Italian Job (PC)

Aluksi kaikki vaikuttaa varmalta peruslaadulta Italian Job -uusversion lisenssiajopelissä. Auto käyttäytyy kuten arcadepeleissä pitääkin, ohjattavuus on kunnossa. Hypyistä ja sivuluisuista saa stunt-pisteitä, temput onnistuvat mukavan helposti. Auto näyttää siedettävältä, samoin ympäröivä Los Angeles ja äänet ovat tavallista keskivertokauraa.

Jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen paljastuu kamala totuus. Peli sijoittuu ilmeisesti neutronipommi-iskun jälkeiseen Los Angelesiin. Ihmisiä ei näy missään, LA on aavekaupunki, jossa harvat eloonjääneet liikkuvat vain autoilla.

Elokuvamainen tarina on olemassa vain periaatteessa, sillä käytäntö muistuttaa kuunnelmaa. Pelaajan tehtäväksi jää ajaa tutkan näyttämään pisteeseen, jolloin kertoja kertoo, mitä tapahtuu. Sitten ajat seuraavaan pisteeseen. Ei tämä mikään Italian Job ole, vaan paremminkin Crazy Taxi 4. Jos toimintaelokuvan toimintakohtaukset hoidettaisiin samaan tyyliin, action-pätkässä kertoja selittäisi: "Kuvitelkaa tähän hieno takaa-ajo, tähän kohtaan nyrkkitappelu ja tähän neljä ja puoli minuuttia ampumista".

Pientä vaihtelua ajeluun saa erilaisista ajoneuvoista. Lisäksi yhdessä osuudessa paetaan poliisia ja toisessa varjostetaan muita. Tarinalle vaihtoehtoisina pelimuotoina ovat vapaa kaahailu, stunt-rata ja kaksinpeli. Stunt-radalla ainakin itseltäni meni hermot, sillä osuus on huonosti suunniteltujen ratojen takia turhauttava.

Lisenssipeleistä on sanottu paljon pahaa ja kaikki pätee myös Italian Jobiin. Kun tarjolla on Midnight Club 2 tai Midtown Madness 3, en keksi yhtään hyvää syytä hankkia Italian Jobia. Tuskin elokuvankaan fanit haluavat hyviä fiiliksiään pilata.

58