Onko mikään jännittävämpää kuin hiiviskellä hirviöiden täyttämässä avaruusaluksessa, ase kädessä ja sydän kurkussa? In Extremis -session jälkeen lattialla on adrenaliinia polveen asti, mutta vääristä syistä.
In Extremis on ranskalainen näkemys Wolfenstein 3D:n kloonaamisesta. Juoni on standardimallia 2e, eli avaruusmies haaksirikkoutuu tuntemattomaan alukseen, jossa avaruushirviöt riehuvat käytävillä ja niin edespäin. Silkan amupumisen lisäksi hänen täytyy löytää avainkoodeja ja -kortteja seinälokeroista sekä tietysti lisäaseita ja oi! niin tärkeää happea. Vammatkin paranevat ruiskeilla.
Voi kommandoressua kyberpuvussaan. Aseet hitsautuvat pikku mahaan kiinni ja sojottavat yhteen suuntaan niin, että tähtääminen vaatii koko ruhon kääntämistä ja/tai kyykistymistä. Ei muuten, mutta miesrukka on muutenkin hidas ja kankea. On se merkillistä, ettei hiiriohjattu kursori juolahda kenenkään mieleen. Lisäksi normaali kävelyvauhti on hidas eikä juoksukaan päätä huimaa.
Ammuskelu on suorastaan masentavan tylsää. Alus nimittäin koostuu vain kiemurtelevistä, lyhyistä käytävistä, joten mömmöt pääsevät lähes aina metrin päähän, jolloin pidetään liipasinta vähän aikaa pohjassa ja mömmö kuolee. Minkäännäköistä taktiikkaa ei voi käyttää. Tylsimpiä ovat lyhyet hirviöt: osuakseen niihin joutuu kyykistymään, mutta kun hirviö raapaisee, pomppaa taistelija pystyyn ja kun hirviön nopeus on huima, saattaa huonolla tuurilla kuolema iskeä jo ensimmäisen mömmön kohdalla.
Vaikka efektit muuten ovat ihan OK, ampumisefektit ovat totaaliponnettomia ja hirviöiden Adlib-vinkaisut lähinnä naurettavia, eivätkä välillä jopa suorastaan lapsellisen näköiset hirviöt juuri saa jännitystä kohoamaan. 3D-grafiikka on muutamia hirvöitä lukuunottamatta ihan siedettävää, ja valaistuksellakin leikitään jonkin verran.
Lisäiloa saa siitä, ettei aseita voi raahata kuin yksi kerrallaan ja inventaario on muutenkin ahdas. Peli-into kohoaa jo kaukaisiin galakseihin, kun happipullonsa äärirajoilla hoipperehtiva sankari löytää uuden harvinaisen happipullon, jossa on jopa viidennes happea!
Peliä ei voi tallentaa, mutta noin kahden tason välein saa kuitenkin tasokoodin, mikä on varsin siedettävä tiheys. Ylimääräiset varusteet häviävät, mutta saapahan ainakin vähäksi aikaa taas happea ja ammuksia.
Positiivisena puolena tasot ovat kohtalaisen lyhyitä, ja pelissä on automaattikarttakin. Näytössä oleva kompassi tietysti onkin jo liikaa vaadittu.
Nopeasti kentät alkavat muistuttaa toinen toistaan, hirviöt kierrätetään eivätkä aseiden erot ainakaan silmällä näy, joten viidentoista tason jälkeen tuli pakkopelaamisen raja eteen. Mielenkiintomittarin viisari ei paljon pelin aikana liikehtinyt.
Ai niin, jos joku itkeskelee heti alussa, että mikä penteleen (vesitetty korvike) koodi alussa pitää antaa ja mistä hemmetistä (toinen vesitetty korvike) sen löytää, niin se on viimeinen sana manuaalissa sivulla 40. Ei minullakaan mennyt kuin alun puolitoista tuntia ja jonkin verran hermoratoja.
In Extremis tarkoittaa jotain "äärimmäistä", mikä on hyvä nimi, kyseessä on nimittäin äärimmäisen keskinkertainen ja täysin innottoman tuntuisesti tehty peli. Jos nyt välttämättä haluaa avaruusmömmöjä ammuskella, Blake Stone & Aliens of Gold 2.0 on paljon mielekkäämpi vaihtoehto, ja ilmainenkin vielä.
70
