"Kuulehan Rosella. Sinä olet jo kohta parikymppinen nuori neito ja saat asua kotonasi ihan ilmaiseksi. Eiköhän sinunkin olisi jo aika alkaa etsiä itsellesi joku elämänkumppani", motkottaa kuningatar Valanice tyttärelleen Rosellalle Daventryn hallitsijaperheen naisten keskeisessä juttutuokiossa.
Rosella-prinsessaa, joka on aiemmin kierrellyt sekä maita että mantuja ja pelastanut perheensä, ei huvita vielä aloilleen asettuminen. "Voi äiti! Prinssi Rosmund on niin... TYLSÄ", hän kommentoi äitinsä ehdotusta sulhaskandidaatista. "Minä tahdon pitää hauskaa!"
Tytöt tahtoo pitää hauskaa...
Hauskaa tai ainakin jännitystä elämäänsä Rosella tulee saamaankin: Melissa-velholla on nimittäin synkkiä suunnitelmia Eterian ja Uggabuggamaan tulevaisuuden varalle. Juonisoppaan tarvitaan sekaan kaunis prinsessa lumotun prinssin vierelle, joten Rosella on oiva kohde.
Prinsessan peilaillessa itseään lammen pinnasta sieltä hyppää ylös (ällöttävän) söpö pörriäinen, joka alkaa härnätä häntä. Utelias Rosella hyppää lampeen (ällö)söpö-ötökän perästä ja äiti juoksee kauhuissaan perään pelastamaan tytärtään. Naiset joutuvat maagiseen todellisuuksien väliseen repeämään, josta Rosella kaapataan peikkojen valtakuntaan ja Valanice pyöräytetään autiomaahan.
Tästä alkaa seikkailu, joka onnistuu pitämään pelaajan nenän kiinni ruudussa aina siihen asti, kunnes Eterian ja Uggabuggamaan salaisuudet on selvitetty, paha saanut palkkansa ja prinssi saanut prinsessan ynnä puolet valtakunnasta.
... ei he puuroja keittele
On tunnustettava, että en ole kovin suuri King's Quest -sarjan ystävä. Neljä ensimmäistä osaa näin vain vilaukselta lastenvaunujeni korkeitten seinien yli ja viitonen ynnä kuutonen olivat suorastaan ällöttävän munattomia söpösatuja. Mutta kun söpöily tehdään harkiten ja tyylillä muuttuu pelin luokitus ällöttävästä ihanaksi. Uusimmassa KQ:ssa on siirapin sekaan heitetty vielä roppakaupalla naisellisuutta, hunajaa ja hajuvettä. Lopputuloksena on niin tavattoman suloinen peli, että minäkin hellyin.
Pelin sankarit, Rosella ja Valanice, ovat todella vahvoja persoonia. Äiti ja tytär ovat kummatkin ihastuttavan naisellisia hahmoja, jotka muun muassa kirkuvat nähdessään jotain iljettävää, tuhahtelevat närkästyneen perinaisellisesti parhaaseen hovilady-tyyliin tavatessaan törkimyksiä ja sipsuttelevat ympäriinsä sirosti korkokengissään. (Tällaisenko haluaisit? Kaikki kirkuvat tytöt huom! kirjoittakaa Ossille. _tl)
Naiset ovat kaiken kukkuraksi vielä todella kauniita ja suloisia. Ulkoisesti vaalean hunajainen Rosella sai sydämeni tykyttämään kiivaasti, vaikka ei tumman tulisessa Valanicessakaan valittamista ole... No, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä (mutta harva rakastuu piirroshahmoihin..._nn).
Eivätkä Daventryn kauniimman sukupuolen edustajat suinkaan ole Graham-kuninkaan kaltaisia nynnyjä neitejä tai Alexanderin kaltaisia pehmopojuja. He ovat nykyaikaisia naisia, jotka selviävät ongelmasta kuin ongelmasta rohkeutensa, älykkyytensä ja viehätysvoimansa avulla, ja tarpeen vaatiessa ronskimmatkin otteet onnistuvat.
Pelin muut hahmot ovat myös hyvin persoonallisia ja eläväisiä, eikä kanssakäyminen peikkojen sepän, koiraparonin ja kristallilohharin kanssa ihan heti unohdu. Ainoat pienet kauneusvirheet ovat Edgar-prinssi ja pääpaha Melissa. Ensimmäinen ilmestyy peliin aivan viimeisellä minuutilla ja käyttäytyy kuin olisi yksi päähahmoista, jälkimmäinen puolestaan ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi ilkeän oloinen.
Uusi systeemi
King's Quest VII: The Princeless Bride on monella tavalla aivan uudenlainen Sierran seikkailupeli. Sierra on remontoinut pelisysteeminsä täysin. King's Quest VII käyttää uudenlaista pelirunkoa ja monet toivotut parannukset ovat viimein nähneet päivänvalon.
Ensinnäkin pelin grafiikka on muuttunut paljon tarkemmaksi. Pelialue on noin 640 pikseliä leveä ja 350 pikseliä korkea. Pelialueen alle sijoittuvat sitten tavavalikot ja muut kontrollihärvelit. Koko ikkunalla on kokoa aika tarkkaan 640x480. Nimenomaan ikkunalla, sillä KQ 7 on vain ja ainoastaan Windows-peli.
Pelisysteemi on yksinkertaistunut todella radikaalisti. Poissa ovat kymmenet erilaiset toimintakursorit, tilalla on vain yksi ainoa osoitin. Homma pelaa siten, että jos toimintakursorin virkaa toimittava taikasauva alkaa välähdellä jossain kohdassa ruutua, siinä paikassa on jotain tehtävää, muutoin liikutetaan sankaritar kyseiseen kohtaan. Uusi systeemi on saanut selvästi vaikutteita Kyrandioista ja Lucasin peleistä.
Kamanhallinta on aika metkaa. Esineitä voi vapaasti pyöritellä ja jos käpälöiminen onnistuu, sitäkin voi tehdä. Vastaan on tullut ainakin yksi esine, jota täytyy pyöritellä ja tutkia tarkemmin ennen kuin sen kaikki salat paljastuvat.
Koska kyseessä on Sierran seikkailu, kuvaan kuuluvat tietysti lukuiset kuolemat. Sankarittaret potkaisevat tyhjää joskus todella idioottimaisissa tilanteissa kuten yrittäessään puhua itkevälle naiselle hautausmaalla tai toimiessaan liian hitaasti joissain kohdissa (varsinkin loppupuolella). Aikakriittisyys ei ole vieläkään väistynyt.
Onneksi Sierra on viimeinkin uskonut palautetta ja lisännyt peliin tuikitärkeän UNDO-toiminnon. Kuoleman jälkeen peli kysyy ystävällisesti josko pelaaja haluaa yrittää uudestaan. Lisäksi kerrasta poikki -ongelmia ei ole yhden ainuttakaan: enää ei tarvitse pelätä jonkun asian unohtamisen hyydyttävän myöhemmin koko peliä.
Mutta ei mitään niin hyvää, etteikö jotain pahaakin: peliä ei voi tallentaa vapaasti, vaan se tallentuu ainoastaan kun pelaaminen lopetetaan.
Piirretty ja puhuttu peli
KQ 7 on saanut selviä vaikutteita Disneyn piirretyistä filmeistä. Pelin taustagrafiikat ovat jylhän tyylikkäitä ja hahmot tavattoman hyvin animoituja piirrosolentoja. Pelaamista seuratessa sivusta ei enää oikein tiedä katseleeko piirrettyä elokuvaa vai tietokonepeliä. Raja hämärtyy eritoten pelin elokuvamaisissa välianimaatioissa, joita on paljon.
Piirroselokuvan luonteen mukaisesti kaikkien pelin hahmojen liike on hieman ylikorostettua. Esimerkiksi juuri sankarnaiset sipsuttelevat sirosti korkokengillään, nyrpistelevät nokkaansa ja muuta vastaavaa. Pieniä animaationpätkiä on mukana niin paljon, että ne eivät oikein enää erotu joukosta vaan sulautuvat koko pelin graafiseen loistoon.
KQ7 pyörii suoraan rompulta ja ainakin kolminopeuksisella asemalla animaatiot ovat sulavia, vaikka CD:tä sahataan melkoisesti. Ainoastaan viimeinen animaatio tahmasi jostain syystä hävyttömästi. Animaatioiden nopeutta ei voi säätää, joten paikasta toiseen matkaaminen alkaa pitemmän päälle pitkästyttää. Tätä voisi kutsua suoranaiseksi suunnitteluvirheeksi, semminkin kun vaeltelua pelissä on aika paljon. CD-ROM-aseman välimuistittaminen on käytännössä välttämättömyys jos haluaa lataustaukojen pysyvän kurissa.
Pelissä puhutaan paljon, ja valitettavasti keskustelut käydään ainoastaan puheena, tekstiä ruudulle ei saa millään. Jos löpinät on kuullut jo aiemmin, saa ne sentään katkaistua hiirellä näpäyttämällä.
Tekstityksen puute nostaa hieman pelin kynnystä niille, joille englanti ei ole toinen kotimainen kieli. Tosin 11-vuotiaalla pikkusiskollani ei ollut suurempia hankaluuksia ymmärtää keskustelujen ideaa. Sanaleikit ja ongelmien ratkaisuvihjeet ovat sitten asia erikseen _ niissä menin minäkin välillä solmuun.
Kuusi kappaletta
King's Quest VII jakautuu kuuteen erilliseen osioon. Osiot päättyvät yleensä johonkin hirmu jännittävään vaiheeseen (cliffhanger) ja päähenkilö vaihtuu parhaaseen romaanityyliin luvunvaihdon myötä. Kappaleet voi pelata läpi siinä järjestyksessä kuin itse haluaa.
Ainoastaan pelin viides osio on vähän teennäisen tuntuinen. Valanice saa yhtäkkiä tietää, että koko Eteria on vaarassa ja pelastaa sen samantien. Kyseisessä kappaleessa hänen eteensä heitetään yksinkertaisia pelastustehtäviä toinen toisensa perään ja juonenkäänteitä ynnä jänniä sivuhenkilöitä syntyy kuin tyhjästä. Minä puuduin jo jääprinsessan vapauttamisen kohdalla.
Ongelmat pysyvät inhimillisellä tasolla, eli eteenpäin pääsee hiljalleen, kun tarpeeksi yrittää. Luonnollisesti mukaan mahtuu pari pelinpysäyttäjätehtävää, mutta eivät nekään ylivoimaisia ole. Ongelmiin näyttää vieläpä olevan monenlaisia ratkaisuja, joten kovin lineaarista meno ei todellakaan ole. Läpipeluuseen (no mutta tottakai) menee kokemuksesta riippuen parista päivästä pariin viikkoa.
Uskoisin, että KQ 7 kiehtoo myös naispuolisia pelaajia. Ainakin omaa 11-vuotiasta pikkusiskoani sai hätistellä tuon tuosta pois ruikuttamasta pelivuoroa. Ja kun erehdyin jättämään tietokoneen vartioimatta, niin eikös KQ7 vain hurahtanut ääntä nopeammin käyntiin. Lopulta jouduin piilottamaan käynnistysikonin.
Tehopeli tehokoneille
Nykyään tuntuu olevan jo enemmin sääntö kuin poikkeus, että pelissä kuin pelissä on hävyttömän paljon ohjelmointivirheitä, jotka korjautuvat vasta useamman päivityksen jälkeen. KQ 7 selviää ötökkätestistä lähes puhtain paperein: yhdessä kohdassa ei auta mennä taloon sisään jos koira haukkuu ja eräs animaatio jäi osaksi näkemättä.
Peli pyörii Windowsissa omassa ikkunassaan omana sovelluksenaan, vaikka viekin rutkasti muistia. 8 megaa fyysistä RAM-muistia on aika lailla välttämättömyys, jos haluaa pitää myös muita sovelluksia auki.
Sierra on onnistunut luomaan tavattoman hyvän pelin. Suloinen piirrosfilmityyli, överiksi heitetty naisellisuus, (nytkö se on överiä? Alussa se oli ihastuttavaa... _tl) kohtuullinen vaikeustaso, hyvä pelisysteemi ja kaikin puolin viimeistelty toteutus puhuvat puolestaan. KQ 7 on viimeinkin SE peli, jonka takia kannattaa painua rautakauppaan ja ostaa itselleen romppuasema ja vaikkapa pari megaa lisää muistia. Minä pidin pelistä tavattomasti ja uskallan suositella sitä melkein varauksetta kelle tahansa.
93
