Äiti ei anna tyttärensä itsenäistyä. Tuttu juttu, paitsi harvemmin äiti käyttää tehtävään hirviöitä.
Sonyn omien pelintekijöiden Ico on piristävä poikkeus seikkailupelirintamalla, sillä pääosassa ei ole vauhti tai toiminta vaan satumainen tunnelma. Pelissä on vain kolme hahmoa ja yksi ongelma: pitää tasoittaa tietä sokkeloisessa ympäristössä täysin avuttomalle uhrille. Pieni idea toimii täydellisesti.
Uhrattavaksi jätetty Ico ja noitaäidin häkkiin telkeämä, hauraan kaunis Yorda yrittävät paeta noidan linnasta. Sankarikaksikko ei puhu samaa kieltä, joten he joutuvat pärjäämään eleillä ja yksiselitteisillä viittomilla.
Karmiva noita ei päästä jälkikasvuaan noin vain vapaaksi, vaan Yordaa vainoaa joukko sysimustia savukummituksia, jotka majailevat rinnakkaisulottuvuudessa. Haamut saapuvat tyhjästä pulpahtavista porttilähteistä ja yrittävät kiskoa tytön samaan pohjattomaan kaivoon. Jos näin käy, myös Ico on mennyttä kalua, sillä vain Yorda osaa avata linnan maagiset ovet.
Taistelu varjoja vastaan
Hyytävät olennot eivät ole aineettomia, joten Ico nitistää niitä tukevalla kepillä tai miekalla. Tiukan taktinen ote ajaa katkerissa kamppailuissa tekniikan edelle, sillä Ico osaa vain kaksi navakkaa huitaisua.
Kummajaiset eivät Icosta juuri välitä, mutta tyrmäävät hänet hetkeksi, jos saavat siihen tilaisuuden. Muutaman sekunnin pakkolevon aikana kummitukset tunkevat Yordan lähteeseen. Tyttö vajoaa toiseen ulottuvuuteen hitaasti ja Ico ehtii lähes aina kiskomaan hänet kuiville. Lähteitä on yleensä vähintään kaksi, joten tarkka sijoittuminen ja vikkelät kintut ovat tarpeen.
Ico haastaa ja voittaa kiipeilytaidoissa erään kurvikkaan haudanryöstäjän. Ponteva poika kapuaa vaikka pystysuoraa muuria, jos siinä on selkeitä jalansijoja. Sankari tarrautuu oma-aloitteisesti tikkaisiin, ketjuihin ja muihin kiipeilykohteisiin. Jos Ico pakotetaan reunan yli hitaasti, hän käännähtää nopeasti ympäri ja jää käsien varaan roikkumaan.
Näppärä automatisointi poistaa turhat kontrollikoukerot. Hyppy irtoaa edelleen vain käskystä, joten aivan zeldamaiseen huolettomuuteen ei ole varaa, mutta pikselintarkkoja loikkia ei tarvita.
Järkevää etenemistä
Puzzleissa pelaajaa ei vaivata abstraktilla hölynpölyllä. Pulmat liittyvät puhtaasti etenemiseen, sillä heikko Yorda tarvitsee tien tasoittamista paikoissa, joissa Ico voi vain jatkaa matkaa vaikka kettinkiä ylös kapuamalla.
Maltillinen ympäristön tutkiminen on avain menestykseen. Kaikki poikkeavat yksityiskohdat ovat tärkeitä. Komeita maisemia saa tarkastella toisenkin tovin, sillä kiipeämiseen kelpaavat paikat sulautuvat linnan arkkitehtuuriin saumattomasti.
60 Hz -näyttötilaa tukeva tyylikäs grafiikka on loistavaa. Kolossaalisen linnan koko on häkellyttävä, ja mykistävä vaikutelma välittyy tehokkaasti pitkän näkyvyyden avittamana. Näkökentän rajoille hiipivät kohteet häivytetään nerokkaalla tavalla. Ne katoavat kirkkaaseen auringonvaloon, jolloin kohteiden ääriviivat pehmenevät valokylvyssä.
Kaunis kuin kulissi
Ulkoasun huikeita yksityiskohtia voisi luetella palstakaupalla. Vesi aaltoilee, hölskyy ja kiiltää melkein kuin aito. Samalle tasolle yltävät tuulen mukana huojuvat kauniit lehtipuut. Harvakseltaan esiintyvä kalpea noita on ylväs ilmestys, jolle jopa Final Fantasy seiskan synkkä Sephiroth häviää elävän tukan mitalla.
Animaatiot ovat ihastuttavia. Hoikkaa Yordaa ei kehtaa retuuttaa juoksujalkaa muutoin kuin pakon edessä. Puuskuttava ja niukin naukin perässä raahautuva tyttö herättää sääliä ja Yordan kiipeilyanimaatiot ovat samanlaisia suojeluvaistoa kutittelevia ähellyksiä.
Mainiot ääniefektit kruunaavat eheän kokonaisuuden. Taustamelu vahvistaa yksinäisyyden tunnetta esimerkillisesti. Tuuli ulvoo, lehdet suhisevat ja lokit kirkuvat aukeilla pihamailla. Askeleet, huudot ja muut mekkalat kaikuvat kolkosti sisätiloissa. Taisteluissa jännitystä tiivistetään musiikin rajamailla hiipivällä tunnelmakappaleella.
Eteneminen on periaatteessa suoraviivaista, mutta sitä on vaikea pitää vikana, sillä mennyt on jatkuvasti läsnä. Matkan edetessä kertaalleen koluttuja paikkoja pääsee ihastelemaan uusista ja aikaisemmin luoksepääsemättömiltä vaikuttaneista paikoista.
Ico on loppuun asti hiottu timantti. Sitä on ilo katsella ja kuunnella. Komeaa kuorrutusta tukee jämpti pelimekaniikka, ympäristöön liittyvät loogiset ongelmat ja erinomainen rytmitys. Ico kestää toimintaseikkailufanien käsissä vain muutaman päivän, mutta ne päivät ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia.
92
