Olipa kerran yhdeksän maata, rakastuneet prinssi ja prinsessa, miekkoja ja magiaa. Olipa kerran rauhaan pyrkivä Nalavalen kuningaskunta, jonka sotaisa menneisyys sytyttää maailman liekkeihin.
Siinä juoni. Jaa mielikuvituksessasi nuo valtakunnat 200x200 metrin ruuduiksi, joissa vektorigraafiset, raajallisia tynnyreitä muistuttavat tikku-ukot taistelevat. Näitä johtamaan lisää komentajayksiköitä, jotka osaavat hyödyntää kaikkia kahta maastosta löytyvää resurssia ja rakentaa parakkeja, joista saa lisää solttuja. Voila! Syväanalyysin tuloksena päässäsi on tarkka kuva Hundred Swordsista.
Segan alunperin Dreamcastille tekemä Hundred Swords on reaaliaikastrategia keveimmästä päästä. Yksiköitä on vain muutama hassu. Ratsumies voittaa velhon, ja on nopea. Läheltä mättävä jalkamies voittaa ratsastajan, mutta on hidas. Velho räiskii jalkaväen, mutta on heikko. Kaikkea valvovat komentajat, joille jaetaan voitoista saatuja taikesineitä.
Tarkoituksena on yleensä tuhota vihollisen päämaja tai komentajat, samalla omia säästellen. Komentajat eivät hävitessään kuole, vaan siirtyvät limboon, josta heidät voi uudestaan värvätä resursseja kuluttamalla. Voitot palkitaan etenevällä juonella ja parilla uudella yksiköllä.
Kartat ovat käsin suunniteltuja sokkeloita, joissa tietokoneen joukot liikkuvat tiukasti sääntöjen mukaan. Yllätyksiä ei ole. Välillä tehtävissä on ärsyttävä aikaraja, minkä puitteissa pitää etsiskellä tyhjästä ilmestyviä lisävoimia ja kiiruhtaa kohti avainpaikkaa.
Grafiikka on kauheaa. Zoomaustasoja on vain kolme, ja ne ovat joko liian lähellä tapahtumia tai sitten niin epäselviä, että yksiköt hädin tuskin erottaa toisistaan. Käyttökelpoisin näkymä on suoraan ylhäältä, mutta sitä käyttäessä ei huomaa maaston korkeuseroja.
Moninpelissä enintään neljä pelaajaa voivat taistella toisiaan vastaan valmiilla kartoilla. Pelaajia voi ryhmittää liittoutumiksi, mutta muuten toiminta on yksinpelien tehtävistä tuttua rakentamista ja rankaisemista.
Vaikka Hundred Swords on syvältä, on sen karamellimaisuudessa ja kaikkinaisessa karuudessa jotain sairaalla tavalla viehättävää. Normaalisti näin heikko peli aiheuttaisi jo inhoreaktioita, mutta jostain syystä se vetää silti suupielet hymyyn. Go figure, Japanissa Dreamcast-versio on ollut jopa jonkin sortin menestys.
55
