Huonous on taidetta

Jos katsot elokuvia vähänkin enemmän, olet varmasti törmännyt elokuvaan, jota ei voi kuvailla millään muulla sanalla kuin huono. Enkä nyt tarkoita tavallista perushuonoutta, sehän on jokaviikkoinen ilmiö, vaan täydellistä surkeutta, jonka olemassaoloa on mahdotonta ymmärtää.

Mutta niin uskomatonta kuin se onkin, myös Battlefield Earthin (2000) tekijät tekivät työtään aivan tosissaan ja yrittivät tehdä niin hyvän elokuvan kuin mahdollista. Heillä oli käytössään yli 70 miljoonan dollarin budjetti ja John Travoltan kaltainen supertähti. Silti lopputulos on tuskaista katsottavaa.

Vaikka Battlefield Earth on sietämättömän kamala, se ei silti pääse huonoudessaan täydellisyyteen. Todellinen superhuonous on oma taiteenlajinsa. Superhuonous on mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin valitettavan yleinen täydellinen keskinkertaisuus.

Virallisesti huonoin

Maailman huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi on valittu melko suurella yksimielisyydellä Edward D. Wood Jr., kyvytön tumpelo, joka osoitti täydellistä tyylitajuttomuutta niin elokuviensa aiheita valitessaan kuin niitä toteuttaessaankin. Mutta vaikka Ed Wood oli nollatason sählääjä, hän oli myös ahkera ja sinnikäs. Siksi mies teki yllättävän monta surkeuden merkkiteosta.

Ed Wood teki varsinaiset tuhotyönsä 1950-luvulla. Silloin syntyi myös puolivirallisesti maailman huonoin elokuva, joka nykyään voidaan myös kulttileffaksi kutsua: Plan 9 From Outer Space (1959).

Tiedä sitten, onko Plan 9 oikeasti maailman huonoin elokuva. Kyllä minä sen mieluummin uudelleen katson kuin tuhatkertaisesti isommalla rahalle tehdyn Batman & Robinin (1997). Sitä paitsi loppujen lopuksi Plan 9 From Outer Space on tehnyt suhteellisesti ottaen hyvin bisnestä päinvastoin kuin Batman & Robin. Elokuva voi olla huono, mutta tavallaan myös menestys.

Ed Wood löydettiin uudelleen 1980-luvun alussa. Tim Burton näki Ed Woodin suunnattomassa huonoudessa myös jotain puhdasta ja sympaattista. Näin syntyi hieno mustavalkoinen elämäkertaelokuva Ed Wood (1994).

Se, että maailmalla Ed Wood on nostettu maailman huonoimmaksi ohjaajaksi, johtuu vain siitä, että he eivät ole kuulleet meidän omasta Visa Mäkisestämme. Aivan oman huonouslistani kärkipäähän kuuluvat Mäkisen merkkiteokset Agentti 000 ja kuoleman kurvit (1983) ja seksikomedia Pi-pi-pilleri (1982). Nämä komediat toimivat hienosti, sillä ne todellakin naurattavat. Tosin joka kerta väärässä kohdassa ja vääristä syistä. Kemmon veljesten Ponterosa (2001) jatkoi kunniakkaasti Visa Mäkisen henkistä perinnettä.

Takapihan koirat

Pelkkä puhdas huonous on tylsää, eikä se ole kelpaa lehtijutun aiheeksi, sillä huonoja ja tylsiä elokuvia on maailma pullollaan. Hyvä huonous on omanlaistaan tyylikkyyttä. Hyvä huonous vaatii luovuutta ja persoonallista otetta. Huonot huonot elokuvat ovat aina samanlaisia # hyvät huonot elokuvat ovat aina omia persoonallisuuksiaan. Aivan kuten oikeasti hyvätkin elokuvat.

Huonous on usein myös katsojan silmissä. Mel Gibsonin tähdittämä Signs (2002) on ollut kriitikoiden kehuma hitti. Minusta se oli epäloogista, epäuskottavaa ja vastenmielisen moraalitonta roskaa, yksi vuoden huonoimmista leffoista. Mutta vain makuasioista voi kiistellä, minkä jokainen varsinkin nettikeskusteluihin osallistunut hyvin tietää.

Internet Movie Database tuntee noin 250 000 elokuvaa. Siitä joukosta katsojat ovat tätä kirjoittaessani valinneet huonoimmaksi tekeleeksi amerikkalaisen toimintadraaman Backyard Dogs (2000), jota en onnekseni ole nähnyt. Elokuva kertoo kahdesta nuoresta miehestä, jotka haluavat wrestling-tähdiksi, mikä on jo sinällään huolestuttava ajatus saati sitten elokuvan aihe.

Tekniikan kehittyminen ja halventuminen alentaa elokuvan tekemisen kynnystä ja demokratisoi koko taiteenalan. Tämä takaa sen, että huonous ei ole ainakaan kuolemassa oleva ilmiö. Tälläkin hetkellä jollakin takapihalla tuleva visamäkinen kuvaa digikameralla suureksi läpimurroksi tarkoitettua esikoisteostaan, josta valmistuessaan tulee yleinen naurun aihe.

Huonoudesta ei tarvitse nauttia, mutta sen tekijöitä ei kannata liikaa loukatakaan. Sillä ilman huonoa ei ole hyvääkään.

Marko Ahonen

Ison rahan huonoutta

Aivan oma huonouden alalajinsa on Hollywood-huonous. Sitä voi kutsua vaikkapa huonouden mainstreamiksi. Hollywoodista voidaan sanoa paljon pahaa, mutta ainakin siellä toimitaan rehellisesti. Elokuvia tehdään, jotta ne tuottaisivat rahaa ja sillä hyvä.

Mutta miten voidaan selittää kymmeniä miljoonia dollareita maksaneet roskaleffat, joilla ei ilmiselvästi ole edes taloudellisen menestymisen mahdollisuuksia? Ne voidaan selittää systeemin virheiksi. Ohessa ison rahan Hollywood-huonouden top 10.

Battlefield Earth (2000)

Mikäli haluatte tietää, miltä tuntuu istua loka-auton säiliössä, kun säiliö täyttyy vähitellen paskaan, katsokaa Battlefield Earth.

Batman & Robin (1997)

Näin käy, kun käytössä on valtavasti rahaa, eikä kukaan välitä mistään muusta kuin oman palkkansa saamisesta.

Harlem Nights (1989)

Eddie Murphyn turhamaisuusprojekti (kässäri, ohjaus, pääosa), joka osoittaa, miten epähauskoja hyvät koomikot voivat pahimmillaan olla.

The Avengers (1998)

Kuuluu sarjaan rehelliset epäonnistumiset. Homma ei vain toimi. Käsikirjoituksen unohtuminen olisi tosin pitänyt jo olla varoitusmerkki.

Judge Dredd (1994)

Mainio sarjakuvahahmo sai elokuvatoteutuksen, jossa unohdettiin kaikki, mikä alunperin teki sarjakuvahahmosta mainion.

Wild Wild West (2000)

Hyvät näyttelijät, surkeat näyttelijäkemiat. Kasa sekalaisia vauhtikohtauksia ilman järjen hiventäkään.

Ishtar (1987)

Okei, myönnetään, jos mukana eivät olisi Dustin Hoffman ja Warren Beatty, tätä kohdeltaisiin hellemmin. Mutta kun he ovat mukana!

The Postman (1997)

Jos scifi-länkkäri The Postman etenisi hiemankin hitaammin, se kulkisi takaperin.

Inchon (1981)

Suurella rahalla tehty sotaelokuva, jossa on muun muassa valtavia joukkokohtauksia, on armeliaasti unohdettu. Tämän Laurence Olivier luultavasti unohti mainita CV:sään.

Pluto Nash (2002)

Eddie Murphy -komedia odotti julkaisua pari vuotta ja pääsi sitten Yhdysvaltojen levitykseen ilman mainostusta. Niin paljon studio leffaansa luotti, ja oli aivan oikeassa.

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…