Käytävässä oli hetken aivan hiljaista. Sitten karkeatekoisen oven takaa kuului pari vaimeaa rasahdusta. Se kuulosti kuin jokin raskas otus koettaisi liikkua varovasti.
Alrod kuunteli ja asetti hyvin hitaasti kätensä puiselle kahvalle. Pitkältä tuntuvan hetken odotettuaan hän painoi kahvaa rauhallisesti alaspäin. Yhtäkkiä oven takaa kuului tömähdys. Salamannopeasti Alrod irrotti otteensa ovenkahvasta ja perääntyi askeleen. Hänen kätensä hapuili miekkaa samalla kun hän varuillaan ollen tarkkaili ovea. Ja sitten kahva alkoi hitaasti painua alaspäin...
Jokaisessa roolipelissä pitää olla jännittäviä tilanteita. Niitä ei tarvita jatkuvasti ja jokaisessa seikkailussa, mutta välillä kuitenkin. Aivan pelkkä arkisten asioiden kelaaminen kerrasta toiseen kun saattaa olla aika uuvuttavaa. Tai onhan arjen askareissakin omat jännitysmomenttinsa. Eivät aina niin mittavat, mutta tilanteeseen sopivat. Ovatkohan banaanit tänään tarjouksessa? Miten käy Salatuissa Eläimissä?
Se, millaista jännitystä hyvään seikkailuun kuuluu, on pohdinnan arvoinen asia. Useille pelinjohtajille jännitys merkitsee samaa kuin taistelu. Jos ei ihan aina varsinaista tappelua, niin sähäkkää toimintaa kuitenkin: pako, takaa-ajo, kireä aikataulu, kohta laukeavat ansat tai muuta hätäistä toimintaa edellyttävää. Kiihkeä toiminta, taistelu ja sen mukanaan tuoma hengenvaara tuovat kieltämättä jännitystä hahmon elämään.
Usein se on riittävän todentuntuista, että osa siitä välittyy pelaajalle asti. Lisäksi erityyppiset taistelut antavat hahmoille mahdollisuuden päihittää vastustajia ja tuntea sen ja yleensä voitokkuuden aiheuttamaa tyydytystä. Edellä mainittuja elementtejä siis tarvitaan seikkailussa, mutta jännitystä voi järjestää peliin monilla muillakin keinoilla.
Epävarmuus luo pelkoa
Yksi perinteisistä tavoista on epävarmuuden tunteen luominen. Tiedon puute ja siitä seuraava epäröinti, väärät oletukset ja jopa pelot aiheuttavat luonnollista jännitystä peliin. Tämä on yleinen kauhuskenaarioissa käytetty tapa. Ei Cthulhussa parasta säpinää tuo suinkaan hirviöiden kohtaaminen, vaan jälkien etsiminen, kohtaamisen odottaminen ja tulevan pelkääminen.
Hyvässä kauhuseikkailussa saattaa olla mielettömän jännittävä tunnelma ilman että pelihahmot taistelevat kertaakaan, tai edes varsinaisesti kohtaavat hirviötä. Pikemminkin hirvityksen kohtaaminen ja sitä seuraava välienselvittely voi aiheuttaa pelin lässähtämisen, kun usea hahmo kuolee tai sekoaa.
Pienemmässä mittakaavassa jännitystä voi luoda ihan minkätyyppiseen seikkailuun tahansa. Ei siihen tarvita kuin peleissä esiintyvä tavanomainen tilanne, jossa hahmot kulkevat tuntematonta käytävää, luolaa tai polkua pitkin. Jo se, että paikka ei ole heille ennestään tuttu, luo pohjan jännitykselle. He tietävät, että vastassa saattaa olla epämiellyttäviä yllätyksiä. Pelinjohtajan kertomat elävät kuvaukset siitä, mitä hahmot näkevät, kuulevat, haistavat ja tuntevat riittävät kohottamaan jännistystilaa.
Hyvä pelinjohtaja saa pelaajat melkein pelkäämään hahmojen kautta, vaikka mitään pelättävää ei todellisuudessa edes olisi. Tietysti tässä on käytettävä järkeä. Joko omaa tai toisten. Jokaisesta vessassa käynnistä ei kannata koettaa luoda ikimuistoista kauhukuvaelmaa. Harkitusti jännitysmomenttia käyttämällä pelinjohtaja saa kuitenkin tunnelmaa tiivistettyä pienellä vaivalla.
Vihollisen vaatteissa
Juuri äskettäin pelasimme Fading Suns'issa seikkailun, jossa suurin osa hahmojemme ajasta kului vihollisen tukikohdassa kulkemiseen vihollissotilaiksi naamioituneina. Koska tiesimme varsin hyvin, mitä kiinnijäämisestä seuraisi, olimme todella varuillamme. Vaikka meillä oli kohtalaisesti aseistusta mukana, tajusimme myös selvästi, että tosikoitoksessa me viisi jäisimme auttamatta alakynteen satojen, jopa tuhansien vihollisten keskellä. Niinpä jouduimme turvautumaan oveluuteen, varovaisuuteen ja rohkeisiin hämäyksiin. Taidolla ja onnella selvisimme lopulta tehtävässämme.
Koko pelikerralla emme joutuneet yhteenkään varsinaiseen tappeluun, mutta silti koimme seikkailun erittäin jännittävänä ja olimme onnistumisestamme todella tyytyväisiä. Pelinjohtajamme hiukan epäili, oliko pelikerta ollut mahdollisesti tavallista tylsempi, mutta vakuutimme hänelle sen olleen kaikkea muuta kuin tylsän!
Lyhyesti sanottuna jännitystä peliin saa millä tahansa tavalla, joka pitää hahmot (ja pelaajat) epävarmoina ja hiukan varuillaan. Hyvin kuvailtu on puoliksi koettu, joten siihen kannattaa panostaa. Tiheää tunnelmaa ei luoda monsujen isoilla stateilla vaan paljon tehokkaammin niiden aiheuttamien äänien ja jälkien kammottavalla kuvailulla.
Keski-Maan taistelut
Pian alkavan Sormusten Herra -buumin myötä moni firma koettaa panna rahoiksi. Aragorn-avaimenperien ja Klonkku-pehmolelujen lisäksi tiedossa on myös asiallisempaa tavaraa. Brittien ylpeys pelialalla, Games Workshop, julkaisee loppusyksystä Lord of the Rings -miniatyyritaistelupelin. Nottinghamin poikien kokemukseen ja ennakkohuhuihin luottaen toivon sen osoittautuvan nimen aiheuttamien odotusten veroiseksi.
Pelin taistelujärjestelmä on ihan omanlaisensa, ei siis Warhammereista lainattu, mikä tyytyväisyydellä todettakoon. Ei niin, että Fantasy Battle olisi mitenkään huono, mutta kyllä tämän kaltainen uusi peli ansaitsee omat ja uudet säännöt. Pelissä on mukana kymmenittäin muovifiguureja ja lisää erilaisia joukkoja (metallisia) julkaistaan talven kuluessa. Kerron tarkemmin pelistä ja vaikutelmistani heti kun saan sen kokeiltavakseni.
