Kauan eläköön suomalainen peliteollisuus!
Angry Birds tasasi ansiokkaasti kotimaisen peliteollisuuden tietä yleiselle hyväksynnälle, mutta vasta Supercellin myynti ulkomaille ennätyshintaan veti siihen asfaltin päälle.
Bulkkirahvaan on pakko kunnioittaa suomalaisen peliteollisuuden voimaa, kun eteen lyödään sellaiset räkningit, jossa muutaman vuoden ikäinen pelifirma on isompi kuin vaikka satavuotias mediajättiläinen Sanoma ja Alma Media yhteensä. Tai monet muut tutut, vanhat suuryritykset. Tietysti kaikki ”ajatelkaa nyt edes lapsia!” -peikot taas kipaisivat esiin siltojen alta, mutta niinhän ne aina.
En ole ihmeissäni Supercellin menestyksestä, koska sen ja Pelit-lehden perusidea on sanasta sanaan sama: ”Uskomme, että parhaat ihmiset luovat parhaat Pelit.”
Olen kateellinen Supercellille. En rahasta, vaan työskentelyilmapiiristä, jossa reagoidaan nopeasti ja käytännöllisesti muuttuviin tilanteisiin työntekijöiden osaamiseen luottaen. Toivon, että Ilkka Paananesta tulee evankelista, joka tulee esitelmöimään täysille johtajasaleille digitaalisen ajan vaatimasta uudesta johtamisesta.
Kun Gunshine lopetettiin, Supercellin kikkapussissa on kaksi peliä, Hayday ja Clash of Clans. Suomalais-negatiiviseen tapaan on siis ihmeteltävä, kauanko kaksi peliä riittää? Miksei tule uusia? Mitä ne celliläiset siellä oikein puuhastelevat? Kaksi tekee päivityksiä ja loput juovat mochalattea kermavaahdolla ja kanelipölyllä?
Minähän voisin kuulkaa tulla teille töihin, sillä minulla on idea kolmanneksi peliksemme: valmistautukaa kohtaamaan Battle for Cattle!
Tulevaisuudessa ruoasta on pulaa, ja sitä tuotetaan linnoitetuissa maatiloissa. Pelaaja ylläpitää juuri sellaista kasvattaen karjaa ja vihanneksia. Samalla hän pykää muureja ja puolustuslaitteita torjuakseen muiden pelaajien ryöstöretket. Pelaajat voivat perustaa osuuskuntia ja vaikka lähettää joukkoja toistensa avuksi.
Odotan soittoanne.