Brittien superagentti Bondin uusin seikkailu maksimoi voitot ilmestymällä kaikille kolmelle konsolille. Bond-elokuvien hengessä tarjolla on keskiluokkaista perusviihdettä.

James 007 Bond on peliaiheena siitä kiitollinen, että lähes kaikki tuntevat miehen ennestään. Taustoja ei tarvitse selitellä eikä juonestakaan oikeastaan ole niin väliä. Riittää kun mukana on tarpeeksi kauniita naisia ja ihmeellisiä agenttihärveleitä.

Seikkailu ei pohjaudu yhteenkään Bond-elokuvaan, vaan tekijät ovat kyhänneet agenttiräiskinnälle oman taustatarinansa. Bond tutkii ihmiskloonausta harrastavia rikollisia. Totutusti juoni on elokuvien tapaan vain tekosyy erilaisten mielenkiintoisten tapahtumapaikkojen esittelyyn.

Bond ei ole Bond ilman reipasta, naista esineellistävää seksismiä, sillä James ei ole nössö nollanolla-reiska. Elokuvien usein naurettavuuden rajat ylittävä asenne ja pelkästään kauniita naisia sisältävä maailma on onneksi siirretty tietokoneelle ihailtavan hienosti. Bondin väsyneen kaksimielisiä letkautuksia on tiputeltu sopivasti mukaan.

Lupa tappaa

Agent Under Fire on perinteistä pelaajan näkökulmasta kuvattua räiskintää. Muutamassa tehtävässä on mukana nykymuodin mukaisesti pieniä hiiviskelyelementtejä, mikä tarkoittaa käytännössä vaimentimen ruuvaamista Walther PPK:hon.

Toiminta on yleensä yhtä suoraviivaista kuin useimpien Bond-elokuvien juoni. Tunnelimaiset kentät on rakennettu niin, että pelaaja ei voi vahingossakaan harhailla pois reitiltä. Kun ulkoa tullaan sisälle, samasta ovesta ei enää pääse takaisin ulos. Välillä mukaan on piilotettu hyvin toimivia skriptattuja kohtaamisia, joissa vastustajat vaikkapa sammuttavat huoneen valot ja räiskivät Bondia valojuovaluodeilla piiloistaan.

Viholliset ovat elokuvahenkeen sopivasti tyhjäpäistä tykinruokaa, jotka yleensä vain juoksevat suoraan tuleen tai jäävät paikoilleen seisoskelemaan. Muutamissa kohdissa viholliset osaavat sentään suojautua laatikoiden taakse. Hyvänä puolena vastustajat eivät ole supertarkkoja haukansilmiä, vaan osa laukauksista menee peräti ohi.

Pistooleista ja konetuliaseista koostuvan asearsenaalin lisäksi Bond kantaa mukanaan puhelimeksi naamioitua monityökalua. Sillä hän voi muun muassa polttaa rikki lukkoja, murtaa koodeja ja heivata itsensä vaijerivinssillä muuten tavoittamattomissa oleviin paikkoihin. Turhauttavasti vaijerivinssiä voi käyttää vain ennalta määrättyihin kohtiin. Bond ei näin voi esimerkiksi nousta katolle tiputtamaan vihollisia kiikarikiväärillään.

Suoraviivaisuudestaan huolimatta räiskintäosuuksissa on toimiva tunnelma ja vain kenttien välillä tapahtuva tehtävätallennus tuo mukaan omaa jännitystään. Pelaaja oikeasti varjelee henkeään ja tehtävän loppupuolella vaarat ottaa tosissaan.

Panssarivaunulla halki kaupungin

Siedettävien räiskintäosuuksien väliin on ripoteltu muutamia autoilutehtäviä, joissa Bond kaahaa superautollaan tai esimerkiksi panssarivaunulla pitkin kaupunkia. Toisessa alipelityylissä joku muu hoitaa ohjaamisen ja Bond vain seisoo miehekkäästi kulkuvälineen katolla ohi kaahaavia vihollisia paukutellen.

Valitettavasti molemmat alipelit ovat rasittavan yksinkertaisia, eikä pelaajan tarvitse tehdä muuta kuin pitää liipaisin pohjassa ja osoittaa vihollista. Autoiluosuudessa täytyy välillä muistaa vähän ohjata autoa.

Alipeleissä kuoleminen on lähinnä tuurista kiinni. Lisäksi harvoissa hankalissa kohdassa peli näyttää pienellä välianimaatiolla kädestä pitäen oikean toimintatavan. Moinen vie koko touhusta löytämisen ilon.

Elät vain kolmesti

Pelin kolme eri versiota eroavat toisistaan hyvin vähän. Kaikissa kontrollit on sijoitettu padille hieman hankalasti, ja hahmon ohjaus analogitateilla on liian kiikkerää. Xbox- ja PS2-versioihin tottuu onneksi nopeasti, mutta jostain syystä GameCuben Bond heiluu huomattavasti veljiään herkemmin pitkin seiniä. Kuution yliherkkä ohjaus keikkuu juuri ja juuri pelattavan puolella, sillä reilu automaattitähtäys auttaa onneksi osumisessa. Valitettavasti kontrollien kiikkeryyttä ei voi säätää missään versiossa.

Ulkoasultaan ja Bond-teemaisilta ääniltään pelit ovat keskenään samanlaisia. Xboxissa maailma on muita hieman terävämpi, PS2-versio kärsii vilkkuvista reunoista ja kuutiossa välianimaatiot ja osa taustoista ovat muita epätarkempia. Kaikissa versioissa maailma on näyttävä ja erityisesti hahmojen kasvot ovat hienosti animoituja.

Mukana on myös suurimmillaan neljän pelaajan moninpeli, jossa harrastetaan tavallista deathmatchia, lipunryöstöä tai terroristijahtia. Se toimii teknisesti hyvin, mutta tarjolla on parempiakin moninpeliräiskintöjä.

Kokonaisuutena Agent Under Fire on, vikoineenkin, kertapelaamisen kestävää perusviihdettä. Se ei luo mitään uutta, mutta Bond-leffojen tunnelma on kaapattu mukaan hienosti. GameCube-versio kärsii jonkin verran muita heikommasta ohjauksesta.