Israeli Air Force aloittaa Jane'sin uuden simulaattorisarjan, jossa jokainen peli simuloi yhden valtion koko ilmavoimia. Ensimmäinen valinta on Israel, joka on kalistellut sapeleita useimpien naapurimaidensa kanssa viimeisten vuosikymmenten aikana.
Israelin käymissä taisteluissa ilmavoimilla on aina ollut merkittävä osa. Israelin ilmavoimat on maailman tehokkaimpia ilma-aseita ja siinä palvelee enemmän todellisia ilmataistelua kokeneita veteraaneja kuin missään muissa ilmavoimissa maailmassa. Näin IAF:lle on saatu varsin mehukkaat puitteet.
Simulaattorissa pääsee lentämään seitsemää eri aikakausien hävittäjää, ja peliin kuuluu kolme historiallista ja kolme tulevaisuuteen sijoittuvaa lineaarista kampanjaa. Tehtävät ovat purkitettuja ja jos tehtävässä ei onnistu, se pitää lentää uudelleen. Tällöin tapahtumat toistuvat siipimiesten ja vihollisten osalta pilkulleen samalla tavalla kuin edelliselläkin yrityksellä.
Yliäreät tehtävät
IAF sopii lentomalliltaan ja nippeleiltään harrastelijapiloteille, sillä pelissä ei yritetäkään päästä äärirealismiin. Kulmia ei silti ole oiottu liikaa, joten eri koneilla lentäminen myös tuntuu erilaiselta. Kattava koulutusohjelma käy koneiden toiminnot läpi kädestä pitäen, joten korkeaan aloituskynnykseen ei pelaaminen kaadu.
Yksi kaatajista on varsinaisten kampanjatehtävien liioiteltu vaikeus. Muutamissa tehtävissä on lähestulkoon mahdotonta saavuttaa tavoitteita, paitsi äärimmäisellä tuurilla. Esimerkiksi yhdellä tehtävällä pitää ehtiä puolustamaan lentokenttää, jota vihollisen pommikoneet lähestyvät. Ainoa ongelma on se, ettei oma kone ehdi paikalle, vaikka kenttää kohti paahtaisi tehtävän alkusekunnista lähtien täydellä jälkipoltolla jo ennen kun puolustuskäskyä on edes annettu. Tehtävien lentäminen ei ole kovin mielenkiintoista, jos tärkein osatekijä onnistumisen kannalta on tuuri.
Viholliskoneita tulee vastaan kourakaupalla, ja kaikista pitäisi selvitä käytännössä omakätisesti, koska siipimiehet ja muut lentueet ovat varsin toistaitoisia. Israelin ilmavoimien korkea koulutustaso ei näy ainakaan siipimiesten toiminnassa. Paha juttu, sillä jos tietokoneen ohjaamat toiset laivueet mokaavat oman tehtävänsä, on koko tehtävä epäonnistunut ja se pitää lentää uudelleen. Pelaaja voi hypätä koneesta toiseen jopa eri laivueiden välillä, mutta itse vierastan ajatusta lentää kolmea-neljää eri tehtävää samanaikaisesti.
Eräässä tehtävässä tuhosin HARM-ohjuksilla omat kohteeni eli SAM-patterit, mutta tietämättäni tietokoneen ohjastamat laivueet epäonnistuivat omassa pommitustehtävässään. Nilkutin vaurioituneella koneellani takaisin tukikohtaan, ja tunnin lento palkittiin tiedolla siitä, että tehtävä epäonnistui tekoälyn ohjaamien pilottien mokan takia ja että joutuisin lentämään täsmälleen saman tehtävän uudelleen. Haistakaa nyt jo...
Yhdessä tehtävässä tapahtuu muutenkin enemmän kuin oikean pilotin koko uran aikana. Ei ole lainkaan tavatonta, että pommitustehtävään lähetetty partio kutsutaankin ilmapuolustustukseen toiseen kohteeseen ja kun bonuskeikka on suoritettu, pitää alkuperäinenkin kohde vielä tuhota. Pommeja ei siis kannata nakella pois kaartotaistelun alkaessa.
En lentänyt yhtään kampanjaa loppuun asti, koska kiinnostus lopahti aina kesken jossain kohdassa näiden ongelmien takia.
Miksi pommit eivät putoa?
Lento- ja avioniikkamallinnus ovat mukavasti kevennettyjä. Tutkamoodeja on ainoastaan muutama, ja niiden käyttökin on mukavan yksinkertaista. Juuri tällä vaikeusasteella nippeleiden käytön toivookin olevan, ellei pelata huippurealismiin tähtäävää simulaattoria.
Sama koskee myös lentomallinnusta. Koneet tosin käyttäytyvät hieman yliketterästi, mutta se helpottaa esimerkiksi matalalla lentämistä mukavasti. Koneet käyttäytyvät eri lailla, joten F-4:n nostaminen kiitoradalta on täysin erilaista kuin esimerkiksi F-16:n.
Pommien ja ohjusten toiminnassa on pari outoutta, joita voi kutsua melkein bugeiksi. Kun ohjuksen laukaisee kohti viholliskonetta, se ei tosielämän tapaan etsi suorinta reittiä kohteeseen. Ohjus saattaa kaartaa jopa 90 astetta lentoreitistä sivuun, josta se tekee hassun kaartoliikkeen kohteeseensa. Eihän tässä pikkumokassa sinänsä ole mitään pahaa, mutta ensimmäisellä kerralla luulee helposti, että ohjus harhautui pois kohteestaan.
Vapaasti putoavien pommien ongelma on astetta pahempi. Ilman tutkalukitusta jopa tavallisten tyhmien pommien pudotus on lähes mahdotonta, koska syystä tai toisesta ne eivät tahdo irrota koneesta liipaisinta painettaessa. Kun kohteeseen ottaa tutkalukituksen, on pommittaminen hieman helpompaa. Tällöinkin lukitun kohteen pitää olla täsmälleen keskellä pommin putoamiskohdan näyttävää ympyrää, ennen kuin pommi suostuu irtoamaan, vaikka käytössä on oman tähtäyksen salliva ccip-moodi. Lisäksi pommien lentoradan laskennassa näyttäisi olevan jotain pahasti vialla, sillä tähtäimen saa kohteen päälle oikeastaan pelkästään nokka jyrkästi alas syöksymällä.
Aseistus on kohtalaisen monipuolinen, mutta suurimmassa osassa tehtäviä käytetään tavanomaisia ilmataisteluohjuksia tai vapaasti putoavia pommeja. Mielenkiintoinen tuttavuus on israelilaisten kehittämä Python-infrapunaohjus, jota pidetään yhtenä maailman parhaista ohjuksista. Se onkin erinomaisen tehokas ja osuu käytännössä aina.
Pikselimössöä lounaaksi
Pelin toinen isompi kompastuskivi on heikonpuoleinen grafiikka. Heikkoudet eivät välity kuvankaappauksia katsomalla, sillä suurimmat puutteet näkyvät vasta liikkuvasta kuvasta. Peli tukee Direct3D-rajapintaa, mutta oudosti ainoa tarkkuusvaihtoehto on 640x480 pistettä. Tämä ei oikein tunnu riittävän hyvännäköiseen lopputulokseen.
Pelin maastografiikka on kuulemma muokattu suoraan satelliittitiedoista, joten sen pitäisi olla täsmälleen alkuperäisen näköistä. Joka tapauksessa grafiikka on koostettu liian suurista tekstuuriblokeista, jotka näyttävät edes siedettäviltä ainoastaan hyvin korkealta. Koneen liikkuessa tekstuuriblokit värisevät ja liikkuvat koko ajan, mikä häiritsee uskomattoman paljon.
Myös koneiden mittaritaulut saisivat olla pienemmät. Nyt ruudusta täyttää kaksi kolmasosaa mittaritaulu, joten näkymä ulos on todella heikko. Ihan kuin pelaaja olisi 150 senttiä pitkä ja yrittäisi kuikuilla mittariston yli ulkomaailmaa. Siinä missä Jane'sin aiemmassa USNF:ssä näytettiin ainoastaan MFD:t ja heijastusnäytön kehykset, on IAF:ssä menty tasan toiseen ääripäähän. Kunpa pelintekijät ymmärtäisivät, että paras tapa katsoa maailmaa olisi tavallaan laajakulmalinssin läpi, jolloin kuva-ala olisi suuri, mutta mittaristot näkyisivät pienenä. Tekniikka on käytössä vain WarBirdsissä.
Pelissä on ilmataisteluita varten sekä padlock että numeronäppäimillä ohjattavat katsekontrollit, jotka molemmat ovat melko onnettomia. Padlockissa on vaikea sanoa, mihin suuntaan konetta pitäisi ohjata, koska koneen runko ei useimmiten näy ruudussa antamassa suuntareferenssiä. Numeronäppäinohjaus taas on lähinnä surkuhupaisa, sillä koneen runkografiikka tärisee holtittomasti, kun katseen kääntää.
Metsään menee että rytisee
IAF:ää voi pelata moninpelinä sekä joukkuepelinä että kaksintaisteluina. Jane'silla on oma palvelinkin moninpeliä varten internetissä, joka kylläkin jäi kiinnostuksen puutteen vuoksi testaamatta.
Kokonaisuutena Israeli Air Force ei vakuuta. On ikävää, että Jane'sin maineessa oleva firma tahraa kilpensä tällaisella tuotteella. IAF:ssä ei ole yhtään fataalia vikaa, mutta useat pikkuviat pitävät huolen siitä, ettei peliin oikein syty, eikä IAF tarjoa vastapainoksi mitään hienoja ominaisuuksia.
Lienee turha odottaa, että päivitykset parantaisivat IAF:ää oleellisesti. Padlockin saisi ehkä vielä korjattuakin, mutta riittääköhän Jane'silla kiinnostusta korjata sekä grafiikkamoottori ja pelin liioitellun vaikeat tehtävät?
Grafiikan tarkkuudessakin IAF näyttää olevan vähän jälkijunassa. Suurin osa tämän hetken simulaattoreista pyörii sujuvasti vähintään 800x600-tilassa, jolloin lopputulos on paljon näyttävämpi. Kyllä kauppojen hyllyiltä löytyy paljon parempaakin tarjontaa ilmataistelunälkää tyydyttämään.
70
