International Superstar Soccer 3 (PS2) – Amatöörien vaihtoehto

Konamin kahden tekijätiimin näkemykset jalkapallosta ovat yhtä erilaiset kuin David Beckhamin ja Roberto Carlosin vapaapotkut: ensin mainittu pistää nätillä kierteellä verkot tötterölle, jälkimmäinen pommittaa seitsemänteen kerrokseen.

Pro Evolution hämmästytti realistisuudellaan, International Superstar Soccer eli ISS ratsastaa kevyemmällä arcademeiningillä. Itse asiassa ISS muistuttaa enemmän FIFA-sarjaa kuin Pro Evoa.

Syöttöpeli on fifamaisen kulmikasta, pelaajat liikkuvat ja kääntyvät kankeasti ja narunpäähän sidottu pallo sinkoilee luonnottomasti sinne tänne. Oikean jalkapallon kanssa pelillä on kovin vähän tekemistä. Helposti omaksuttavan, kevyen otteen hakeminen on tekijöiltä tietoinen temppu, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa.

ISS:n rahkeet ovat vain valitettavan heppoiset. Suurimpana harmina on ärsyttävän kehno ohjaustuntuma. Ohjattavan pelaajan vaihtaminen lennossa on työn ja tuskan takana ja niin laukaukset kuin syötötkin poukkoilevat useimmiten minne sattuu. Palloriistoksi tarkoitetut useat napinpainallukset aiheuttavat tahattomia takaapäintaklauksia, kun pelaajat tottelevat käskyjä järkyttävällä viiveellä.

Puolueelliset tuomarit palkitsevat näistä kampeista yleensä pelaajan keltakortilla, mutta tekoälylle ne ovat huomattavasti armollisempia. Punaista korttia oikeudenjakajat tuntuvat säästelevän, sillä suoraa ulosajoa ei tuonut edes maalivahdin törkeä pahoinpitely. Tuomarien lisäksi pihalla ovat myös veskarit, jotka imeskelevät peukaloa juuri silloin, kun maalilta pitäisi ampaista vastaanottamaan läpiajossa olevaa hyökkääjää.

Harhautus, keskitys, maali

Pelin innovatiivisin yksityiskohta on yksi vastaan yksi -tila. Se simuloi kulmalipun tuntumassa usein nähtäviä kaksinkamppailuja, joissa hyökkääjä pyrkii jallittamaan puolustajan ja hakemaan keskitystä maalille.

Käytännössä homma toimii kohtalaisesti: pelaajan pään päälle ilmestyy tietyllä kenttäalueella ikoni, jota painamalla pääsee erikoistilaan. Harhautuksen tehokkuus riippuu paitsi hyökkääjän myös puolustajan taidoista. Idea ei ole hassumpi, etenkin kun suurin osa pelin maaleista syntyy nimenomaan keskityksistä.

Pelivaihtoehdot ovat tutut ja turvalliset. Maajoukkueiden lisäksi valittavana on kahdeksan mielikuvitusjoukkuetta, joilla voi kisata erimuotoisissa liigoissa ja cupeissa. Uutta ovat erilaiset tehtäväpohjaiset ottelut, joissa täytyy esimerkiksi yhden pelijakson aikana tehdä vajaamiehityksellä voittomaali. Tehtäviä suorittamalla saa pisteitä, joilla voi ostella hyödyttömiä erikoisliikkeitä, kerätä pelipaitoja tai rakentaa oman stadionin.

Erikoistilanteissa potkujen suunta ja voimakkuus määritellään nuolilla, mikä tekee niiden kenkimisestä liian helppoa. Itse en ole koskaan perustanut nuolten kaltaisista apuvälineistä, sillä ne saavat vaparien vetämisen tuntumaan tieteeltä. Pro Evon tyyliin perstuntumalta potkiminen sopii minulle, sillä silloin täsmälleen samanlaisen suorituksen toistaminen on erittäin vaikeaa. Sitähän se on oikeastikin.

Kokonaisuus ansaitsee kiitosta kohtalaisesta ulkoasustaan ja sulavasta animaatiosta. Pelaajat muistuttavat suurimmalta osin esikuviaan ja pelikatkoilla nähdään tukku näyttäviä välianimaatioita. Tornion oma poika Teemu Tainio on tosin saanut turhan roimasti väriä kasvoilleen.

ISS 3:n olemassaololle on vaikea keksiä kunnollisia perusteita, sillä Konamilla on jo Pro Evolutionin myötä vankka ote jalkapallopelien valtikasta. Arcadepuolella Konami ei pääse pätemään, sillä FIFA-sarja on ISS kolmosta kentänmitan edellä.

67