läpi parissa päivässä. Ensinnäkin koska helppo vaikeustaso tosiaan on helppo, ja toiseksi epäonnistunutta peliä voi jatkaa varsin monta kertaa ennen game overia. Tilanteen voi tallentaa kenttien välissä, eikä epäonnistumisen iskiessä tarvitse pelata koko kenttää uudestaan. Jos tämäkään ei riitä, on pelissä sisäänrakennetut huijaustoiminnot, joten lyhyt googletus pilaa pelin takuuvarmasti tahdonvoimiltaan heikoilta.
Juonellisen tarinan lisäksi voi kokeilla Hulkina räimimistä lyhyissä pikapeleissä, joissa koetetaan joko tuhota mahdollisimman paljon irtaimistoa mahdollisimman nopeasti tai tappaa mahdollisimman paljon vastustajia tai selvitä hengissä niin pitkään kuin suinkin.
Väritön, hajuton...
Typerä hahmo ja typerä juoni eivät onneksi automaattisesti tarkoita huonoa peliä. Hulk on huolella työstetty.
Ulkoasu on oikeasti jees, vaikkei kuvissa ihmeelliseltä näytäkään. Grafiikka on aika vähävärisen yksinkertaista ja hailakkaa, mutta sopii sarjakuvaan perustuvaan peliin hyvin. Hahmot liikkuvat realistisesti ja tavarat pyörivät ja lentelevät aidon oloisesti. Videopätkät, joita on paljon, on istutettu viimeistellysti vektorigraafisten osioiden lomaan.
Peli pyörii takkuamatta ja pelattavuuskin on kohdallaan. Previkkaversion suurin ongelma, kuvakulman vaihtuessa muuttuva ohjaus, on myyntiversioon ratkaistu yksinkertaisesti: ohjaussuunnat muuttuvat vasta, kun päästää hetkeksi nappuloista irti. Kätevää, sillä kääntyminen on nopeaa ja Hulk menee sinne, minne pitääkin. Pelissä voi tiirailla maisemaa myös hahmon silmistä, mutta se onnistuu vain paikallaan seisoskellessa ja on oikeastaan aika turhaa.
Äänissäkään ei ole valittamista. Musiikki sopisi vaikka leffateattereihin, ärjymiset ja räjähdykset ovat mukavan muhkeita ja äänet vieläpä kuuluvat surroundina.
Mutta, mutta. Hulkin anti on nopeasti läpi koluttu, ja jo tunnin-parin pelaamisen jälkeen alkaa toivoa jotain uutta, muutakin kuin vähän voimakkaampia vihuja, vähän hankalampia hiiviskelypuzzleja ja taas uusi naurettava superpahis, jota ei saa millään hengiltä. Jos innostuu elokuvasta (jota en itse ole vielä nähnyt) ja on lippalakki-iässä, pelistä varmasti saa enemmän irti.
80
