Ikaruga (Xbox 360)

Parhaat ideat ovat yksinkertaisia. Ikarugassa viholliset ovat joko mustia tai valkoisia – samoin niiden ammukset. Oman aluksen väri vaihtuu nappia painamalla ja saman värinen vihollistuli ei vahingoita. Luotihelvetissä hengissä säilyminen vaatii uudenlaista ajattelua, kun vaara ja vaaraton vaihtavat napista paikkaa. Saman- tai erivärisyys vaikuttaa myös omien ammusten tehoon. Kumpikin tehoaa, mutta erivärinen paremmin.

Seitsemän vuoden ikäinen arcade-Ikaruga on aiemmin nähty Dreamcastilla ja GameCubella (Pelit 8/2003, 90 pistettä). Xbox 360 -versio on virheetöntä työtä ja tukee myös televisio kyljellään pelaamista. Teräväpiirto pukee Ikarugaa ilman sitäkin. Musiikki on mahtavan mahtipontista.

Huippupisteitä metsästäessä ei räiskitä nappi pohjassa kaikkea liikkuvaa, vaan viholliset tuhotaan kirurgisen tarkasti kolmen samanvärisen sarjoina. Kesken sarjan joutuu välttämään väärän värisiä vihollisia ja uutta värisarjaa aloittaessa miettimään, mistä jälkimmäiset kaksi saa napsittua. Virheettömät peräkkäiset sarjat nostavat pisteitä hurjasti. Ikaruga onkin ajattelevan räiskijän peli.

Piste-ennätysten metsästys on eri taktiikoiden kokeilemista ja lihasmuistiin iskostamista. Siihen Xbox 360 -versiossa on loistava lisä: Maailmanlaajuisten high score -listojen lisäksi parhaat suoritukset voi ladata netistä omalle Xboxille. Huippusuoritukset ovat huimia! Kun leukansa saa poimittua lattialta, voi etsiä uusia ideoita omaan peliinsä.

Muistisulkeiset ovat myös Ikarugan heikkous. Reaktioräiskintään tukeutumisesta on pisteiden kannalta vain haittaa. Tulta munille -pelinäkin Ikarugaa voi silti pelata, vaikeutta nimittäin piisaa kilokaupalla. Nykyhinnalla ei ole väliä kumpaan leiriin kuuluu, Ikaruga on loistava!

93