Jos "007 - Tehtävä Suomessa" tehtäisiin peliksi, siinä olisi lupausta. Näkymätön Escort? Ohjuksia ampuva pappatunturi? Pullo kossua, ravistettuna? Äh, vielä pitää tyytyä Aston Martiniin, Triumphiin ja martineihin.

Englannin tiedustelupalvelun legendan uusin seikkailu, Everything or Nothing, ei perustu oikeaan Bond-leffaan tai -kirjaan. Kaavaa se osaa noudattaa, ja tällä kertaa nanoteknologia antaa Bondille syyn jahdata nätei flikoi maailman turuilla.

Peliä ei erota elokuvasta kuin grafiikka, sillä mukaan on värvätty Bond-tuotantokoneen tärkeimmät ihmiset aina käsikirjoittajaa myöten. Tuplanollaseiskan roolin vetää itseoikeutetusti Pierce Brosnan. Muita staroja ovat Judi Dench, joka nähdään Ämmänä ja John Cleese, joka päsmäröi vempeleitä nikkaroivana Kuuna.

Kauniita naisia ei ole unohdettu. Heidi Klum esittää kadonnutta nanospesialisti Katya Nadanovaa, joka on Bondin ensimmäinen hoito, siis tavoite, ei vaan tehtävä. Muita Bond-tyttöjä ovat mukageologi Shannon Elisabeth ja ponnettoman alkutunnarin luikauttava agentti Starling alias Mya Harrison. Sääli kun Starlingin poikaystävä, tohtori Lecter, ei ole mukana. Gastronomia kun on myös James Bondin leipälaji.

Pahisgalleria on sekoitus uutta ja vanhaa. Venäjän suurvallasta haaveileva Nikolai Diavolo (Willem Dafoe) on edesmenneen Max "Kuoleman Katse" Zorinin oppipoika. Naftaliinista on kaivettu myös purukalustostaan kuuluisa Rautahammas (Richard Kiel), joka rusikoi Bondia parissakin leffassa (007 # Rakastettuni ja Kuuraketti) kuin märkää rukkasta.

Nano nano

Seikkailun pääosassa ovat Bondin osaamat kikat ja omistamat agenttilelut. 007:n liikevalikoima on runsas ja häviää vain niukasti Splinter Cellin Sam Fisherille. Ampumisen hienoin oivallus on se, että vaikka kohde lukittuu automaattisesti, jyvää voi hienosäätää. Laatikon takana kyykkivän rosmon saa pudotettua heti, jos pää vähänkin vilahtaa.

Agentti osaa myös ampua nurkan takaa, taistella ilman aseita, kyyristyä ja antaa tarvittaessa hartiahierontaa karatekädellä. Harppuunaköydellä Bond kiipeää vaikka stadikan torniin, minkä onnistuin unohtamaan alussa, kun etsin epätoivoisesti hissiä.

Ässänä hihassa 007:lla on yliluonnollinen Bond-aisti, eräänlainen bullet-time, jolla ympäröivä maailma hidastuu ja sankarimme näkee kaikki käytettävät esineet ja kohteet korostettuna. Vaikka tässä tilassa ei pääse räiskimään maxpaynemaisesti, aseen vaihto onnistuu. Pausettelinkin vähän väliä, sillä hidastetut räjähdykset olivat niin ältsin makeita.

Jyrkänteeltä alas loikatessa harppuuna toimii turvaköytenä, jolloin pääsee roiskimaan roistoja rakennuksen seiniltä. Muista Q:n lelukaupan päheistä vekottimista mainittakoon näkymättömäksi muuttuva Aston Martin V12 Vanquish ja ohjuksia sylkevä Triumph Daytona 600 -moottoripyörä.

Lisäksi Bond pääsee ajamaan helikopterilla ja tankilla. Valitettavasti meno on ajoittain kiikkerää, varsinkin prätkällä, joka heittelehtii tien laidasta laitaan kuin vikuroiva koni. Helikopteriosuus olisi ollut muuten hauska, mutta lyhyen pyrähdyksen aikana en ehtinyt sisäistää kontrolleja kunnolla. Valituksesta huolimatta, satunnainen kaahailu rytmittää seikkailua mukavasti.

Tupla tai kuitti

Jalkamiehenä Bond on elementissään. Ohjaus toimii täsmällisesti ja kamera tottelee kiltisti oikeaa peukaloa. Pahin kompastuskivi ovat lähitaistelut, jotka menevät helposti holtittomaksi nujakoinniksi. Hiiviskelläkin voi, ainakin teoriassa, mutta ainakaan minä en koskaan onnistunut hyödyntämään sinne tänne ripoteltua irtoroinaa konnien hämäämiseen.

Viholliset eivät ole täydellisiä tampioita, vaan luimistelevat suojassa pitkiäkin aikoja ennen kuin uskaltautuvat luotisateeseen. Normaalilla agent-vaikeustasolla heistä ei ole Bondille vastusta, paitsi lopussa, missä Diavolo vyöryttää satapäisen konnakaartin sankarimme kimppuun. Epistä, mutta ei toisaalta kovin yllättävää.

Musiikit varioivat Bond-teemaa onnistuneesti, mutta eivät jää mieleen. Myan esittämästä tunnarista kuullaan lopussa vähän sähäkämpi versio, mutta muuten THX-sertifikaatille jää vähän vastiketta. Lohdutukseksi kultamitalisuoritus ilman hemohessiä palkitaan promokuvilla ja muulla ekstralla, mikä lisää agenttiseikkailun uudelleenpeluuarvoa kulmakarvan mitalla.

Xboxilla Bond on hieman PlayStation 2 -serkkuaan silotellumpi ja sujuvampi, mutta muuten versiot ovat identtiset. Verkkopeliä ei ole kummassakaan, mutta erityisesti kimppapeliä varten suunniteltuja tasoja voi pelata kaverin kanssa jaetulla ruudulla, mikä on erinomaisen toimiva ratkaisu.

Everything or Nothing on samanlainen massatuote kuin nykyiset 007-elokuvat. Ian Flemingin kehittelemästä vahvasta hahmosta ei ole jäljellä kuin nimi, joka ympätään tuttuihin toimintakuvioihin. Lisenssi on siitä huolimatta hyödynnetty hyvin, joten nyky-Bondin ystävillä on syytä olla jouluissaan. Toki uusi Bond on kevyttä höttöä, mutta se on myös toimiva viihdepläjäys, josta on lupa nauttia.