Koein Kessen on harvinainen konsolipeli kahdestakin syystä: Peli perustuu tositapahtumiin ja se on strategiaa feodaaliajan Japanista.
Kessenin historiallinen lähtökohta on varsin mielenkiintoinen. 1500-luvun lopussa Japania hallitsi Toyotomi, joka kuitenkin kuoli ennen kuin vallanperijä Hideyori kasvoi täysi-ikäiseksi. Tokugawa, yksi Toyotomin entisistä kenraaleista, päätti anastaa vallan itselleen ja hyökkäsi Hideyoria tukevaa läntistä armeijaa vastaan. Vastarintaa johti Ishida Mitsunari, joka hävisi Tokugawalle ratkaisevassa taistelussa vuonna 1600 Sekigaharassa. Tokugawa nousi Japanin sotapäälliköksi, shoguniksi, joka käytännössä johti feodaaliajan Japania nukkekeisarin sijasta.
Koei on kunnostautunut aikaisemminkin historiallisten strategiapelien tekijänä, vaikka Euroopassa firmalta on julkaistu vain mätkintäpelit Destrega ja Dynasty Warriors. Koein käsistä on lähtenyt Romance of the Three Kingdoms -strategiapelisarja ja JTurusenkin hurmannut strategiamätkintä Dynasty Warriors 2, jotka sijoittuvat feodaaliajan Japaniin ja muinaiseen Kiinaan.
Perinteitä kunnioittaen
Kessenin suolana ovat erikoishyökkäykset, joita voi käyttää vain, jos omilla joukoilla on riittävästi rohkeutta tai suoraan käännettynä intoa. Keihäin aseistautuneen jalkaväen voi komentaa tekemään keihäsmuurin rynnäköivää ratsuväkeä vastaan, mutta ryhmäkuria ja rohkeutta vaativa temppu ei onnistu, jos sisu on hukassa.
Erikoishyökkäysten teho vaihtelee sen mukaan, kuinka kokenut yksikkö on ja kuka sitä komentaa. Taistelut pyörivät pitkälle erilaisten erikoishyökkäysten varassa, sillä niillä saa tehtyä selvästi eniten vahinkoa. Perinteiset strategiapelielementit ovat mukana selustahyökkäyksineen ja vetäytymisineen, mutta niillä pikemminkin kerätään omille joukoille lisää intoa kuin ratkaistaan taisteluita.
Erikoishyökkäykset riippuvat yksiköistä ja osa erikoisliikkeistä on suorastaan naurettavia. Esimerkiksi muskettijoukot muuttuvat riittävän innokkaina tykistöksi. Ilmeisesti olen ainoa, jota moinen epäloogisuus häiritsee, sillä kakkososassa pitäisi olla taikuutta salamoineen ja muine kummajaisineen.
Kessen on uskollinen japanilaisten samuraiperinteille, sillä ennen joukkojen kohtaamista valiosoturit voivat ottaa yhteen kaksintaisteluissa aivan kuten feodaaliajan taistelukentällä oikeastikin tehtiin. Voitto kaksintaistelussa lisää omien joukkojen moraalia ja komentajan mainetta soturina. Vähän kummallisesti tekijät ovat päättäneet, että vanhin ja korkein komentaja on myös taistelukentän taitavin taistelija, sillä pelissä kuusikymppinen Tokugawa peittosi jokaisen vastustajansa.
Kaksintaistelut ja erikoishyökkäykset näytetään hienoissa videopätkissä, joista useimmat Kessenistä ennakkoon esitellyt kuvankaappauksetkin ovat. Vakiokohtauksia jaksaa katsella hetken, mutta niihin kyllästyy pian, varsinkin kaksintaisteluissa. Animaation alettua tietää heti kumpi komentajista voittaa, joten jännitettävää jää noin nanosekunniksi.
Taisteluiden yleisnäkymä on aavistuksen sekava, sillä joukoista ei zoomaamatta tunnista, ovatko ne mahdollisesti jousimiehiä vai ratsuväkeä. Molemmat näkyvät vain luonnosmaisina sutaisuina, joita ympäröi ruma pölypilvi. Yläkulmassa on onneksi jokaiselle komentajalle ikoni, josta pääsee nopeasti oikeaan yksikköön ja näkee samalla joukkojen yleiskunnon. Kokonaisuus on kohtuullinen, mutta ei strategiapelimäisen toimiva.
Suuret linjat
Erinomaisena ideana joukoille tehdään yleissuunnitelma ennen jokaista taistelua, jolloin valitaan yhteenottoon osallistuvat komentajat, osastot ja niiden tavoitteet. Melkein yhtä tärkeää kuin joukkojen valinta on päättää, ketkä komentajista lähtevät rintamalle, sillä kenraalitkaan eivät tottele automaattisesti pelaajan käskyjä.
Omat ja vihollisen upseerit voi houkutella vaihtamaan puolta tai vain jättäytymään taistelun ulkopuolelle. Takinkäännön todennäköisyys vaihtelee sen mukaan, kallistuuko miehen poliittinen kanta enemmän kapinallisten vai vallanperijöiden puolelle. Koko sodan kulku vaikuttaa mielipiteisiin, sillä voittajan puolella on aina parempi olla.
Yleissuunnitelmasta tekee mielenkiintoisen se, että missään vaiheessa ei tiedä, ryhmittyykö vihollinen niin kuin arvellaan tai mitä vastustaja juonii. Jos suunnitelma onnistui täydellisesti, joukkojen komentamisen voi jättää vaikka kokonaan koneen huoleksi, sillä se pärjää taisteluissa ihan kohtuullisesti. Pahimmassa tapauksessa vihollisen yllättävä koukkaus tai vahvistusten saapuminen kesken taistelua kääntää tilanteen täysin ennakoimattomaksi.
Varsinaisten taisteluiden ulkopuolella etenee myös pelin juoni, sillä tapahtumat ja taistelut vaihtelevat menestyksen mukaan. Juonta seurataan lyhyissä videopätkissä, jotka ovat musiikkivideomaisen tiivitä otoksia. Välillä on vaikea ymmärtää, miten tarina oli etenevinään, kun kuvassa vilahtaa vain irrallisia kohtauksia ja yksi ainoa vuorosana. EA on nähnyt turhaa vaivaa ja kääntänyt kaikki pelin vuorosanat englanniksi. Kuuntelisin mieluummin kohtaukset japaniksi ja lukisin vuorosanat tekstitettyinä.
Kessen on hetken hauska strategiapeli, mutta jatkuva erikoishyökkäysten käyttö ja samojen videokohtausten katselu tekee siitä nopeasti pitkäveteisen. Pelille käy aivan samoin kuin Final Fantasyiden komeille taisteluanimaatioille, aluksi ne ihastuttavat, mutta lopulta vain hidastavat pelaamista. Kessenin tekijät kertovat haaveilleensa elokuvan ja pelin yhdistämisestä, mutta se ei ole välttämättä pelaajien haave. Pelaaja haluaa olla tapahtumien keskipisteenä, eikä pelkkänä tarkkailijana.
77
