Indycar Paint Kit – Autonmaalausta

Vain pari kuukautta sitten ilmestyi ensimmäinen lisälevy Indycar Racingiin ja jo nyt on ulkona seuraava lisäpaketti. Tällä kertaa uusia ratoja ei ole kuin yksi, mutta se onkin koko kilpailulle nimensä antanut Indianapolis Motor Speedway. Legendaarisella radalla ajetaan vuosittain kova viidensadan kierroksen maratooni, josta kaikki muut ovaaliradat ovat ottaneet mallia.

Uutta rataa mielenkiintoisempi ohjelma on Paint Kit. Nimittäin jos valmiiden autojen maalaukset tai koristelut eivät miellytä silmää, nyt on mahdollisuus somistaa itselle yksilöllinen raaseri.

Paint Kit koostuu yksinkertaisesta maalaus- ja piirto-ohjelmasta. Vektorigraafisten autojen pinnat voi värittää haluamakseen ja jopa kypärän voi maalata erikseen. Maalipinnan päälle voi piirtää omat mainostekstit ja logot tai käyttää suppeaa valmista kuvakirjastoa.

Piirto-ohjelmana Paint Kit on harmittavan suppea, sillä työvälineistä löytyy vain viivanpiirron ja zoomauksen kaltaiset työkalut, joten omien kuvioiden suunnittelu näillä konsteilla on turhan työlästä ja aikaa vievää puuhaa. Tuplasti ikävää sikälikin, että surkeassa manuaalissa ei kerrota, onko mahdollista siirtää jollain muulla ohjelmalla tehtyjä standardiformaatissa olevia kuvia Paint Kitin käyttöön. Tutkimalla hakemiston sisältöä huomasin, että valmiit logot ja kuviot ovat PCX-kuvina, mutta kaikki niputettu yhteen suureen tiedostoon. Periaatteessa sitä editoimalla voi siis käyttöön ottaa uusia logoja, mutta koko toimenpide on aivan liian hankala. Hyvä idea on nyt mennyt hieman hukkaan jättämällä ohjelma turhauttavaksi raakileeksi.

Levylle on myös pakattu samat apuohjelmat kuin aikaisemmassa lisäratapaketissa, eli Cut Replay filmien editointiin ja Show Settings autojen säätöjen tulostukseen puhtaina tekstitiedostoina. Myös itse pääohjelma päivittyy uusimmaksi versioksi.

Hieman turhan tuntuinen lisäosa tämä on, ellei nyt välttämättä halua täydentää peliä kaikkein kuuluisimmalla radalla tai ellei tunne pakottavaa tarvetta maalailla autoja. Sitä paitsi, kaikki ovaaliradat ovat lähes samanlaisia, joten nimensä lisäksi Indianapolis ei tarjoa mitään erityisen ennen kokematonta. Kunnollinen rataeditori olisi toivomuslistalla seuraavana, toivottavasti sellainenkin joskus julkaistaan.

77