Mätkintägenren merkkipaalun Street Fighter II:n 15-vuotisen uran juhlaversio kerää koko sarjan historian yhteen peliin. Ja se peli on fanille ehdoton herkkupala.
Yoshiki Okamoton johtaman tiimin Street Fighter II: The World Warrior määritteli mätkintägenren rajat vuonna 1991. Vielä nykyisetkin kaksintaistelumätkinnät ovat Street Fighter II:n henkisiä perillisiä. Katutappelija kakkonen paransi tuntuvasti grafiikan, animaation ja hahmosuunnittelun tasoa, mutta merkittävimmät muutokset olivat muualla.
Jatkuvasti ilotikun liikkeitä tutkiva ohjauskoodi oli projektin tärkein osa-alue. Poikkeuksellinen tarkan kontrollisysteemin myötä erikoisliikkeet eivät enää jääneet tuurin varaan.
Hahmoarkisto
Hyper Street Fighter II sisältää mätkintäsarjan Capcom-perusversioiden kaikki kuusitoista ottelijaa, mutta eri versioiden hahmoilla on erilaiset nopeudet ja liikevalikoimat. Erot näkyvät hieman muunneltuina iskuina, komboina ja animaatioina. Street Fighter II -ummikoiden silmissä useimpien kamppailijapainosten erot ovat marginaalisia.
Kouriintuntuvia nopeus- ja liike-eroja löytyy vasta, jos vertaa vanhimman version taistelijoita tuoreimpiin. Ensimmäisen pelin The World Warrior -luokan sotureita ei kannata asettaa tasapainoisempia super-luokan taistelijoita vastaan totisissa väännöissä.
Kamppailulajien erot ovat karikatyyrimäisen kärjistettyjä, joten realismifriikit joutuvat hakemaan kiksinsä muualta. Poskettomat erikoisiskut, tulipallot ja muut lennokkaat posaukset lainataan pikemminkin vauhdikkaan toimintamangan kuin budokirjan sivuilta. Ottelijakaartin kohokohtia ovat brasilialainen sähköturkki Blanka, järkälemäinen venäläispainija Zangief ja venyvä voodoo-poppamies Dhalsim.
Street Fighter II:n kulta-aikoina naispuolisten ottelijoiden vetovoimaa ei vielä täysin ymmärretty: kahakoihin osallistuu vain kaksi naista, kung-fu-taituri Chun-Li ja kommando-Cammy. Matalan resoluution piirrosgrafiikka ei tosin ole tehokkain tekniikka halpojen markkinointikikkojen maksimoitiin.
Sormet solmuun
Lyhyet ja terävät iskuanimaatiot palvelevat taisteluiden huimaa tempoa. Hyper Street Fighter II käyttää Capcomin klassista kuuden näppäimen iskusysteemiä, jossa namiskat jaetaan kolmen nopeustason lyönneille ja potkuille. Liikearsenaalin logiikka on selkeä: nopeat iskut ovat heikkoja ja raskaat niitit hitaita. Kivi-paperi-sakset-mekaniikka täydennetään torjunnoilla ja heitoilla.
Padilla kontrollit ovat korkeintaan siedettäviä, sillä kaksi iskunäppäintä sijaitsevat väistämättä liipaisimissa. Pelkkä peukalo ei riitä kuvionäppäinten riittävän ketterään hivelyyn ja erikoisliikkeet vaativat runsaasti rivakoita neljännes- ja puolikaaria suuntanäppäimillä, joten kunnon arcade-tikku on käytännössä pakkohankinta.
Aneemisessa pelimoodivalikossa on vain arcade-yksinpeli, versus-kaksintaistelu ja harjoittelu. Kärsivällisillä puurtajilla riittää työsarkaa, sillä kone ottelee robottimaisen raa'asti. Jo helpoimmilla vaikeustasoilla lätty lätisee jatkuvasti, jos spesiaaliniitit eivät ole hanskassa ja hanska vastustajan naamassa.
Street Fighter ei näytä harjoittelumuodossa ottelijoiden liikelistaa, joten erikoisliikkeet täytyy opiskella ohjekirjaa tai nettisivuja selaamalla. Muistikorttia ei tarvita lainkaan, sillä tilastoja, ennätyksiä ja asetuksia ei tallenneta. Nettijuorujen perusteella bonuksiin kuuluu kokonainen Street Fighter II -animeleffa, mutta arvosteluversiossa siitä oli jäljellä pelkkä nimi valikossa.
Hyper Street Fighter II: The Anniversary Edition on mainio mätkintähistorian oppitunti ja osoitus siitä, että vanha klassikko toimii edelleen. Pari hassua pelimoodia ja olematon tilastointi eivät kuitenkaan nykyään kanna huippupisteille, vaikka kulttuurihistoriallinen merkitys Anniversary Editionilla onkin melkoinen.
75
