Hype: Geist (GameCube)

www.nintendo.com

Kemiallisten ja biologisten aseiden torjuntaan erikoistunut CR-2-tiimi lähetetään tutkimaan Volks Corporationin huhuttuja bioasekokeita. John Raimin ja muiden tiimiläisten soluttautuminen Volksin tiloihin onnistuu, mutta pako tehtävän jälkeen ei suju yhtä noileasti. Valtaosa ryhmästä kuolee yhden miehen alkaessa tulittaa omiaan ja Raimi menettää tajuntansa. John Raimi joutuu koekaniiniksi Volksin projektiin, jossa yritetään luoda supersotilaita irrottamalla sielu ruumiista. Temppu onnistuu ja Raimi huomaa leijuvansa henkiolentona.

Miehen uusi olomuoto on äärimmäisen epävakaa. Pysyäkseen hengissä Raimin on vallattava muita eläviä olentoja hallintaansa. Ihmisten tai eläinten valtaaminen on aina pienimuotoinen puzzle, sillä Raimin on peloteltava uhrinsa paniikkiin ennen kuin kaappaaminen onnistuu. Pelottelussa käytetään ympäristöä eli rämpytetään valoja, ilmestytään monitoriin kummittelemaan, väännellään hiuksiaan kampaavan naisen peilikuvaa tai pelotellaan huutelemalla puhelimessa kummia.

Puzzleissa edetään valmiiksi mietittyjen kohtausten tahtiin. Jokaista ihmistä ja eläintä ei voi vallata, sillä ympäristöstä ei aina löydy edes yhtä aktiivista esinettä pelotteluun. Vastapainoksi ratkaisuja ei voi parjata kaavamaisiksi, vaan puzzlet osaavat yllättää. Koodilla lukitusta ovesta ei pääse eteenpäin kaappaamalla tiettyä ihmistä tai eläimiä, vaan siirtymällä itse lukkoon, jolloin näkee, millä numeroilla vartijat avaavat oven.

Aseisiin pääsee käsiksi vain, jos valtaa Volksin vartiomiehiä ja silloinkin käytössä on yleensä yksi pyssykkä. Räiskintäkohtaukset eivät kuitenkaan ole Geistin suurin vahvuus, sillä ohjaus on jenkkiversiossa kankeaa eikä ruudunpäivityskään järin notkeaa, jos vihollisella on edes pari kaveria tukenaan. Peli-idean erilaisuus muihin toimintaseikkailuihin verrattuna pelastaa kokonaisuudessa paljon.

N-Spacen tekemä Geist ilmestyy lokakuussa vain GameCubelle.

Lisää aiheesta