1500-luvun puolivälissä feodaalista Japania hallitsee lordi Kaaos. Mitättömät paikallissotaherrat taistelevat vallan rippeistä ja tavalliset kansalaiset kuolevat kuin kärpäset.

Historia tuntee Oda Nobunagan vallanhimoisena sotapäällikkönä, joka yritti keinoja kaihtamatta yhdistää Japanin. Kessen III kertoo miehen tarinan tai oikeastaan siitä romantisoidun hömppäversion.

Kessen III:n kampanja on jaettu vajaaseen viiteentoista lukuun, joista jokainen sisältää läjän tehtäviä. Tehtäviä on kolmenlaisia. Täytetehtävät ovat kokemuksen keräämistä varten, isommat kötinät kuljettavat juonta eteenpäin ja jokaisen kappaleen lopussa on ratkaiseva lopputaistelu tai useampi. Taisteluilla ei ole juuri jälleenpeluuarvoa, ellei halua haalia jokaikistä kenraalia ja varustetta.

Perästä kuuluu

Nobunagan mahti kasvaa kampanjan edetessä, mutta mittakaava pysyy pienenä. Komppanioita, jotka koostuvat aina kenraalista ja perusmassasta, on mukana vain kourallinen per taistelu, vaikka kenraaleja liittyy Nobunagan ristiretkeen jatkuvalla syötöllä.

Kolme komppaniaa muodostavat taisteluryhmityksen, jossa yksi johtaa ja muut tukevat. Tässä piilee taistelun strateginen elementti - oikea komppaniakoostumus oikeassa tilanteessa on ratkaisevan tärkeää. Miekkoja, keihäitä, jousia ja tuliaseita saa jalkaisin tai ratsain, lisäksi on ninjoja ynnä muita erikoisjoukkoja. Kenraalin varustus on yksilöllinen, uusia tavaroita saa taistelukentältä (mitä paremmat pisteet, sitä parempia tavaroita) ja kaupasta.

Pelaaja ohjaa kerrallaan yhtä komppaniaa. Tietokone hoitaa yksinkertaisen, mutta toimivan käskytystoiminnon pohjalta muut komppaniat kunnialla, vaikkei koneen taisteluteho ihmistä vastaakaan. Kun tekoälyn keihäsmiehet sitovat vihollisen, oman ratsuväen rynnistys jalkaväen selustaan tekee rumaa jälkeä.

Oman suolansa taisteluihin tuovat kenraalien erikoiskyvyt. Pomomies voi vaikkapa rynnätä kamikazena viholliskomppanien keskelle tekemään tuhojaan minipelissä. Kenraaleiden parannus- ja muut taiat vieraannuttavat todellisuudesta.

Taistelujen taktisuutta syö tympeä peruskaava, jota ylivoimaisesti suurin osa tehtävistä noudattaa. Vihollinen odottaa kaikessa rauhassa, erillisinä ryhminä, varustuksiensa takana omaa vuoroaan tulla teurastetuksi.

Toiminnallisuus ilmenee taisteluissa nappien hakkaamisena. Omassa ohjauksessa sotilaat eivät taistele, ellei jokaista lyöntiä toimita itse perille yksinkertaisina kahden napin sarjoina. Kun samalla pitää painella säännöllisesti tukikomppanioille tulituskäskyjä, koko homma taantuu päättömäksi rämpyttämiseksi.

Rautaa ruudulle

Pienestä mittakaavasta huolimatta massaa vyöryy ruudulle siihen malliin, että Pleikkaria koetellaan. Hahmomallit ovat yksinkertaisia, mutta näyttävät isoiksi ryhmiksi koottuina kivoilta. Kumpuilevat maastot ovat sumuisina ja paljainakin tyylikkäitä ja välianimaatiot ovat näppäriä.

Äänet koostuvat lähinnä miekkojen kalinasta ja kavioiden kopseesta. Musiikki on mahtipontista oopperaa sinfoniaorkesterin tulkitsemana, mikä sopii taustalle paremmin kuin hyvin. Valitettavasti tarinan vuorosanat on dubattu englanniksi tyylillä, joka sopisi paremmin lauantaiaamun piirrettyyn kuin feodaaliseen sotakuvaukseen.

Kessen kolmosen on vaikea löytää kotia mistään. Toisaalta siinä on liian vähän strategiaa ja liikaa toimintaa, toisaalta päinvastoin. Pleikkari kakkosen rajoittuneessa strategiapelivarannossa Kessen kuuluu A-ryhmään, mutta absoluuttisella asteikolla arvioituna kohtalo on karumpi.