International Superstar Soccer 2 (PS2)

Toiset eivät tyydy vähään. Laitettuaan vasta hiljattain jalkapallopelien kärjen uusiksi Konami astuu jälleen vihreälle veralle kilpaillakseen itsensä kanssa armoa tuntematta.

ISS 2:lla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä taannoisen, hämmästyttävän hienon Pro Evolution Soccerin kanssa. Julkaisija on sama, tekijäporukka ei ole. En varmasti ole ainoa, jota Konamin nimeämispolitiikka on vuosien varrella hämännyt, mutta PS2:n myötä tilanne on onneksi pikku hiljaa selkiytymässä. Tosin ISS 2 ei tunnu, mikäli muistikuvani pitävät lainkaan paikkaansa, olevan kuin nimellistä jatkoa puolisentoista vuotta sitten ilmestyneelle ykkösosalle.

ISS tavoittelee menestystä rinnakkaissarjaansa kevyemmällä otteella ja parempi niin: futispelien poliittisella kentällä Pro Evolutionin ote vasemmasta, äärirealistisesta laidasta on teräksinen. Vertailua Konamin serkusten välillä ei voi kuitenkaan välttää, niin paljon ne toisiaan näkemyserosta huolimatta muistuttavat. ISS:n tilanne on näin ollen äärimmäisen hankala. Alallaan ylivoimaisesti parasta vastaan on paha kilpailla.

Jo traditiota lähentelevään Konamin tyyliin lisenssi kattaa vain osan Euroopan maista, loput pelaajat ovat väännöksiä todellisista nimistä. Joukkueet ovat maajoukkueita suurimmaksi osin Etelä-Amerikasta ja Euroopasta, Suomi pienenä yllätyksenä mukaanlukien.

Kansainvälisen cupin (MM-kisat) lisäksi pelattavaa on muutaman turnauksen, vapaasti muokattavan liigan ja harjoittelun verran. Kyllähän näillä juuri ja juuri pärjää, mutta eivät lisäjoukkueet ja -turnaukset pahaa tekisi.

Syöttöpeli tökkii

Kun peli alkaa, Pro Evolution Soccerin hellimä psyyke joutuu koville. Ensimmäisenä huomaa ohjaustuntuman, joka on suurimmaksi osaksi tuttu ja turvallinen mutta toimii merkittävästi huonommin. Varsinkin tietokoneen ohjaaman miehen komentaminen ottamaan palloa pois kärsii kömpelyydestä, sillä onnistunut pallonriisto päättyy liian usein vahingossa paniikkipurkuun.

Syöttöpelin osalta ISS syöksyy metsään pahemman kerran. Syötteleminen ei toimi kunnolla eikä pallo käyttäydy kuten sen pitäisi. Syötöt pompahtelevat liian hiljaisina ja täysin väärälle miehelle. Läpisyöttö toimii tavallistakin kehnommin. Pelaajat eivät osaa hakea vapaata paikkaa, ja vaikka osaisivatkin, pallo tuntuu aina löytävän tiensä suoraan lähimmän vastustajan jalkaan.

Tekoäly ei loista sen enempää omalla kuin vastustajankaan puolella puolustus- eikä hyökkäyspäässä. Kikkailemalla pääsee usein etenemään loppuun asti, ja maalivahdit tekevät vallattoman outoja ratkaisuja.

Erikoistilanteissa aina peräänkuuluttamani taktinen ote on läsnä, mutta toteutettuna tavalla, jollaisen olen viimeksi nähnyt pelatessani golfpeliä kuusnelosella silloin, kun maailma vielä oli mustavalkoinen. Oudosta käppyrähäsmäkästä määritetään nappien oikea-aikaisella painamisella voima ja kierre, ja lopputulos on yleensä jotain aivan muuta kuin mitä haettiin.

Kuvallisen toteutuksen suhteen ISS ei ole hullumpi ilmestys. Pelaajat muistuttavat esikuviaan keskimääräistä läheisemmin eikä animaatiokaan ole hassumpaa. Pro Evolutionin täydellistä liikkeen saumattomuutta ja sulavuutta ISS ei saavuta, mutta mikäpä toisaalta saavuttaisi. Tauko-, maali- sun muut animaatiotkin jaksaa katsoa, kunnes kolme ottelua tahkottuaan on nähnyt ne kaikki. Äänistä huomaa vain selostuksen, joka erottuu yllättäen edukseen muista viime aikojen jalkapallopeleistä.

On vaikea ymmärtää Konamin intoa ylläpitää kahta rinnakkaista jalkapallopelisarjaa niiden välisen tasoeron ollessa näinkin valtava. Ei ISS 2 ole missään tapauksessa kelvoton, täydellisen mitätön keskinkertaisuus, mutta miksi tyytyä keskinkertaisuuteen kun voi kurottaa taivaisiinkin?

70