Square-Enixin toimintaroolipeli Kingdom Hearts heittää ennakkoluulottomasti Disney- ja Final Fantasy -hahmot samaan peliin. Lopputulos ei ole itkettävä lisenssiroska, vaan riemastuttava kulttuurimatka satumaailmoihin.

Kingdom Hearts 2 rikkoo taatusti cameo-roolien epävirallisen maailmanennätyksen, sillä pelimaailmassa on satuhahmoja enemmän kuin Disneylandin paraatissa. Ehkäpä valtavasta hahmomäärästä johtuen juoni alkaa palapelimäisen sekavana, mutta takkuilevaa alkua ei pidä säikähtää. Kun seikkailu pääsee vauhtiin, alkuhämmennyksen alta paljastuu rikaskudoksinen, yllättäviä käänteitä pursuava tarina, joka pitää otteessaan loppuun asti. Edellisosien pelaaminen on monimutkaisen juonen ymmärtämisen kannalta suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä.

Kingdom Heartsin (Pelit 12/02, 84 pistettä) sekä Gameboylle vuonna 2004 julkaistun lisä-osan Kingdom Hearts: Chain of Memoriesin pääosassa oli piikkitukkainen teinipoika Sora. Kun joukko Disney-pahiksia uhkasi vallata universumin Sydämettömien hirviöarmeijoilla, Sora ajautui yhdessä Akun ja Hessun kanssa pitkälle matkalle satumaailmoja pelastamaan.

Kakkososan alussa selviää, että Soran pelastusretki jäi puolitiehen. Kukistetuiksi luullut Sydämettömät, Pahatar, Haades ja muut arkkikonnat uhkaavat edelleen satumaailmoja, joten Soran neuvokkuutta tarvitaan taas. Lisäksi kuvioihin on sotkeutunut arvoituksellinen organisaatio XIII, joka yllättäen pystyy kontrolloimaan jopa Soran muistoja.

Tähdet kipunoivat

Sora, Aku ja Hessu matkaavat satumaailmasta toiseen, suorittavat yksinkertaisia tehtäviä ja mätkivät lähes kaikki vastaantulijat hengiltä. Matkan aikana nähdään tunnetuimmat Disney-hahmot sekä iso joukko Final Fantasy -naamoja roolipelisarjan seitsemännestä osasta eteenpäin.

Sydämettömiä sikiää ympärillä vähän väliä, joten taistelu nousee pelissä pääosaan. Perusmekaniikaltaan taistelusysteemi on sama kuin edeltäjässä. Kohde valitaan lukitusnäppäimellä, sitten hakataan hyökkäysnappeja ja Sora takoo miekkoineen järkeä Sydämettömiin kalloihin.

Soran apuna häärii kaksi hahmoa, yleensä Aku ja Hessu. Muita hahmoja ei voi itse ohjata, mutta niiden tekoälyrutiineja voi ruuvailla päättömän hyökkäilyn ja puolustamisen välillä. Tapetuista Sydämettömistä ropisee kokemus- ja kykypisteitä, joilla hahmoja voi erikoistaa joko lähitaisteluun tai taikuuteen.

Miekanheilutuksen ja loitsujen lisäksi tappotaktiikoita maustetaan uusilla drive- ja limit-komennoilla. Driven avulla Sora sulauttaa itseensä kummatkin apurinsa ja muuttuu hetkeksi supervoimakkaaksi tappokoneeksi. Limitit taas ovat tehokkaita erikoishyökkäyksiä, jotka tehdään yhdessä toisen hahmon kanssa, kunhan ruudun alalaidassa nököttävä raivomittari on täynnä.

Onnistunein uutuus ovat reaktiokomennot. Ruutuun saattaa taistelun tiimellyksessä tulla käsky painaa kolmiota. Jos refleksit ovat kunnossa, nappi laukaisee komean ja tehokkaan vastahyökkäyksen, joka lakaisee viholliset ympäriltä. Ne tuovat taisteluihin roppakaupalla näyttävyyttä.

Myös ykkösestä tutut summon-loitsut ovat mukana. Niillä taisteluihin voi kutsua hetkeksi Disney-piirretyistä tutun apurin. Näitä ovat Pikku Kananen, Pullonhenki, Peter Pan sekä aina yhtä hurmaava Stitch-alien elokuvasta Lilo ja Stitch. Käytännössä summon-otukset ovat niin tehottomia, että niistä on lähinnä viihdearvoa.

Soraääniä

Taisteleminen on viihdyttävää, mutta harmillisesti Kingdom Hearts 2:n vaikeustaso on liian alhaalla. Jopa vaikeimmalla vaikeusasteella vastustajat tipahtavat aivottomalla miekkanapin rämpytyksellä ja reaktiokomentojen hyödyntämisellä, mikä ei kannusta testaamaan systeemin hienouksia.

Aloittelevia pelaajia helppo vaikeustaso tuskin haittaa, mutta muuten heppoisuus syö ikävästi taisteluiden palkitsevuutta. Ainoastaan hyvin suunnitelluissa pomotaisteluissa joutuu välillä tekemään töitä, minkä ansiosta ne nousevat seikkailun kohokohdiksi.

Ykkösosaa riivannut sekopäinen kamera on kakkosessa korjattu toimivaksi. Koska kameraa ohjataan oikealla tatilla, kuvakulma pysyy taisteluissa pääsääntöisesti halutussa suunnassa. Tosin varsinkin hektisissä pomokohtaamisissa vihollinen ja suuntavaisto on edelleen helppo kadottaa kameran taakse.

Harmillisesti ykkösosan keskinkertainen pelisuunnittelu ei ole jatko-osassa parantunut. Tehtävät ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia ja mielikuvituksettomia toimeksiantoja, joissa etsitään kadonnutta tavaraa tai kukistetaan vihollinen. Minkäänlaisia puzzleja ei ole. Tämän takia pelialueet ovat pienentyneet entisestään. Huonona puolena ratkaisu supistaa varsinaisen pelaamisen roolia ja antaa enemmän tilaa pitkien välivideoiden tuijotukselle. Hyvänä puolena seikkailu etenee nyt vauhdikkaammin ja mukaansatempaavammin, sillä yhdessä maailmassa ei yleensä viivytä tuntia kauempaa.

Ken on maassa kaunehin

Pelin valttikortti on mielikuvituksellisen pelimaailman laajuus. Matkan aikana ehditään vierailla viidessätoista täysin erilaisessa maailmassa kuten Painajainen ennen joulua -elokuvasta tutussa Halloween Townissa, Leijonakuninkaan maisemissa Pride Landsissa ja jopa Tron-elokuvan tietokonemaailmassa.

Tekemistä riittää, sillä jo pelkän pääjuonen parissa palaa helposti 30–40 tuntia ja erilaisia minipelejä, sivuseikkailuja, piilotettuja bosseja ja muuta näperreltävää on valtava määrä. Papukaijamerkki menee satumaailmojen välissä pelattavalle hauskalle räiskintäminipelille, jota on huomattavasti parannettu ykkösestä.

Graafisesti Kingdom Hearts 2 on nätti kuin Lumikki pienenä. Kauniin värikylläisinä hohtavat ympäristöt vangitsevat hienosti ja uskollisesti piirroselokuvien ilmeen ja erityisesti Disney-hahmojen animoinnissa ei ole säästelty vaivaa. Hienon toteutuksen kuorruttavat loistavat ääninäyttelijät ja upea musiikki.

Vaikka Kingdom Hearts 2 on varman päälle vedetty ja yllätyksetön jatko-osa, on siinä yllättävän paljon karismaa. Keskinkertainen pelattavuus jää sivuosaan, sillä hieno juoni nappaa mukaansa ja tiuhaa tahtia ruudulla vaihtuva hahmokavalkadi sekä kauniit satumaisemat pitävät mielenkiintoa yllä.

Disney- ja Final Fantasy -faneille pelistä irtoaa kokemisen arvoinen annos vauhtia, mielikuvitusta ja hienoa satutunnelmaa.