I'll be there for you

Science fiction -kirjassa Fahrenheit 451 kukaan ei enää lue ja ihmiset seuraavat seinänkokoisilta kuvaruuduilta heijastuvien ystäviensä elämää. Jules Verne ennusti kuulennot, Ray Bradbury kotiteatterit ja Frendit.

Tärkeintä maailmassa on ystävyys, ja siitä saa kyllä irti parempaakin kuin huumeilla pöhötetyn punakan Chandlerin. Tai ilmapää Carrien, vaikka meille on jo vuosia valehdeltu, että HBO:n hittisarja Sinkkuelämää (Sex and the City, 1998–2004) kertoo rehellisesti naisten välisestä ystävyydestä. Suomessa väärin nimetty sarja käsittelee neljää naista, joista kolme yrittää epätoivoisesti saada miehen ja neljäs ylinäyttelee seksiaddiktia. Jos naisten ystävyys on edes etäisesti yhtä kevyttä pintaliitoa kuin sarjassa, kiitos herra kulkusista.

Ikävä kyllä Sinkkuelämän seurauksena myös miehille tarkoitetut miehistä ystävyyttä markkinoivat tv-sarjat tarjoavat epärealistisia miesihanteita juomassa laatubrenkkua ja tilittämässä ihmissuhdeasioista. Ei Male Pattern Friendship todellakaan ole tuommoista. Eipä ihme, että miehisen ystävyyden kuva on nykyään hakusessa, sillä aivan liian moni mies väittää, että paras ystävä on oma tyttöystävä tai vaimo. Bros’ before hos’, miehet, bros’ before hos’!

Onneksi oikeasta ystävyydestä on riittävästi audiovisuaalista opintomateriaalia, vieläpä niin, että melkein jokainen on viiden tähden tasoinen viihdepläjäys, täynnä roolimallia reppanoille.

Seiso vierelläin

Klassinen pysyvä miesystävyys syntyy parhaimmillaan jo lapsuudessa. Siitä kertoo Rob Reinerin klassikkoelokuva Viimeinen kesä (Stand By Me, 1986). Se pohjautuu Stephen Kingin novelliin Ruumis (The Body), ja kertoo neljästä esiteini-ikää elävästä pojasta, jotka kesällä vaeltavat katsomaan junan alle jääneen ikätoverinsa ruumista. Viimeinen kesä sijoittuu myyttisen amerikkalaiseen 1950–60-lukuun, ja kuvaa kauniisti lapsuuden viimeistä kesää. Murrosiän käynnistyessä ensimmäiset lapsuuden hengailukavereista haihtuvat, mutta osa jää, parhaassa tapauksessa aina aikojen loppuun asti.

Viimeinen kesä sivuaa myös sitä faktaa, että miehille väkivalta on osa arkea ihan natiaisesta alkaen. Jokaiselta löytyy lapsuusmuistoja, joissa paetaan henkensä edestä isompien poikien muodostamia kiusaajaryhmiä. Tällaista ei keskiverto nainen ymmärrä: Kun grillikiskan jonossa ohi tunkee aggressiota hehkuva känninen apina, vain naiselle tulee mieleen huomauttaa rikkeestä kovaa ja kärkevästi.

Nuoret ja hullut

Ystävyys on kovilla, kun hormonimyrsky raivoaa. Brittiläinen Liekeissä (Skins, 2007) valottaa varsin rehellisen oloisesti teini-iän sekoiluvaihetta, jolloin ystävyys on jotain kaveruuden ja yhdessä hengailun tyyppistä. Realistisesti kun Liekeissä jollain on ongelmia, muut haihtuvat paikalta. Lisäarvona Liekeissä on puoliksi luontodokumentti, koska se käsittelee brittinuoria, noita eläviä todisteita devoluutiosta.

Kahtakymppiä lähestyttäessä koulu alkaa olla ohi, ja yhteisen nimittäjän puuttuessa posseista alkaa tippua turhat haarat pois. Tosi ystävyys jää ja kestää vaikka senkin, että yhdestä tulee julkkis.

HBO:n Entourage (2004–) kertoo elokuvatähdeksi nousevasta Vincestä ja hänen kaveriseurueestaan, joka elää Vincen siivellä. Sarja perustuu löyhästi sarjan tuottaneen Mark Wahlbergin Hollywood-kokemuksiin ja uhmaa kaikkia luokituksia, sillä Hollywoodissa arkikin on erilaista. Mehukkaat tyypit, parhaina surullisen hahmon ritari Johnny Drama ja agentti Ari Gold, pyörittävät sarjaa melkein omalla painollaan.

IS:n tv-kolumnisti kehui Entouragea miesten Sinkkuelämänä, ja puhui ehkä suorastaan asiaa. Sinkkuelämään vertaamisen tai aihealueen yleensäkään ei saa antaa hämätä: Ystävyys on pintaa syvempää ja Entourage sarja parhaasta päästä. Entouragea löytyy suomilättyinä kolme kautta.

Jäähyväiset lemmikille

Yllättäen paras havaintoesitys miesten välisestä ystävyydestä on ikivanha brittisarja Näkemiin vaan, muru! (Auf Wiedersehen, Pet!, 1983–2004), joka uhmaa aikaa vanhentumatta pätkääkään. Aihe (joukko rumia englantilaisia työmiehiä menee Saksaan tekemään rahaa, puhuu keskenään ymmärtämistä uhmaavaa englantia ja ystävystyy) kuulostaa niin kiinnostavalta, että jätin sarjasta pari uusintakierrosta katsomatta. Älä sinä ole yhtä tyhmä. Hienhajuinen, varpaankynsien ja lämpimän oluen makuinen Auffis on hämmästyttävän arkihauska ja hyvällä tavalla lämminhenkinen draamasarja karskeista miehistä.

Auffis itse asiassa valottaa niitä mekanismeja, jotka ovat Suomessa tutumpia inttikaveruuden (tai vastaavan) muodossa. Yhdistetään nippu taustaltaan erilaisia miehiä (sarjassa tosin ei niin hirveän erilaisia), ja heistä hioutuu toimiva sosiaalinen yksikkö vaikeuksien ja yhteisen vihollisen yhdistämänä. Päinvastoin kuin kesäkissan kestävä inttikaveruus, raksamiesten ystävyys kesti yli (kuvitteellisten) vuosikymmenien.

Suomiteksteillä saa sarjan kaksi ensimmäistä (ja parasta) tuotantokautta. Paljon myöhemmin tehdyissä kolmannessa ja neljännessä kaudessa on niissäkin oma karhea charminsa, vaikka Viikatemies onkin jo vähentänyt esiintyjäkaartia.

Lisää viinaa

Äijäsarjoissa pysyen huippuloistava Asema 62 (Rescue Me, 2004–) edustaa vähemmän lämminhenkistä linjaa. Sarjan keskipiste on Tommy Gavin, jolle viina ja lääkkeet maistuvat. Avioliittokin on ohi, mutta onneksi Tommylla on juttuseuraa niin kuolleista kuin keltaista Lamborghinia ajavasta Jeesuksesta aina silloin kun lääkitys jää hoitamatta.

Jos unohdetaan kokonaan Asema 62:n syvältä kouraiseva draama ja koko palomiesaspekti, sarja luo viiltävän paikkansapitäviä muotokuvia miehistä. Asema 62:n palomiehet ovat homofobisia sovinistirasisteja, joilla on päihde- ja mielenterveysongelmia. Aika harvassa sarjassa miehet kehtaavat kertoa, että AA-kokoukset on hyvä paikka pokata haavoittuvia, helposti manipuloitavia donnia. Vastapainoksi myös miehisyyden paremmat puolet käsitellään realistisesti vailla turhaa glorifiointia.

Asema 62:n kuva ystävyydestä on hyvä esimerkki siitä piruilun sekaisesta välittämisestä, joka vallitsee miesvaltaisilla työpaikoilla. Ikävä kyllä Asema 62:ta saa R2-julkaisuna kaksi kautta, mutta vain ekaa suomiteksteillä. Herätys, piru vie!

Kyyhkynyyhkyilyä

Vaihtuvan bestispörssin asemasta miehet ystävystyvät koko elämäkseen. Loistava lännenminisarja Vaarojen maa (Lonesome Dove, 1989) näyttää muun parhautensa seassa herkän lopetuksen yhdelle ystävyydelle. Näin ei Carrie tekisi Samanthalle!

Niille, joille ystävyys on vain ongelma, esikuvaa tarjoaa jokaisen vieraantuneen ja yksinäisen suosikkisarja Dexter (2006–). Tunnevammaisen Dexterin yksi pahimmista arkiongelmista ei ole yksinäisyys vaan se, kuinka hyvin hän osaa matkia ihmismaailman sosiaalisia rituaaleja. Rikospaikkatutkimuksen verispesialisti Dexter ei harrasta vapaa-aikanaan animea vaan sarjamurhia.

Muista varoa: Kun katsoo kuilua, kuilu katsoo sinua.

Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 1.10.2008.

www.easports.com/madden09

Amerikkalainen jalkapallo ei tunnu urheilulta vaan pikemminkin vuoropohjaiselta strategiapeliltä. Urheilupeliksi laji on harvinaisen syvällinen ja monipuolinen. Asia on EA:nkin tiedossa, sillä Madden 09:ssä aloittamiskynnys on viety jo niin alas, että kuoppaan kohta putoaa.

Helpoimmillaan ei tarvitse itse päättää hyökkäyslinjan muodostelmaa tai pelattavaa kuviota, vaan kone määrää ne valmiiksi. Pelaajan tehtäväksi jää yrittää tehdä sitä mitä pyydetään. Idea on loistava, koska se osoittaa huomaamatta lajiummikoille millaisissa tilanteissa kannattaa juosta, milloin heittää ja miksi pallo joskus potkaistaan pois. Tyriessään saa jopa uuden yrityksen.

Opetusvaikeustason vaikuttavin ominaisuus on koneen kyky purkaa epäonnistumiset. Jos aiheuttaa syötönkatkon, pelinrakentaja säkitetään tai valitsee väärän taktiikan, tekoäly aloittaa palautekeskustelun. Edellinen yritys puretaan osiin, avainvirheet kerrotaan ääneen ja bonuksena näytetään, mikä olisi ollut tilanteessa oikea ratkaisu. Tilanteet puhki puivat kommentaattorit antavat oivia vinkkejä siitä, missä vaiheessa virhe olisi viimeistään pitänyt tajuta. Samalla oppii lajin varsin vaivattomasti.

Toki veteraaneillekin on luvassa parannuksia, esimerkiksi edellisen kauden superase eli syöksykoppi loistaa poissaolollaan. Kamera näyttää nätisti kaikki vastaanottajat, eikä ulospäin menevissä juoksukuvioissa ukkelit karkaa enää ruudun ulkopuolelle. Kolmannessa yrityksessä voi komentaa hyökkääjiä juoksemaan yli 10 jaardin lipun ja puolustaessa määrätä avainpelaajan tuplavartiointiin. Uudistus parantaa varsinkin kaksinpelejä, jos vastustaja käyttää samaa kuviota uudelleen ja uudelleen.

Ennakkoversiossa on vielä selkeitä virheitä. Tekoäly ei pysäytä kelloa ottelun lopussa, vaan antaa ajan juosta hukkaan ja esimerkiksi kikkapelejä on turha edes yrittää. Potkuharhautuksissa kone pelaa kuin olisi koko ajan tiennyt luvassa olevan heiton. Taklaukset toimivat omituisesti, sillä tukimiehet eivät tunnu saavan otetta pallosta eivätkä vastustajasta hyvässäkään paikassa. Kaksinpelissä erilaiset linjan taakse -kuviot toimivat turhankin hyvin, joten tasokkaat sisemmät laitahyökkääjät ovat kaudella 09 kullanarvoisia.

Ennakkoversiolla Maddenin nettiliigat jäivät testaamatta. Ainakin liigojen pelaajamäärärajoituksia on jo ehditty Amerikassa parjata. Saa nähdä, vaikuttavatko rajoitukset Euroopassa, sillä en missään vaiheessa kuvitellut pääseväni pelaamaan kokonaista NFL-kautta ihmispelaajia vastaan.

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…