Kakarat pois hiekkalaatikosta

Joskus Underworldin innoittamana toimittaja Nirvi uskoi pelinkehityksen johtavan yhä monipuolisempiin virtuaalimaailmoihin, yhä monipuolisempiin peleihin. Hän uskoi myös ihmiskunnan kehittyvän henkisesti sivistyneeksi, onnelliseksi lajiksi, joka lentää tähtiin vuonna 2012.

* * * * *

Pelinvapaus on kuin sananvapaus, jalo aate, jota idiootit lopulta käyttävät keppihevosenaan. Pelaaminen on absoluuttisten totuuksien harrastus. Yksi niistä on, että jokaisen pelin pitäisi mielellään olla hiekkalaatikkopeli. Parempi totuushan se on kuin ”Jokaisen on rakastettava Zeldaa”, mutta aika rasite siitä on kasvamassa.

Hiekkalaatikko on kissankuselta haiseva puuneliö, jossa yksinäinen lapsi lapio kädessä rakentaa kasoja ja mielikuvittelee sen hauskaksi toiminnaksi. Pelit noudattelevat samoja linjoja.

Putki poikki

Hiekkalaatikkopelin tunnusmerkki on avoin maailma tai avoin pelikenttä, jossa mennään vapaasti edestakaisin. Normipelissä suunta on jatkuvasti eteenpäin.

Hiekkis iskee, koska se sisältää pelillisistä mausteista sitä toiseksi tärkeintä: vapautta. Vapaus on niin loistava mauste, että jopa pienet määrät parantavat peliä kuin peliä. '

Aito hiekkalaatikkopeli on niin vapaa, ettei siinä ole lainkaan juonta tai varsinaista päämäärää, siinä vain leikitään. Sims on ehkäpä paras esimerkki, Half-Life 2:n runteluun sopiva Garry’s Mod toinen.

Vähintään päämäärän täytyy olla sumea eikä välttämättä pakollinen. Mount & Bladessa voi kohota köyhästä kuninkaaksi keskiaikaisessa maailmassa ilman mitään juonellista vetoapua, tai sitten vaan tehdä jotain tyhmää, kuten riehua maakunnan kauhuna niin kauan kuin jaksaa.

Jaksaminen on se ongelma. Pelissä pitää olla mahdollisimman dynaaminen maailma, joka luo kuin itsestään mielekästä pelattavaa, koska uutuudenviehätys haihtuu äkkiä.

Ensimmäistä hiekkalaatikkopeliä, avaruuskaupankäyntipeli Eliteä, pelattiin mielikuvitus apuna kuukausikaupalla, koska sen vapaus oli uutta ja ennennäkemätöntä. Kokeilepa vapaaversio Oolitellä (www.oolite.org), kauanko sitä nykyään jaksaa.

Kyllä, Jyrki Kasvi, tarkoitan juuri Sinua.

Tukea tarvitaan

Koska vapaapuuhastelusta loppuu helposti teho, hiekkalaatikkopelissä juoni antaa pelillistä ryhtiä, kunhan sitä ei pakoteta seuraamaan. Onnistuneessa virityksessä voi tutkia ja pyöriä ympäri mielenkiintoista pelimaailmaa, joka palkitsee harhailusta. Fallout 3 on kaikkien tuntema hyvä esimerkki, Oblivion edeltäjineen toinen.

Ongelma on tietysti se, että jos tutkittavaa luo proseduraalisesti tietokone, jälki on huonoa ja itseään toistavaa, mistä erinomainen esimerkki on Oblivionin isoisä Morrowind. Sen laajat virtuaalielämäoptiot kaatuivat siihen, että tietokone generoi järjenvastaisia, umpitylsiä luolastoja. Morrowind vähensi tekemistä, mutta paransi maailmaa, Oblivion vähensi sitä entisestään, mutta maailmassa oli eniten järkeä. Oho, nyt taisi napsahtaa fundamentalisti-morrowiiteilta fatwa!

Wikipedian mukaan hiekkalaatikkopeliksi pääsee haarautuvalla juonella tai valinnoista riippuvilla lopetuksilla, mutta onko The Witcher muka hiekkalaatikkopeli, vaikka saappaat sopivatkin? Entäpä sellaiset pelit kuin vaikka Minecraft, Dwarf Fortress ja Nethack?

Esitän, että hiekkalaatikkopelin / avoin maailma -pelin / epälineaarisen pelin tärkeimmäksi tuntomerkiksi määritellään se, että sitä pystyy pelaamaan autiolla saarella vuoden (tai edes puoli vuotta) ilman, että sama sisältö identtisesti toistuu.

Kumartakaa kultaista vasikkaa

Hiekkalaatikkopeli käsitteenä on uhattuna, sillä pahuuden voimat väärinkäyttävät sitä. Normihiekkiksen tyylin pitää olla 3rd person, siinä pitää olla kaupunki, jossa liikutaan vapaasti autolla tai ponnistamalla lonkeroilla pilvenpiirtäjän seinästä. Syyllinen on hiekkalaatikkopelien roolimalliksi valikoitunut pelisarjoista tunnetuin, Grand Theft Auto.

GTA on liikaa kaikkea. Sen korkeat tuotantoarvot ja kiistämätön tyylitietoisuus esimerkiksi radiokanavissa ja välianimaatioiden poikkeuksellisessa laadussa antavat sille aikuislaadun leiman, joka vetoaa epävarmaan popkulttuuriälykköön. Lisäksi GTA on houkuttelevan vaarallinen vastakulttuuripeli, kiitos eri Pelasta edes lapset -yhdistysten ja poliitikkojen ilmaisen mainoksen. Crackdownit ja muut GTA-kopiot näyttävät sen rinnalla lapsellisilta voimafantasioilta.

Peliretardin mukaan pelin näyttäessä olemassa olevalta peliltä, sitä arvioidaan sen mukaan. Niinpä jo Mafiaa, saati sitten DLC-pulttausta varten hiekoitettua kakkosta, automaattisesti arvotettiin heikkoina GTA-klooneina. Se ärsytti silloin, se ärsyttää tuplasti nyt. Hiekkalaatikkosekoilussa virkistävä poikkeus oli indiepelien tukemisella mainetta kerännyt Rock, Paper, Shotgun, josta Mafia II:n juoni oli kehno, mutta hiekkalaatikko toimi eri hyvin. Miehet voivat lähteä britti- PC Gamerista, mutta britti- PC Gamer ei lähde miehistä.

Viis jostain tyhmästä tsekkipelistä, mutta mitä jos Alan Wakessa olisi ollut alkuperäisen suunnitelman mukainen avoin maailma? Mitä jos Alan olisi kurvaillut autolla Bright Fallsin raitilla ja pelannut jassoa kahvilassa? Olisiko Wake ollut liikaa GTA:n oloinen, kuitaten ansiottomia miinuspisteitä huonosta hiekkalaatikon toteutuksesta?

Juna meni jo

Höhlät palvovat, vaikka Kultainen vasikka kusaisi hiekkalaatikkoonsa. Vielä GTA: San Andreaksessa hiekka hiersi väkevästi varsinkin pelin alkukolmanneksessa. Esimerkiksi jengien taistelu reviiristä oli hyvä pohja, jolle olisi pitänyt jatkossa rakentaa.

GTA IV:ssa peli muuttui semilineaariseksi peliksi, jossa saa itse valita umpitiukasti skriptattujen tehtävien suoritusjärjestyksen. Ihan siltä varalta, ettet ole huomannut, esimerkiksi takaa-ajotehtävässä jopa vastaantuleva liikenne on skriptattu niin tarkkaan, että uusinnassa sama(t) auto(t) tulevat samassa kohdassa vastaan.

Autiosaaritestissä GTA nelkulla ei ole saumaa. Sen juonitehtävien ulkopuolinen puuhastelu kantaa noin kertapelaamisen (alipelit kuten biljardit ja vastaavat), taksikuskin leikkiminen tai huumepakettien kuljetus voi viehättää jopa koko illan. Jos kaupungissa olisi rajattu määrä asukkaita, voisi ajan saada kulumaan yrityksellä tappaa koko Liberty City, mutta nyt hillunta jää päämäärättömäksi väkivallaksi.

Ehei herraseni, en enää hyväksy sinua hiekkalaatikkopelaamisen roolimalliksi, vaikka hyvä peli oletkin.

Oma lapio, oma kasa

Mutta ovatko pelit, joissa saa leikkiä vain muiden tekemiä leikkejä, lainkaan hiekkalaatikkopelejä? Eikö juuri hiekkalaatikkopelissä pitäisi pystyä tekemään itse omat leikkinsä?

Hiekkalaatikkopeleiksi kutsuttaisiin vain niitä pelejä, joissa on oikeasti rajattu pelialue ja lelut, joilla siihen luodaan omia hiekkakakkuja, omia leikkejä. Mitä kattavammin, sitä parempi autiosaarelle.

Tehokkaat editorit ovat konsoleille vaikeita, mutta eivät mahdottomia. Pleikka kolmosella Little Big Planet on ilmeisen suosittu, ja ainakin pojallani kavereineen oli viikon verran älyttömän hauskaa, kun he rakentelivat omia virityksiään. Sitten World of Tanksin betaserveri palasi henkiin ja Pieni Suuri Maailma vaihtui takaisin pieniin ja suuriin tankkeihin, mikä tietysti edustaa hiekkalaatikkoleikkien Airfix-osastoa.

PC-puolelta löytyy pelejä, joilla vuosi saarella hulahtaa äkkiä ohi. Tankkisimu Steel Beasts Pron editori on paras esimerkki pirun tehokkaasta, mutta silti helppokäyttöisestä sisällönluontieditorista. Täysin valikko-ohjattu voimanpesä tekisi vaivattomasti lisäsisältöä vaikka GTA-peleihin. Äärimmäinen hiekkalaatikkopeli on edelleen Arma 2, jossa jo pelin oma editori vaatii maksimiteholla ohjelmointitaitoja, mutta sillä plus ilmaiseksi jaetuilla työkaluilla saa luotua melkein millaista sisältöä ikinä. Loogisesti siis Arma 2 kohotetaan hiekkalaatikkopelaamisen epäjumalaksi, johon kaikkea jatkossa verrataan.

Voin jo nähdä sen: ”Modern Warfare: Black Opsissa eteneminen rajoittuu vain yhteen, kahteen reittiin. Myös suppea asevalikoima ja todella vaatimaton lajitelma ovat pahoja pettymyksiä. Activision on pahasti hukassa, eihän aikuisille tähdätyssä nykypelissä enää seurata lapsellista käsikirjoitusta, vaan luodaan sisältöä itse, ja jaetaan se koko maailman kanssa. Tämä suppea paukuttelu on paha pettymys. 40/100”

Lisää aiheesta

  • Nnirvi: 250

    Enää viisikymmentä Pelittiä lisää ja ne pystyvät puolustamaan Thermopylain solaa persialaisilta!
    Neljännestuhatta Pelittiä tarkoittaa, että olen kirjoittanut ällistyttävät 250 palstaa niinkin rajatusta aiheesta kuin pelit ja pelaaminen. Katson, että olen ansainnut oikeuden kirjoittaa…
  • Nnirvi - Super Soul Bros

    Kun pienestä ilmiöstä tulee iso ilmiö, siitä tulee usein joko iso kusipää tai kaikkia miellyttävä kompromissi. Mutta ei aina.
    Ilmestyessään Demon’s Souls oli hyvin pienen piirin viehättävä niche-peli, joka suusta suuhun -markkinoinnilla lopulta myi melko mukavasti. Dark Souleissa…
  • Nnirvi: 60,0 ja Kultainen silmä

    Joskus tuntuu, että minulta puuttuu peliarvostelijan perusvalmiudet. En osaa tarkasti arvottaa tietyn rajan ylittävää grafiikkaa, sillä minulla ei ole kultasilmää.
    Eikä minkäänlaista sävelkorvaa. Joskus kauan sitten kun American Idolissa oli vielä ideaa, en kuullut ensimmäistäkään…