IL-2: Birds of Prey (PS3) – Natsilentäjien kiusana

Onneksi IL-2:ssa ei voi lentää suomalaisilla, sillä Juutilaisen 94 pudotusta ei pitkään pysyisi suomenennätyksenä.

IL-2: Birds of Prey on liki lisenssipeli. Konsolipeli ratsastaa maineikkaan PC-simulaation nimellä, mutta ei onneksi jää ilman omia ansioita. Vauhtia ja silmäkarkkia piisaa jopa enemmän kuin alkuperäisessä.

IL-2-simulaattorin (Pelit 4/03, 96 p) vahvuus on siinä, että lennettävien vehkeiden valtavasta määrästä huolimatta konetyypeissä on eroa. Jopa mallin aseistus vaikuttaa siihen, miltä kone tuntuu. Pelkkä Mersun konetykin kaliiberin pieneneminen 20 millistä 15 milliin näkyy pudotuksien vaikeutumisena.

Birds of Prey ei edes pyri samaan, vaan kyse on toisen maailman korkkarisodasta, jossa pelaaja raivoaa jumalhahmona läpi jättimäisten Luftwaffe-parvien. Kampanjassa puidaan brittiläisen, venäläisen ja amerikkalaisen lentäjän edesottamuksia Berliiniin asti. Koska sota käydään väärällä puolella, IL-2 menettää pisteen.

Konesota

Asetuksissa on kolme pykälää: arcade, realistinen ja simulaatio. Realistinen on vielä kaukana todellisuudesta, sillä aseissa on loppumattomat panosvyöt ja virheettömän tarkat pommitähtäimet.

Arcadella lentokoneet saavat teholisää aina tarpeen mukaan, eivätkä suorituskyvyn rajat tule vastaan kuin yrittämällä jotain kuningastyperää, kuten lentämällä ikuisesti suoraan ylöspäin. Silloinkin tekoäly yrittää kääntää nokan hellästi kohti maata moottoriväännön varjolla. Realistinen lentomalli on padilla pelattavaksi turhauttavan kiikkerä, sillä liki jokainen ääriasentoon viety ohjausliike vetää koneen syöksykierteeseen nopeudesta, asennosta ja konemallista piittaamatta.

 Realistinen on padilla pelattuna vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta simulaatiota ei voi enää sanoa viihteeksi. Kudit ovat aina loppu, sillä tatin tarkkuus ei riitä ennakon hienosäätöön. Pitäisi tietenkin ampua läheltä ja hyvästä asemasta, mutta rukki lähtee lapasesta ennen kuin naapurista erottaa edes lentosuuntaa. Pari iltaa säätöjen kanssa tapeltuani oli nöyrryttävä ja pelattava arcadella kampanja läpi.

Arcaden suurin puute on se, että mainio vauriomallinnus menee täysin hukkaan. Oma kone ei ota osumaa oikein koskaan, ja natsipilotit räjähtelevät pelaajan norsupyssyistä jo ensimmäisellä kohtaamisella. Realistisella pelatessa savuttavat koneet voi jättää rauhassa kuolemaansa, sillä musta vana tarkoittaa moottorin leikkaavan kiinni ja valkoinen löpön loppuvan ennen kotikenttää. Harmittoman näköinen siiven vaurioituminenkin voi poikia pudotuksen, kun saksalainen menettää ramman koneensa hallinnan.

Kuinka tuhosin Luftwaffen

Tehtäväsuunnittelu kärsii suuruudenhulluudesta, sillä jokaisella keikalla pudotetaan puolet Saksan ilmavoimista. Kampanjafinaaleissa touhu menee aivan älyttömäksi. Briteillä esimerkiksi ensin torjutaan saksalaisten laivastohyökkäys Hurricanella pommittamalla, pudotetaan apuun tulevat Mersut ja paluumatkalla torjutaan satamaan iskevät Stukat. Välivideossa lentäjähahmon marina natsien musertavasta ylivoimasta ja suklaan loppumisesta vain nauratti.

Arvosteluversiolla pääsi pelaamaan moninpeliä, mutta ennen julkaisua linjoilla oli yleensä vain pari orpoa pilottia. Muidenkin suosimalla arcade-lentomallilla pelissä on selvä taitoelementti, jonka varaan voi rakentaa tiukkoja kaartotaisteluita. Pelimuotoina ovat perinteiset koiratappelut joko tiimeinä tai kaikki kaikkia vastaan.

Kiinnostavimpia ovat rynnäkkö- ja lentokentänvaltaus-pelimuodot. Rynnäkköpelissä isketään vihollisen maa-ajoneuvojen kimppuun ja yritetään suojata omia joukkoja. Kenttävaltauksessa laskeudutaan, ollaan parkissa kunnes kenttä siirtyy omille ja jatketaan matkaa. Pisteitä saa vallatuista kentistä ja menettää pudotetuista koneista. Pelattavaa riittää yksinpelaajallekin, sillä 20 kampanjatehtävän lisäksi mukana on vielä saman verran irtotehtäviä. Tehtävissä edistyminen palkitaan avautuvilla saavutuksilla, konemalleilla ja aseistuksella.

IL-2: Birds of Prey ei ole aidon tuntuinen, tyydyttävän tiukka Illu, vaan löysä arcadeversio. Kokonaisuus on perushyvä räiskintäpeli, joka maistuu pieninä palasina. Nettiyhteisön aktiivisuudesta riippuu, onko moninpeli vielä kirjoittamaton lehti, joka oikeuttaa koko pelin olemassaoloon.

77