Talonkorkuisia terästuholaisia rakastavana luulin kiljuvani riemusta uudesta mech-pelistä, minkälaisesta hyvänsä. Iron Assault sai minut kyllä kiljumaan, ei siinä mitään.
Mechithän ovat, jos joku ei tiedä, ihmisten ohjaamia enemmän tai vähemmän humanoidin muotoisia jättimäisiä sotakoneita, jotka tulevaisuudessa korvaavat sellaiset nynneröluusereiden pilipalivehkeet kuin tankit ja rynnäkköpanssarit.
Taktiikkaa
Pelaaja on hyvien jätkien eli megayhtiöitä vastaan kapinoivien vapaustaistelijoiden riveissä yksilönvapauden ja omenapiirakan puolesta. Taisto alkaa Amerikan mantereelta pelaajan ollessa räkänokkainen luutnantti, jolle jaellaan valmiiksi purkitettuja soolotehtäviä. Ennen tehtävää valitaan itselle sopiva mech ja siihen mieluisat ohjukset tai raketit (tykit ovat tyyppikohtaisia, eikä niitä voi vaihtaa). Taistelutantereet vaihtelevat jäätasangoista kaupunkien kaduille ja maanalaisten tukikohtien käytäville.
Noin tusinan onnistuneen tehtävän jälkeen pelaaja ylennetään, ja hän saa komennettavakseen toisen pilotin. Tätä "siipimiestä" voi tehtävän aikana käskyttää kartalta, jossa voi punoa taktisia juonia myös lentosimulaattoreista tutulla waypoint- systeemillä. Kun pelaajan sotilasarvo vähitellen nousee, hän saa yhä enemmän "siipimiehiä" komentoonsa, aina täyteen neljän Lanceen asti.
Tässä vaiheessa luulisi taktisella kartalla, komennoilla ja waypointeilla olevan jo mielenkiintoista potentiaalia, mutta se vesittyy pelin "perustaktiikkaan" eli suoraan päin ja tulta.
Toinen ylennyksien kylkiäisenä tuleva bonus on suurempi vaikutusmahdollisuus maanosan, ja lopulta koko maapallon kattavaan strategiaan, jossa on kyse äärimmilleen yksinkertaistetusta perusasiasta: hyökätäkö ensin sotilastukikohtaan, tehtaaseen, vai voimalaitokseen.
Tässä ollaan jo oikeilla jäljillä, mutta... Homman vakiokuviona on tämä: Taistele tiesi vihollisyksiköiden läpi ulkoilmassa. Mene maanalaiseen tukikohtaan ja tuhoa sen käytävillä partioivat vihollismechit. Tuhoa pääkohde (generaattori/tietokone/asevarasto/viestilinkki, jne), ota talteen toissijainen kohde (tiedemies/vanki/vihollispilotti/uutta teknologiaa edustava härveli, jne). Palaa kotiin. Tee sama uudestaan noin 70 kertaa. Voitit.
Robotstein 3D
Varsinainen peliosuus ei sekään innosta. Pelin grafiikkarutiinit näyttävät olevan jäänteitä Wolf 3D:sta, ympäristö on standardikokoisia suorakulmaisia kuutioita ja objektit pikselimössöjä. Mechin ohjaamisessa ei ole minkäänlaista parikymmenmetrisen, 50-tonnisen peltiheikin puikottelun tuntua, vaan näkymä yksinkertaisesti liukuu eteenpäin kuin ilmatyynyllä ikään. Samoin ympäristön grafiikka epäonnistuu täydellisesti mittasuhteiden vaikutelman luomisessa _ ei edes metallimonojen mahtavaa kumua kuulu. Ellei satu törmäämään autoon tai tavalliseen puskajussiin (jotka kyllä parkuvat mukavasti alle sattuessaan), voisi luulla pelaavansa hidastettua Wolfensteinia. Varsinkin maanalaisten tukikohtien käytävillä homma menee sellaisiksi kulmien takana luuraamisiksi ja Doom-sivuluisuiksi, että on vaikea muistaa ohjastavansa mechin kaltaista teräshirviötä.
Vihollispilotit osaavat sentään järjestää väijytyksiä ja jäädä kytikselle kulmien taakse. Tämänkin keinoälyttömyysyritelmän heikkous paljastuu tosin viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa, että aina löytyy paikka missä naapurin voi ammuskella rauhassa tuhannen päreiksi, sillä aikaa kun hän luulee olevansa kulman takana odottamassa.
Ei lähde jalat alat
Positiivisena puolena mechien ohjaamoon on ympätty kiitettävä määrä nippelikamaa tutkahäiritsimistä valonvahvistimiin, ja yläruumistakin voi asiaankuuluvasti kääntää erikseen kuin tykkitornia. Pelin edetessä saa käyttöön kasapäin uutta teknologiaa. Käytännössä se tarkoittaa vain paranneltuja versioita samoista aseista tai elektroniikasta _ mielikuvitusta ei ole käytetty edes siinä määrin kuin Earthsiegen luonteeltaan täysin erilaisissa aseuutuuksissa.
Pientä ideanpoikasta on siinä, että mahdollisia tehtäviä selattaessa tiedusteluraportit antavat vihjeitä siitä, mistä kohteista saattaisi löytyä vaikkapa uuden ohjuksen prototyyppejä kaapattavaksi. Mechit kärsivät vahinkoja ja esimerkiksi vaurioitunut jalka saattaa hidastaa etenemistä huomattavasti. Paloiksi Iron Assaultin mechit eivät kuitenkaan mene, eli raajoja tai aseita ei voi ampua irti. Kun kaikki muut komponentit ovat tarpeeksi vaurioituneita sanoo reaktori poks, ja se on menoa se.
Heikot sortuu elon tiellä
Tuntuu vähän pahalta niitata tällaista peliä, kun ensikertalaisella Graffitin porukalla on kuitenkin selvästi ollut kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia. Pelissä välinäytöksien virkaa toimittavat pienoismallein toteutetut stop-motion-animaatiot ovat suorastaan hellyttäviä, kun tietää miten paljon aikaa ja yritystä surkeankin stop-motionin toteuttamiseen menee.
Vaikka kyseessä onkin nykystandardien mukaan täysin riittämättömällä ammattitaidolla toteutettu suoranainen ripoffi Earthsiegestä ja Mechwarriorista, mukana on kuitenkin joitain uusia ideoita ja ennen kaikkea yritystä. Ikävä kyllä yritys ei riitä, kun vastassa on panssaroitu, satatonninen, talonkorkuinen tappokone.
55
