Palkkasoturit puita puolustamassa? Käsitteleekö Jagged Alliance Suomen metsäteollisuuden ja Greenpeacen erimielisyyksien kärjistymistä? No ei sentään, pyssyt paukkuvat palmujen katveessa.
Jagged Alliance mainostaa olevansa roolistrategiaseikkailupeli ja, pieni ihme sinänsä, enimmäkseen jopa lunastaa lupauksensa. Strategia lienee vuoropohjainen taistelu, seikkailua pelin pikku sivujuonet ja roolipeliä edustavat persoonalliset palkkasoturit.
Jos Jagged Alliancea kauppojen hyllyihin jää, niin suurin syy lienee sen sanoisinko eteerinen taustajuoni: Metaviran saarella suoritettu atomikoe aiheutti sen, että saaren Fallow-puiden mahlasta saa erinomaisen ketterää lääkettä. Mutatoituneet puut eivät kuitenkaan pysty lisääntymään, ja saarelle saapuu tutkija Jack tyttärensä Brendan ja apulaisensa Lucas Santinon kanssa. Jännittävää.
Ei kannata vielä nukahtaa, sillä Santinolle maistuu raha ja hetkessä hän on vallannut lähes koko saaren. Sinun astuessasi peliin vain yksi sektori viidestäkymmenestä on "hyvillä", joten on korkea aika ottaa yhteys kansainväliseen palkkasoturijärjestö AIMiin.
Toimenkuva on selvä: Metavira otetaan takaisin, sektori sektorilta. Mahlaa keräämällä saadaan rahaa, jolla maksetaan palkkasotureiden, työläisten ja vartijoiden palkat. Vartijoita tarvitaan, koska Santino ei suinkaan istu peukalonsa päällä, vaan hänen joukkonsa yrittävät valloittaa sektoreita takaisin. Lisäksi muutama pikku alijuonen pätkä värittää peliä. Tämä kevyt strateginen osuus toimiikin vain kehyksenä taisteluille sektorin omistuksesta.
Nuo pikku vekkulit!
Jaggedin taktinen taistelu on enimmäkseen erinomaisen hyvä, ja palkkasotureiden "oma luonne" antaa pelille sen oman maun.
Palkkasotureita on satalappusen söhlistä parinkymmenen tonnin tosiammattilaisiin (melkoiset päiväpalkat pojilla), ja yleensä sekä kyvyt että tavarat ovat sen mukaisia.
Palkkasoturin tehon kentällä määrittelevät terveys (hitpointit itseasiassa), ketteryys, äly ja ... Äly vaikuttaa: tosityhmä palkkis saattaa kesken vuoron unohtaa käskynsä.
Palkkasotureilla on neljä tärkeää taitoa. Mekaanikko korjaa tavaraa ja osaa tiirikoida lukkoja, lääkäri parantaa ja räjähde-ekspertti paitsi tekee parempia Molotovin cocktaileja myös säilyy todennäköisimmin hengissä purkaessaan ansoja ja miinakenttiä. Ampumataitoa tuskin tarvinnee selitellä. Sen vaikutus on melkoinen: huono ampuja ei todellakaan osu edes ladon seinään. Arvojaan voi kasvattaa joko tekemällä töitä tai jäämällä leiriin treenaamaan.
Kaikilla palkkasotureilla on omat kommenttinsa lukuisiin asioihin, aina vihollisen huomaamisesta tovereiden lähentely-yrityksiin (kokeile GET-toimintoa tovereihisi...). Ivan esimerkiksi on venäläinen tappokone, joka luonnollisesti puhuu vain venäjää, ja tekstikin tulee kyrillisin aakkosin. Huumeiden himmentämä Larry unohtaa usein käskyt, ja jos hänellä on maastosta löydettyä rahaa kun päivä loppuu, hän ottaa pitkät. Muutama psykopaatti ei hievahda paikaltaan, ennen kuin on tappanut vastustajansa. Kaikkea tällaistä pientä löytyy ihan mukavasti.
Itse peliin näillä ei luonnollisestikaan ole mitään vaikutusta, paitsi että jotenkin oudosti joukkoihinsa samaistuu normaalia paljon enemmän, eivätkä joukot ole enää pelkkää tykinruokaa. Jagged Allience on ainoa peli, jossa olen huomaamattani voihkinut ääneen kun pelaajahahmo saa osumia.
Pyssy käteen ja töihin
Ja sitten sektoreita valtaamaan. Päivä alkaa kello kuusi, jolloin palkataan lisätyöläiset, valitaan palkkisten määrä, tavarat ja aloituspiste.
Kun sektorissa ei ole vihollisia, liikkuvat palkkikset reaaliajassa, mikä on kätevää esineitä kerättäessä ja maastoa tutkittaessa. Taistelussa siirrytään vuoropohjaiseen systeemin, jossa toimintapisteet määrittelevät mitä pojat (ja naiset) tekevät. Ja he voivatkin tehdä aika paljon. Seurataanpa Ivania muutaman vuoron ajan räikeän keinotekoisessa esimerkissä.
Ivan hiipii (suht') äänettömästi nurkan takaa pensaan taakse ja kumartuu. Hän heittää mukanaan raahaamansa kiven sopivaan paikkaan, ja vihollisen saapuessa katsomaan, puukottaa tätä.
Toinen vihollinen ilmestyy näkyviin, ja häntä Ivan ampuu äänenvaimennetulla Beretalla selkään (Thwip! Thwip!). Mutta Siperian Lihamylly on huomattu! Santinon vartijan M-16 haukahtaa ja Ivan rojahtaa maahan saatuaan kriittisen päävamman. Ehtiikö "Elokuva & illallinen" -Fox ensiapulaukkuineen paikalle, ennen kuin puolueenpunainen veri on valunut kapitalistiseen maaperään?
Lisäksi palkkasoturit voivat tiirikoida lukkoja, heitellä kranaatteja, asentaa räjähteitä ja tutkia paikkoja täydentääkseen varastojaan. Aseita voi parannella, kehoon läiskiä naamiomaalausta, tehdä molotovin cocktaileja ja kaikkea muuta sellaista tervehenkistä askartelua.
Vihollisia ei näy, ennen kuin he osuvat palkkasotureiden "näkökenttään", ja sama pätee tietysti toisinkin päin. Näin puita, pensaita ja rakennuksia voi hyödyntää stealth-hyökkäyksessä. Myös ääni on mukana: viholliset voi kuulla, ja takuuvarmasti he kuulevat palkkikset.
Hyvä keksintö on osumatarkkuuden parantaminen. Kun palkkis ampuu, hän itse asiassa tähtää vain hätäisesti, mutta uhraamalla toimintapisteitä hän saa parannettua tähtäystä. Ja parannellulla, kiikaritähtäimellä varustetulla kiväärillä osuukin jo vaikka kärpästä silmään.
Manuaalissa ei muuten kerrota mitä vilkkuva kursori tarkoittaa: maali on valitun aseen tehokkaan kantomatkan ulkopuolella.
Taistelumoodi on yksinkertaisesti pirun hyvä. Vain korkeuserojen, automaattiaseiden ja vähän vaihtelevampien maastojen puute estää sitä nokittamasta UFO/X-Comin kehuttua taistelumoodia.
Punapaitaiset kuolevat aina
Jaggedin linnunsilmästä näytetty grafiikka on ihan hyvää. Pikkumiehet on animoitu hyvin, joskin he kaikki ovat veljet keskenään, naisetkin: vain tukan väri erottaa Brendan Ivanista. Kuolevat tippuvat hauskasti polvilleen, mutta veri ei lennä ja ruumiitkin haihtuvat.
Junnaavaan musiikkiin kyllästyy nopeasti, mutta ääniefektit ovat hyviä. Muun muassa osumaääni on mukavan fyysinen, ja äänenvaimenninefekti on nasta.
Jokaisella palkkiksella on omat vuorosanansa eri tilanteisiin, ja ne ovat sen verran ylinäyteltyjä, että luovat peliin samaa henkeä kuin Schwarzenegger elokuvissaan.
Ei laaksoa ei kukkulaa
Vaan on Jaggedissa puutteitakin, eikä mitenkään vähän. Totaalinen korkeuserojen puute (ei mäkiä, ei kukkulaa, ei katolla kyykkivää ampujaa) on ehkä vakavin puute, joka jättää varjoonsa sen huvittavan seikan, että Metaviralla ei ole asekauppaa, ja kalliit ammattisoturit joutuvat etsimään varusteensa pelin edetessä. Kuolleet vartijat jättävät jälkeensä ilmeisen sattumanvaraista tavaraa, eivät suinkaan sitä kivääriä, jolla tapettiin kaksi palkkista. Kentät ovat pitemmän päälle liian samanlaisia, myös automaattiaseet ja singot puuttuvat.
Jaggedin perusydin on kuitenkin niin terve ja vahva, että se kestää. Jagged on saanut paljon ja positiivista Net-kohinaa osakseen, mikä on yleensä hyvän pelin merkki. (Itse asiassa JA:n saama vastaanotto vetää jo yli: ei se nyt niin hyvä ole).
Versio 1.0:n kanssa ei ollut mitään vaikeuksia, mutta Pelit-BBS:sta löytyvä 1.11-päivitys kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ja sieltä löytyy pelattavan demon lisäksi muutakin kivaa.
Jos pelin tehnyt MadCap saa jatko-osissa lunastettua Jaggedin lupaukset, Syndicate ja UFO ovat kohdanneet voittajansa, ja nytkin Jagged pääsee samaan kerhoon, eli hyväksi joukkuetason taktiseksi taistelupeliksi.
87
