Ammuksia ropisee,
pilipili pam!,
pilipili pam!.
Koko pieni Nalle Puh
on nyt kuollut, uh-huh-huh.
Squaresoftin Kingdom Hearts -roolipeli marssittaa saman satutaivaan alle satakunta hahmoa Disney- ja Final Fantasy -universumeista. Seikkailun pyörteissä nähdään vähintään vilaukselta kaikki tunnetuimmat Disney-hahmot Nalle Puhista Pinokkioon ja joukko Final Fantasy -sankareita roolipelisarjan seitsemännestä osasta eteenpäin.
Tuttujen mielikuvitusmaailmojen fuusio kuulostaa ideana kunnianhimoiselta, mutta Squaresoft on japanilaisen ennakkoluulottomasti hionut Kingdom Heartsin eheäksi, hauskaksi ja lumoavan värikkääksi seikkailuksi. Lopputulos yhdistelee luontevasti satuteemoja rapakkojen kummaltakin puolen.
Toimintaroolipelissä tutkitaan sarjakuvamaisia paikkoja, lahdataan hirviöitä minkä ehditään ja seurataan elokuvamaisin juonenkääntein polveilevaa tarinaa. Lähin vertailukohta on Nintendon Zelda-sarja. Vaikka mukana on lastenpeleistä tuttuja Disney-piirroshahmoja, Kingdom Hearts ei ole seikkailu perheen pilteille, sillä vaikeustaso antaa purtavaa tuhansien pelien veteraanillekin.
On synkkä ja myrskyinen yö
Sora herää ulkona riehuvaan outoon myrskyyn, jonka myötä Destiny Islands -saarelle ilmestyy salaperäisiä varjo-olentoja. Ennen kuin Sora ehtii ottaa tilanteesta selvää, hän varppautuu toiseen satumaailmaan, missä hän tapaa Akun ja Hessun. Kun selviää, että pimeyden voimat uhkaavat satumaailmankaikkeutta, kolmikko vetää sankarinsaappaat jalkaansa ja lähtee pitkälle matkalle kukistamaan pahuutta.
Yllätyksin kuorrutettu maailmanpelastustarina etenee Soran, Akun ja Hessun matkatessa satumaailmasta toiseen. Kukin maailma on oma itsenäinen tasonsa, joka on rakennettu tutun teeman ympärille. Esimerkiksi Deep Junglessa autetaan Tarzanin gorilloja, Agrabahissa seikkaillaan Aladdinin seurassa ja Halloween Townissa synkistellään Painajainen ennen joulua -elokuvan tunnelmissa. Maailmojen välissä räiskitään seurueen Gummi-avaruusaluksella pikkuhauskassa ammuskeluminipelissä.
Harmillisesti tehtäväsuunnittelu ei ole Kingdom Heartsin vahvin lenkki. Tyypillisesti eteneminen vaatii tavaran etsiskelyä maustettuna pienellä tasohyppelyllä sekä suurella määrällä taistelua. Puzzleiksi luokiteltavia ongelmia on turhan vähän.
Innotonta tehtäväsuunnittelua paikkaa näppärä pelirakenne, sillä Kingdom Hearts ei pakota koluamaan maailmoja kerralla alusta loppuun, vaan tallennuspisteistä voi hypätä maailmankartalle ja palata jo löydettyihin maailmoihin kokemusta keräämään tai keskeneräisiä tehtäviä suorittamaan. Rakenteen ansiosta seikkaileminen on miellyttävän vapaata ja vaihtelevaa. Tarinassa säilyy koko ajan syke, sillä jumikohdan iskiessäkin tekemistä on yllin kyllin.
Tahroja paperilla
Peliajasta valtaosa kuluu hirviöiden filerointiin ja siitä ropisevien kokemuspisteiden keräilyyn. Vauhdikas reaaliaikainen taistelusysteemi toimii moitteettomasti, sillä mörköjoukon rynnätessä kimppuun tietokone lukitsee Soran armeijaoppien mukaisesti lähimpään örmyyn, josta tähtäimen voi itse hypäyttää haluttuun viholliseen.
Kun kohde on lukittu, pelaajan ei tarvitse kuin hakata iskunappeja ja Sora sinkoilee miekkoineen vihollisen kimpussa. Sekaan heitellään tarpeen mukaan loitsuja ja erikoishyökkäyksiä, joita opitaan seikkailun edetessä. Soran perässä juoksevat Aku ja Hessu mäiskivät vihollisia itsenäisesti, tosin pelaaja voi muokata apureiden käyttäytymistä määräämällä ne vaikkapa pyrkimään lähitaisteluun tai heittelemään loitsuja kauempaa.
Miekkailun lisäksi Sora hyppii, kiipeää, työntää laatikoita, nostaa tynnyreitä ja ui. Aivan täydelliseksi ohjaustuntumaa ei ole hiottu ja varsinkin ahtaissa tasohyppelypaikoissa millintarkka ponnistaminen aiheuttaa joskus hikipisaroita. Onneksi äkkikuolemapaikkoja ei pelissä ole, joten pieni epätarkkuus kontrolleissa ei juuri haittaa.
Kaikki olisi satumaassa jotakuinkin erinomaisesti, ellei kameramieheksi olisi palkattu Lars von Trierin ilkeää velipuolta. Kingdom Heartsin kamera vänkyröi lakkaamatta väärään suuntaan, jumittelee seiniin ja seuraa Soran liikkeitä miten sattuu. Taisteluissa on lähes mahdoton kontrolloida, mitä tapahtumista näkee ja mitä ei. Usein pomohirviö saa rauhassa hautoa selän takana megaloitsujaan, kun kuva harhailee pitkin seiniä.
Yllättäen kaoottinen kamera ei tuhoa peli-iloa niin ratkaisevasti kuin mihin se pyrkii. Vaikeampien pomovastusten kanssa kameran temppuilu kiroiluttaa, mutta omalla sekopäisellä tavallaan se tuo taistelemiseen lisäannoksen vauhtia ja jännitystä. Kingdom Heartsin taistelut ovatkin parhaimmillaan huumaavan vauhdikasta suhahtelevien miekaniskujen, rätisevien loitsujen ja kiemurtelevien kamera-ajojen juhlaa.
Sopivan jyrkästä vaikeuskäyrästä huolehtivat kivenkoviksi keitetyt pomovastukset, joiden kanssa käydyt nahinat ovat lähes poikkeuksetta hikisiä jännitysnäytelmiä. Oikean taistelutaktiikan myötä bossit yleensä kellistyvät, tosin aivan lopussa vaaditaan pomojen kaatamiseen liiankin kanssa ylimääräistä kokemuskeruuta rivihirviöitä lahtaamalla. Ärsyttävästi juonikohtauksia ei voi ohittaa, joten kuolon korjatessa on yleensä kerrattava juonta minuuttikaupalla.
Pastellitaivaan alla
Kingdom Hearts on kiitettävän laaja. Erilaisia satumaailmoja on toistakymmentä ja ne pursuavat jos jonkinlaista salaista aluetta, minipeliä ja sivuseikkailua. Jo pelkkä perustarina vie helposti 20#30 tuntia, mutta joka nurkkaan nenänsä tunkevilla peliaika vähintään tuplaantuu.
Upea grafiikka säihkyy kaikissa satusateenkaaren väreissä. Taisteluissa erikoistehosteet poksahtelevat värisuihkuina ja tähtiryöppyinä ruudun täydeltä, ja kauniin värikylläiset satumaisemat pulppuavat tunnelmaa. Destiny Islands -saaret loistavat trooppisissa väreissä, öisessä Traverse Townissa ikkunat sädehtivät kilpaa tähtitaivaan kanssa ja Halloween Townissa aavemaiset kurpitsalyhdyt hehkuvat vaeltavien sumurihmojen ja vaikeroivan tuulen keskellä.
Elokuvamainen musiikki rakentaa tunnelmaa varmalla otteella ja ääninäyttely on kautta linjan erinomaista. Erikoismaininnan ansaitsevat hahmot, jotka on mallinnettu ja animoitu virheettömästi. Ainoaksi tahraksi jäävät PAL-version surureunat.
Kingdom Hearts on hyvä peli, vaikka sen suunnittelussa on rakennettu enemmän mielikuvituksellisten peliympäristöjen kuin hiottujen tehtävien varaan, ja kameramieskin on ollut ammattitaidoton. Kuvallisen ilotulituksen, upean satutunnelman ja pelaamisen runsauden edessä viat on kuitenkin helppo sietää. Mikäpä olisi pimeinä talvi-iltoina hauskempaa kuin heittäytyä suuren satuseikkailun pyörteisiin, jossa väriä, vauhtia ja hyvää mieltä riittää.
84
