Hype: Doom 3 (PC, Xbox)Xboxin tuomiopäivä

Reilut 11 vuotta sitten ilmestynyt Doom on kenties tärkein peli PC-pelaamisen historiassa. Doom ei ollut ensimmäinen koskaan tehty 3D-räiskintäpeli, mutta se teki räiskimisestä - ja PC-pelaamisesta - muotia. Doom sikisi loputtomasti jäljittelijöitä, aina tähän päivään saakka. Jäljittelijöiden tuomiopäivä on tullut, sillä Doom tulee takaisin.

Neljättä vuotta kehitetty Doom 3 on Half-Life 2:n ohella ylivoimaisesti odotetuin PC-räiskintä. Doom 3 vyöryttää pelaajien silmille ylivoimaisesti kehittyneintä grafiikkaa mitä tietokonepeleissä on kuuna päivänä nähty. Siksi reaktiot olivatkin enimmäkseen epäuskoisia, kun Microsoft vuosi sitten paljasti, että peli julkaistaisiin myös Xboxille. Eihän Xboxin rahkeet voisi mitenkään riittää näin monimutkaiseen grafiikkaan, monet ajattelivat.

Tekijät ovat toista mieltä.

Xbox tehorääkissä

"Pienellä yrittämisellä Xbox selviytyy kaikesta mitä Doom 3:n pelimoottori ruudulle lykkää", pelin pääsuunnittelija, id Softwaren Tim Willits sanoo. "Arvioisin, että Xbox on nykykonsoleista ainoa, jonka hevosvoimat riittävät esittämään Doom 3:n kaikessa komeudessaan. Muilla konsoleilla pelimoottori olisi pakko ohjelmoida kokonaan uusiksi, eikä lopputuloksen näyttävyydestä olisi mitään takeita."

Willits myöntää, että pelimoottoria on täytynyt viilailla uusiksi myös Xboxia varten. Samoin joitakin kenttiä on täytynyt jakaa muistirajoitteiden takia kahtia. Kaikki kuviteltavissa olevat kikat, jotka Xboxin raudalta vain irtoavat, ovat käytössä. "Xbox-Doom 3 näyttää uskomattoman hyvältä", Willits kiteyttää.

Doom 3 on tällä hetkellä kahden pelistudion projekti. Teksasilainen id Software kehittää PC:n Doomia, New Yorkissa majaileva Vicarious Visions pelin Xbox-versiota. Firmat ovat tiiviissä yhteistyössä. "Niin tiiviissä kuin nyt kahden eri osavaltiossa sijaitsevan yrityksen on mahdollista", Willits nauraa.

On tärkeää huomata, ettei Xboxin Doomia kohdella varsinaisesti PC-käännöksenä, vaan pikemminkin itsenäisenä rinnakkaisprojektina. Juonellisesti ja sisällöllisesti versiot eivät eroa toisistaan, joskin Xboxilla vaikeustasoa on mukautettu hiirtä epätarkemmalle padiohjaukselle sopivaksi. Todelliset erot löytyvät moninpelistä: Xboxilla pääsee nauttimaan jaetun ruudun co-op-kaksinpelistä sekä neljän pelaajan Xbox Live -leikeistä.

Pelkoa ja inhoa Marsissa

Vaikka Doom 3:n perässä komeileekin kolmonen, sen juoni on pääpiirteiltään sama kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Se ei haittaa, ei alkuperäisessäkään Doomissa tarinankehittelyä viety takakansitekstiä pidemmälle.

2100-luvulla maailman johtava puolustusalan alihankkija Union Aerospace Corporation (UAC) on perustanut valtavan tutkimuslaitoksen Marsiin. Laitoksen tarkoituksesta ei puhuta julkisuudessa, siellä tehtävä tutkimus on äärimmäisen salaista. Vuonna 2145 UAC:n tiedemiehet ovat saavuttamaisillaan merkittävän teknologisen läpimurron, kun yhteys laitokseen katkeaa. Viimeisessä yhteydenotossaan laitoksen henkilökunta raportoi sabotaasista ja järkyttävistä murhista.

Kun avaruudessa sattuu ja tapahtuu, paikalle lähetetään avaruusjääkäreitä. Marsin keikka kuulostaa helpolta rahalta - pari avaruusdementiasta seonnutta tiedemiestähän siellä vain riehuu. Vai riehuuko? Mitä Marsiin matkaaville sotapojille ei kerrota on, että UAC:n tiedemiehet ovat onnistuneet avaamaan ulottuvuuksien välisen portin suoraan pahimpiin painajaisiin, Helvettiin.

Pelaaja on yksi avaruusjääkäreistä ja tuota pikaa ainoa, joka voi pysäyttää saatanallisten voimien hyökkäyksen.

Doom 3:n avainsana on kauhu. Marsin laitos on likainen, pimeä ja ahdistava paikka. Ympäristöt ovat arvaamattomia ja demoniset pedot vaanivat jokaisen nurkan takana.

"Olet yksi harvoista eloonjääneistä Marsissa", Willits kuvailee, "koko laitos on ajautumassa helvetillisten voimien valtaan. Mitä syvemmälle etenet, sen pahemmiksi kauhut muuttuvat. Peli on koettava itse, jotta kauhun todella uskoo."

Milloin, oi milloin, tätä ihmepeliä oikein pääsee pelaamaan, herra Willits? Vastaus on id Softwaren vakio:

"Sitten kun se on valmis!"

www.doom3.com

id Software/Vicarious Visions/Activision

Ikäsuositus: Ei tiedossa.

Lisää aiheesta