Ico ja Yorda ovat tyypillinen ongelmapariskunta: mies määräilee ja huutaa, nainen kieltäytyy kaikista raskaista hommista. Tytön äiti on varsinainen noita, joka puuttuu koko ajan pariskunnan yhteiseen matkaan.

Shadow of Colossuksen tiimin esikoinen Ico julkaistaan kolossien kunniaksi uusintana ja halvalla. Pleikkamies, jonka pelihyllyyn tämä klassikko ei viimeistään nyt ilmesty, ei ikinä enää saa valehdella ymmärtävänsä hyvien pelien päälle.

Noidan tytär

Sonylle mainetta ja kunniaa, mutta ei mammonaa keränneen Ico-toimintaseikkailun tarina on tyylikäs ja selkeä. Tuntemattomat ratsumiehet sulkevat sarvipäisen Ico-pojan valtavaan pahan noidan asuttamaan linnaan. Ico törmää toiseen vankiin, kalvakkaan ja fyysisesti heiveröiseen Yorda-tyttöön. Sankari vapauttaa pari vuotta vanhemman Yordan häkistä ja tyttö päättää lähteä Icon mukana pois linnasta. Matkassa on vain yksi mutka: Yorda on noidan tytär eikä noita ole valmis luopumaan hänestä.

Seikkailun jännitteet rakennetaan sankariparin yhteistyön varaan. Ico tekee kaiken työn, mutta Yordan täytyy pysyä menossa mukana. Parivaljakolla ei ole yhteistä kieltä, joten monimutkainen kommunikointi ei ole mahdollista. Ico kutsuu ja houkuttelee Yordaa huudoilla tai vetää häntä mukanaan söötisti kädestä pitäen.

Lukuisat kiipeily- ja hyppypaikat eivät ole niin yksinkertaisia miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät. Yorda ei kykene samanlaisiin ponnistuksiin kuin Ico, ja ketjuja pitkin tyttö ei jaksa kavuta lainkaan. Ico kiskoo Yordan korkeiden esteiden yli ja ottaa vastaan vajaaksi jääviä hyppyjä. Useimmat pulmapaikat liittyvät siihen, että Ico keksii Yordalle vaihtoehtoisen reitin liian rankkojen esteiden ohi. Raa’an voiman puutteen vastapainoksi vain Yorda kykenee avaamaan linnan maagisia portteja.

Majesteettisen jykevää kivilinnaa kiertävä reitti on putkimainen, mutta se ei menoa haittaa. Pitkän näkyvyyden ja ovelan reittisuunnittelun ansiosta mennyt ja tuleva on koko ajan kutkuttavasti läsnä: tuolta tulimme ja tuonne kai joskus mennään. Jylhät maisemat katoavat ulkona näppärästi kirkkaaseen auringonvaloon tylsän sumun sijaan.

Kummituksia kaivosta

Infernaalisen kaunis, mustaa magiaa tihkuva noita ei puutu asioihin suoraan ennen kuin lopussa. Toisesta ulottuvuudesta esiin pulppuavat ja pimeyttä hohtavat savuhaamut hoitavat likaisen työn. Ihmisiä, demoneita ja eläimiä etäisesti muistuttavat kummat kummitukset yrittävät kiskoa Yordan mustiin ulottuvuuskaivoihin. Jos tyttö vajoaa kaivoon ennen kuin Ico ehtii kiskomaan hänet kuiville, se on siinä.

Haamutaistelut alkavat ennalta määrätyissä ja yleensä tilavissa paikoissa kuten linnan pihoilla. Alueelle ilmestyy muutama ulottuvuuskaivo ja niistä pursuaa esiin vaihteleva määrä vihollisia. Vastustajat eivät onneksi ole täysin aineettomia, joten Ico saa hakattua niitä kumoon lankunpätkillä ja miekoilla. Kummitukset ilmaantuvat Yordan kiusaksi myös silloin, kun Ico ajautuu tutkimusretkillään liian kauas suojatistaan.

Tunnelma on miellyttävän omintakeinen. Järkälemäinen linna korostaa mainiosti kaiken yllä kelluvaa yksinäisyyden tunnetta – tuuli suhisee, viuhuu ja ulvoo korkeiden vallien ja muurien välissä. Ico ja Yorda eivät kohtaa matkallaan ainuttakaan inhimillistä olentoa, vastaan tulee vain toinen toistaan arvoituksellisempia esteitä. Hidas tempo korostaa näppärästi harvakseltaan kohdattujen kummitusten kiivautta. Ulos on pakko päästä, aivan pakko, eikä haurasta Yordaa raaski jättää noidan armoille.

Alkuperäisestä julkaisusta kuluneet neljä vuotta eivät ole syöneet Icon viehätyksestä pätkääkään – peli on aito klassikko ja yksi niistä peleistä, joista PS2 tullaan muistamaan.