Tässä vaiheessa konsolifobiasta kärsivien kannattaa kääntää sivua.
Koskaan aikaisemmin niin monet eivät ole olleet riippuvaisia niin harvasta. Sanonta sai alkunsa vähän dramaattisemmissa merkeissä, mutta sopii mainiosti PS2:n julkistukseen. Enpä muista koskaan niin naurettavan pienen määrän aiheuttaneen sellaista mediarummutusta kuin PS2:n julkistus teki.
Nyhjää tyhjästä
Laitteita tuli maahan vähän, tosin kolmen tonnin hintaan siitä ei tänä jouluna olisi mitään myyntimenestystä tullutkaan. Liian monessa kodissa Pleikkari on vielä tuore hankinta. Pleikkarin pelimyynti on jo jonkin aikaa ollut laskussa, mikä ei pelitarjontaa katsellessa ole mikään ihme.
PS2:n pelit ovat toistaiseksi olleet lähinnä vanhojen pelien väsyneitä grafiikkapäivityksiä. Alunperin niin kohuttu Tekken Tag Tournament on pelattavuudeltaan hidas ja vanhanaikainen reliikki, joka näyttää säälittävältä Dreamcastin Soul Caliburin tai Dead or Alive 2:n rinnalla. Jälkimmäinen sentään on ilmestynyt myös PS2:lle. Ridge Racer V on jo ajat sitten todettu innottomaksi ja rumaksi tusinakaahailuksi. Timesplitters on palikkamainen 3D-räiskintä, jossa ei ole tekoälyä nimeksikään ja jollaisia nähtiin PC:llä viitisen vuotta sitten.
Electronic Arts meni kovalla metelillä Sonyn matkaan, mutta mikä on lopputulos? SSX on EA:n PS2-peleistä paras, mutta sekin on vain klooni Housemarquen mainiosta Supreme Snowboardingista. Loput pelit ovat väsyneitä versioita vanhoista sarjoista. Kuka oikeasti enää jaksaa innostua seuraavasta FIFA:sta tai NHL:stä? Mikä ihmeellisintä, niiden PS2-versiot kärsivät tökkivästä ruudunpäivityksestä ja pitkistä latausajoista, vaikka koneessa pitäisi olla voimaa vaikka mihin.
Eihän nolo pelitarjonta haittaa, koska PS2 ei ole suinkaan pelkkä pelikone, vaan kodin viihdekeskus. Kolme tonnia pelikonsolista ja DVD-soittimesta onkin mainiolta kuulostava diili. Vitsi vaan on se, että toistaiseksi on tyytyminen DVD-leffojen katseluun mukana tulevalla surkealla komposiittikaapelilla. Tässä vaiheessa elokuvaharrastajat nauravat itsensä kuoliaaksi, mutta riittänee kun sanon, että kuvanlaatu on komposiittipiuhalla hyvää VHS-tasoa, muttei todellakaan sitä, mitä DVD-toiston pitäisi olla.
Ahneuksissaan Sony on päättänyt, ettei PS2:ssa ole standardeja AV-liittimiä, vaikka laitetta markkinoidaan viihde-elektroniikan monitoimikoneena. Siihen on hankittava Sonyn omat kaapelit ja voittomarginaalien varmistamiseksi vanhat Pleikkarin kaapelit eivät käy, vaan PS2:ta varten pitää hankkia sen oma SVideo- tai RGB-kaapeli. Kumpaakaan ei toistaiseksi ole saatavilla. Se DVD-toistosta.
PS2:n hinnalla saisi Dreamcastin ja tavallisen DVD-soittimen. Sille yhdistelmälle on sentään kelpo pelejä ja leffatkin näkyvät kunnolla.
Hukattu mahdollisuus
Aikoinaan kun PS2 julkistettiin, oli media valmis jo viettämään kilpailevan Segan hautajaisia. Vahingonilo oli kuitenkin ennenaikaista. Kuin varkain Segalle jätettiin ovi auki kaapata osuutensa. Dreamcast sai mahdollisuuden, jota sillä ei pitänyt koskaan ollakaan, mutta mitä tekee Sega? Ei yhtään mitään!
Dreamcastin alkutaival vuosi sitten oli kaikkea muuta kuin voittokulkua. Sittemmin Dreamcastista on kehkeytynyt mainio pelikone, jonka peleistä kaikki tuntuvat tykkäävän, mutta jota kukaan ei osta. Sille on ilmestynyt enemmän hyviä pelejä kuin pystyn ostamaan tai ehdin pelata.
Dreamcastista on helppo pitää senkin takia, että sille sentään tehdään vielä oikeasti uudenlaisia pelejä tai ainakin vanhoja asioita on osattu sekoittaa tuoreella tavalla. Shenmuen aikuismainen ote, F355 Challengen realismi, Soul Caliburin hiottu mäiske ja Jet Set Radion sarjakuvagraffa hakevat vertaisiaan miltä koneelta tahansa.
Niiden päälle Dreamcastille on vielä julkaistu eri genreille perinteisempää laatukamaa sen verran, ettei koneen suosion pitäisi ainakaan peleistä olla kiinni. Toki Dreamcastille on julkaistu yhdentekevää roskaakin, mutta sama tilanne on kaikilla muillakin pelikoneilla.
Dreamcastin lisälaite- ja piuhapolitiikka ovat kohtuullisessa kunnossa. Koneeseen saa vakiona neljä ohjainta, kun PS2:ssa tarvitaan erikseen ostettava multitap, eikä jo Pleikkarille hankittu malli toimi. RGB-kaapeli Dreamcastille tulee koneen mukana. Pitkään odotettu Dreamcastin ilmainen nettiliittymä ja sitä kautta sisäänrakennetulla modeemilla pelattavat moninpelit lähtivät toimimaan viimein joulukuussa.
Kun Dreamcast on puolet halvempi kuin PS2, sopii ihmetellä miksei Dreamcast ole menestys. Syy löytyy siitä, ettei suuri yleisö edes tiedä koko vehkeestä, koska maahantuoja Brio ei katso mainontaa ja markkinointia tarpeellisiksi. Dreamcasteja ja sen pelejä ei löydä suurista kaupoista, vaan niitä on lähdettävä hakemaan pienistä erikoisliikkeistä. Käytännössä se tarkoittaa kaupallista kuolemantuomiota.
Maahantuojan saamattomuus on täysin käsittämätöntä, koska juuri nyt kun PS2 on vaikeuksissa pitäisi Dreamcasteja olla läjäpäin kaikkialla siellä, missä PS2:n ostajille joudutaan myymään eioota. Myyjänä minä kyllä tarjoaisin puolet halvempaa pelikonetta mieluummin kuin päästäisin asiakkaan lähtemään tyhjin käsin ja pettyneenä.
On hieman epäreilua pistää passiivisuutta täysin maahantuojan piikkiin, sillä Sega rämpii samassa suossa pitkin Eurooppaa, ja Japanissa Dreamcast ei ole koskaan edes myynyt kunnolla. Ainoastaan Amerikassa Dreamcast ja sen pelit käyvät kuin kuumille kiville. Tätä kirjottaessa Dreamcastin Shenmue oli jenkkien viikoittaisen konsolipelimyynnin kärjessä, takanaan kaksi Pokémon-peliä. Listan ainoa PS2-peli oli Madden 2001. Jenkeissä Sega onkin ominut hyvin aggressiivisen linjan mainostaessaan Dreamcastia, ja se iskee siellä suoraan PS2:n heikkouksiin.
Ikkuna sulkeutuu
Minkä takia minä sitten viitsin vaahdota Dreamcastin puolesta ja miksi olen niin PS2:ta vastaan? Ihan periaatteellisella tasolla haluan, että alalla on kilpailua. Minua harmittaa, että hemmetin hyvä pelikone jää vaille sen ansaitsemaa huomiota vain sen takia, että maailma odottaa PS2:lta ihmeitä, joita se tuskin pystyy täyttämään. Mikä pahinta, Dreamcastin virallinen edustajakaan ei tiedä mitä sillä tekisi.
Voin vaan kuvitella miten maailman rikkain mies myhäilee itsekseen ja katselee, miten kaksi tyhmyriä tekee seuraavan kaappauksen liiankin helpoksi.
