Ihmeperhe (PS2) – Superperhe

Pixarin uusin koko perheen tietokoneanimaatiohitti Ihmeperhe (The Incredibles) on saanut rutiininomaisen pelin, josta jopa elokuvan fanin on vaikea suuresti innostua.

Graafinen tyyli on suoraan elokuvasta ja tapahtumapaikat ovat mielenkiintoisia. Ihmeperheen valtti on pitkälti sama kuin Spider-Man 2 -pelin: tuntuu siltä kuin oltaisiin taivaaseen asti kasvaneessa suurkaupungissa. Tosin Ihmeperheen tyyli on paljon humoristisempi kuin aitoa New Yorkia matkineen Spider-Man 2:n.

Ihmeperheen äiti ja isä ovat eläkkeelle jääneitä supersankareita. Eläköitymisen syy on looginen, vaikka aihetta ei ole käsitelty tarpeeksi supersankarisarjakuvissa: jatkuvat haasteet oikeuteen alkoivat kyllästyttää. Perheen lapsilla Violetilla ja Dashiellilla on myös supervoimia. He yrittävät kuitenkin kätkeä ne ja elää normaalia elämää.

Jos pyytäisin teitä arvaamaan, minkälainen peli Ihmeperhe on, 90 prosenttia arvaisi oikein. Samaan tapaan tehtyjä toimintatasohyppelyitä on kohta maailmassa enemmän kuin ruotsalaisia. Arvasitte varmasti myös sen, että jokaisella Ihmeperheen jäsenellä on omat suurkaupunkimiljööseen sijoittuvat tasonsa.

Ihmeperheen isän erikoiskykyjä ovat mahtavat voimat ja iskunkestävyys, äiti joustaa kumimaisesti lähes loputtomiin, poika on nopea kuin salama rullalaudalla ja tytär pystyy olemaan jonkin aikaa näkymätön. Kunkin hahmot erikoiskyvyt on otettu hyvin huomioon kenttäsuunnittelussa.

Vaikeusasteeltaan Ihmeperhe on suunnattu lapsille, mikä ei ole ongelma. Suurin virhe on liika toisto, varsinkin taisteluissa. Matsit voittaa samaa nappia hakkaamalla eikä tekoälystä voi edes puhua. Älytehtävien ratkomisesta saa enemmän tyydytystä, mutta puzzleissakin muutamalla turhan tiukalla aikarajalla kiusataan täysin aiheetta.

Aikuispelaaja kokee jo latausvaiheessa melkoisen pettymyksen. Dubbaus on neljälle pohjoismaiselle kielellä, vaan ei englanniksi. Kiitti hitosti. Tosin täytyy myöntää, että vahingossa lataamani norjalainen versio oli melkein hauskinta, mitä olen elämäni aikana kokenut. Norjaa on vaikea kuunnella nauramatta tosielämässä, saati sitten supersankaripelissä.

Mick Jagger teki Ihmeperhe-pelistä laulun jo vuosikymmeniä sitten. Siinä hän totesi: "I can't get no satisfaction". Ihmeperhe ei anna pelaajalle sellaista tyydytystä kuin hyvän pelin pitäisi antaa.

65