Pelinjohtaminen - eipä mikään turhan ohut asia puolella sivulla käsiteltäväksi. Pelinjohtaminen kun on yksi ropettamisen kulmakivistä: pitkälti samaa kuin ropeilun onnistuminen. Ei paraskaan porukka, täydellisimmätkään säännöt tai hienoinkaan juoni pysty tilannetta paremmaksi muuttamaan, jos pelinjohtaja epäonnistuu pahasti.
Pelinjohtaminen on vaativampaa kuin pelaaminen, sen eteen täytyy heitellä hommia. Parhaimmillaan se antaa tosi upeat fiilikset. On hienoa kokea, kuinka itse suunniteltu seikkailu ja sen tapahtumat kiinnostavat pelaajia ja saavat heidät uppoutumaan peliin tosissaan, seuraavaa pelikertaa innolla odottaen.
Pahimmillaan pelinjohtaminen aiheuttaa lievän katastrofin. Seikkailu on nopeasti, pahimmassa tapauksessa vartti ennen peliä väsätty. Pelinjohtaja on uupunut, haluton tai muissa maailmoissa. Pelaajien keskittyminen kaikkeen muuhun ei suinkaan auta asiaa. Seikkailussa kaikki menee pieleen: pelaajat seuraavat vääriä jälkiä, toimivat typerästi, tappavat viattomia ja kaiken lisäksi pelinjohtaja kuvailee asiat niin tylsästi, että pelaajat yrittävät tappaa hahmonsa mieluummin nopeasti taisteluun kuin ikävystymiseen.
Omasta päästä
Seikkailuja suunnitellessani käytän harvoin valmiita kampanjoita. Väännän lähes kaiken omasta päästäni, korkeintaan käyttäen muiden tuotoksia ideoiden lähteenä. Valmiita seikkailuja käyttäen pääsisi helpommalla. Jostakin syystä vain koen niiden käytön rajoittavan pelinjohtajan vapauttani.
Kuulemieni kokemusten perusteella seikkailun perusidea tai -juoni on usein vaikea keksiä. Usein pelinjohtaja vaatii liikaa itseltään. Hyväksi avuksi olen kokenut jonkin aivan yksinkertaisen satunnaistaulukon (vaikka itse tehdyn), josta selviää mitä on tehtävä, kuka on tehtävän antaja, mitkä ovat vaarat jne.
Heittojen tuloksena voi olla vaikka kliseinen "ryhmän on haettava kauppiaiden killalle taikaesine yksinäisestä linnasta, jossa kummittelee". Tavanomaisuus ei minua haittaa (kaikki tehtävät ovat jollain lailla tuttuja kuitenkin), vaan tuosta on jo helppo ryhtyä miettimään juonen henkilöitä ja taustoja. Pääasia, että on jokin pohja valmiina, kyllä niitä yksityiskohtia sitten keksii.
Seikkailun henkilöiden suunnitteluun en yleensä panosta kovin paljon. Ammatti, ulkonäkö, ikä ja mahdolliset erikoisuudet, taidoista lähinnä taistelu- ja loitsimistaito. Jos enemmän yksityiskohtia tarvitaan pelin aikana, revin ne hihasta tilanteen mukaan. Niinhän on toimittava, mikäli pelaajien hahmot ryhtyvät vähänkään pitempään kanssakäymiseen npc:n kanssa.
Kaikkea mahdollista ei voi millään kirjoittaa valmiiksi. Säästän vaivojani ihan siltäkin varalta, että hahmot eivät kiinnittäisikään isompaa huomiota johonkin suunnittelemaani npc:hen. Turhaan olisin pohtinut sen historiaa ja maneereja kolme tuntia, jos pelaajat ohittavat hemmon hätäisesti tervehtimällä tai pahimmassa tapauksessa samantien eliminoimalla.
Tauko paikalla
Kuten pelaajana, myös pelinjohtajana olen hiukan liian hätäinen saamaan juonta eteenpäin. En aina innoissani muista kuvailla asioita riittävän tarkasti ja elävästi. Odotan vain malttamattomana, että hahmot saapuvat johonkin suunnittelemaani paikkaan tai tilanteeseen. Joskus olisi hyvä muistaa, että pelaajat voivat nauttia myös matkasta, eivät pelkästään perille pääsystä.
Positiivisena pidän sitä, että pelissäni hahmoilla saa olla omatkin juttunsa varsinaisen seikkailun ohessa. Yleensä annan hahmojen kokeilla melkein mitä tahansa. Niin kauan kuin touhuissa on mitään järkeä, koetan pysyä mukana ja kertoa ympäristön reaktioista ja toiminnan seurauksista. En koskaan halua sanoa "et voi tehdä noin" vain siksi, etten ole miettinyt valmiiksi juuri tuota vaihtoehtoa. Minunhan pelinjohtajana täytyy hallita koko universumi!
Käytän mielelläni erilaisia tapahtumia tukevia elementtejä. Kirjeet, lehtileikkeet, karttapiirrokset ja muut vastaavat tuovat pienellä vaivalla lisää elävyyttä peliin. Pelaajat tutkivat mielellään jotakin konkreettista pelkän sanallisen kuvailun sijasta. Taustamusiikki kuului joskus oleellisena osana peliimme, mutta nykyisin se on jäänyt pois lähes kokonaan. Sen käyttöä voisi taas kokeilla, kunhan musiikki vain sopii tunnelmaan ja mahdollistaa normaalin puheäänen käytön.
