Kyllä se inkvisitio onnistuu palauttamaan herran pelkoa pakanaankin. En vähään aikaan ole hokenut yhtä monta kertaa: "Voi hyvä jumala sentään." Inquisition on keskiaikaista kidutusta Ranskasta.
Pelinä Inquisition on ihan mukavan oloinen toimintaseikkailu. Pelaajasta leivotaan rokkarin näköinen, keskiaikainen varas Matthew, joka paetessaan vankilasta kuulee kidutustoimenpiteiden alaiselta vangilta temppeliritarien aarteesta. Pääelementti on (ainakin aluksi) väistellä vartijoita, joiden näkökenttä esitetään Commandos-pelistä tutulla kiilalla. Myöhemmin pelissä pääsee varastamaan ranskalaisten lompsia, mutta sitä en enää nähnyt. Elämä on liian lyhyt tällaisten pelien kanssa haaskattavaksi.
Jos opettaisin pelintekoa, Inquisition olisi pakollista kurssimateriaalia, koska sen tekijät ansaitsevat kaiken pahan mikä niskaan tippuu, konkurssista alkaen.
Ensinnäkin Inquisition on huono käännös PS2-pelistä vailla ensimmäistäkään PC-parannusta. Todella hieno saavutus, sillä pelin PS2-versiota ei ole vielä julkaistu.
Aneeminen, blandi grafiikka valmiiksi renderoiduin taustoin on synneistä pienimpiä. Miksi turhaan tehdä joustavaa, tarkkaa hiiri-näppis-ohjausta, kun neljä pääilmansuuntaa riittää? Systeemi on absoluuttinen, eli kursori ylöspäin -nappi ei tarkoita "eteenpäin", vaan "kohti ruudun yläosaa". Niinpä kamerakulman vaihtuessa sankari lähtee uuteen, yllättävään suuntaan. Parhaimmillaan kulkusuunta kääntyy 180 astetta, ja varas jää sahaamaan vaikka oviaukkoon. Yllätyskameran ansiosta seuraa aivan liikaa pelimoottorin aiheuttamia kuolemia.
Taistelussa pitää ihan itse siirtyä erilliseen taistelutilaan. Padiavusteisesti tappelu nyrkit vastaan miekat oli yllättävän helppoa, joten peli pakotti minut näppikselle käskemällä padin puoltaa jyrkästi oikealle, mikä teki hiippailusta mahdotonta. Muissa peleissä moitteettomasti toimiva, sataan kertaan kalibroitu Sidewinder ei taipunut yhteistyöhön.
Yhdistetään tähän kaikkeen jatkuva toisto. Kuolema resetoi saavutuksen ja heittää kulloisenkin tason alkuun. Osa tasoista on tarpeeksi pitkiä, jotta niistä saa näppylöitä kun sama *tanan savotta on taas edessä. Bonuksena pitkät, tylsät välianimaatiot on pakko katsoa yhä uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan, koska niitä ei voi ohittaa.
Perusteiltaan hyvä peli-idea, kuin köyhän miehen Splinter Cell, on pilattu amatöörimäisellä toteutuksella, jossa toteutusvaihtoehdoista on aina valittu se huonompi. Kun tätä julkaisevat kilvan ensin Wanadoo ja sitten lisenssillä Strategy First, pistää miettimään, miten pieni pelitalo voi olla niin umpityhmä, että sijoittaa ravirahansa kolmijalkaiselle hevoselle?
55
