Itsesaastutusta

Eräänä tavallista tylsempänä hetkenä pohdin roolipelaamista. Tarkoitukseni oli suunnitella tulevan fantasiakampanjamme teemaa ja toteutusta. Siihen liittyvät monimutkaiset ajatuskuviot tuntuivat kuitenkin väistelevän aivoaaltojani kovin menestyksekkäästi, joten käänsin tajunnanvirran astetta vapaammalle.

Jotenkin ajatukseni kulkeutuivat harvinaisen omituisille sivukujille ja huomasin miettiväni itseäni roolipelaajana. Analyyttisenä henkilönä ryhdyin vääntämään mielessäni hollantilaisia ajatusviivoja henkevien pohdintojeni tueksi. Sain aikaan kammottavia tuloksia.

Uran pohjalla

Roolipelaajana olen vuosien aikana uppoutunut niin moneen syvään uraan, että ylöspääsemiseeni tarvittaneen vähintään keskijäreää maansiirtokalustoa. Vaikka minulla on paljon sekä mielikuvitusta että kokemusta ropeilun alalta, en osaa tai halua hyödyntää siitä kuin pienen osan.

Pelihahmoni ovat usein samantyyppisiä näennäisistä eroavaisuuksista huolimatta. Perusseikkailijani on Aragorn-mallinen samooja: rohkea, taitava, sulkeutunut ja hiukan salaperäinen. Vaikka peligenre vaihtuu, avaruuden palkkasoturissa, cyber-mediteknossa tai viikinkipurjehtijassa tunnistan samat, tutut piirteet. Joihin ei muuten koskaan kuulu parta, edes naishahmoilla.

Hahmonluonti on pelisysteemistä riippumatta aina samantyyppinen rituaali. Sen edistyessä valitsen hahmolleni aina samanlaisen perustarpeellisen varustuksen: mahdollisimman tehokas ase (jossa maksimi käyttötaito), ensiapuvälineet, erä- tai tekniikkavehkeet. Pelihahmoni ei juuri koskaan osaa lähitaistelua, koska sillä on niin vaikeaa tappaa. Vain harvoin se käyttää pisteitään myöskään laulu-, lausunta- tai kokkaustaitoihin.

Esitän hahmojani tutuksi käyneellä tavalla. En useinkaan muista käyttää hahmoni ammattiin tai lajiin liittyviä erityispiirteitä, puhumattakaan siitä, että esittäisin niitä aktiivisesti ja elävästi. Hahmoni ei halua olla ainakaan nimellisesti porukan pomo, mutta antaa usein ideoita ja suuntaviivoja toimintaa varten. Myös silloin kun ei ole itse tapahtumapaikalla.

Vaikka korostan puheissani ja teksteissäni pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta peleissä, hahmoni ovat hyvin kärsimättömiä. Muiden hahmojen harrastaessa sosiaalista kanssakäymistä ulvoo minun hahmoni jo ovella: "Mennään nyt hoitamaan se homma, eikä jäädä juttelemaan niiden ääliöiden kanssa. Jos niillä jotakin tärkeää kerrottavaa oli, kyllä ne sen jo sanoivat!"

Paha pelaaja

Edes pelaajahenkilönä en ole kehittynyt. Sen tiedän, ettei ogre tarkoita örkkiä, muuten oppimista riittää. Pelisession aikana harrastan turhan paljon itse tuomitsemaani välihuutohuumoria. Pahimmillaan se häiritsee pelinjohtajaa ikävästi ja saa muiden pelaajien huomion suuntautumaan aivan väärälle alueelle. Mutta kun ne mieleen tulevat jutut ovat NIIN hauskoja!

Pelaajana otan myös herkästi itseeni, jos koen hahmoni tai itseni epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi.

Jos taistelukierroksen kiivaassa tohinassa pj jättää hahmoni vahingossa pois välistä, en suinkaan huomauta siitä ajoissa ystävällisesti. Ehei, sen sijaan alan tuijottaa erityisen kiinnostuneena esimerkiksi seinällä olevaa naulaa. Kun pj sitten kierroksen lopuksi huomaa erehdyksensä ja kysyy, mitä hahmoni tekee, vastaan loukkaantuneena sen vain tarkkailevan tilannetta. Mitäpä sitä enää toimimaan! Reagointiini ei vaikuta lainkaan se, että hahmoni seisoo metrin päässä päälle ryntäävästä vihollisesta. Nyt tarkkaillaan rauhassa!

Välillä ihmettelen, miksei hahmoni kuole paljon useammin. Ilmeisesti kärsivällisellä pelinjohtajalla on merkitystä.

Pelinjohtajana en ole paljon parempi kuin pelaajana, mutta ehkä jatkamme siitä ensi kerralla.

Lisää aiheesta

  • Roolipelaamisen riemua

    Tässä lehdessä olen uusi. Nimeni ja kuvani näkyvät yllä. Joillekin lukijoille olen varmasti tuttu Mikrobitin sivuilta, jossa viime vuoden syksyyn asti hoitelin Peliluolaa. Tästä numerosta alkaen palstani löytyy suunnilleen tältä paikalta.

    Palstallani aion keskittyä edelleen…
  • Roolipeli tappoi pelaajan!

    Roolipelaaminen on lyhyen historiansa aikana saanut osakseen paljon ennakkoluuloja ja suoranaista vastustustakin. Ennakkoluulot eivät ole niin vaarallisia ja väärät luulot on helppo oikaista, mutta roolipelien varsinainen vastustaminen on ikävämpi asia.

    Suomessa ropevastaisuus on jäänyt…
  • Taisteluun!

    Eräs kiinnostavimpia asioita roolipelien seikkailuissa ovat epäilemättä taistelut. Monessa pelimaailmassa ja -kampanjassa ne ovat oleellinen osa peliä ja sen tapahtumia. Pelataan sitten örkkejä vilisevässä Keski-Maassa tai Darth Vaderin hallitsemassa Imperiumissa, aina löytyy vihollisia…