Haave kummittelee Suomessa, Kuorikosken haave. Useasti palkittu pelikriitikkopelintekijäpäätoimittajatietokirjailija, maisteri Juho Kuorikoski on kirjoittanut neljä erinomaista, ansiokasta tietokirjaa, joissa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista materiaalia. Nyt Juho kurvaa subjektiivisemmalle reitille: ”Aiempi tuotantoni on keskittynyt historiaan ja tekijöiden ääneen, joten nyt oli aika sanoa jotain itse.”
Reitti on vähän sama, jonka avasi Aleksandr Manzos erinomaisella debyytillään Kaikkien aikojen pelit (Avain, 2017). Sen jatko-osa Pelit elämän peilinä totta kai ilmestyy lokakuussa, melkein päällekkäin Kuorikosken uutuuden kanssa. Molemmat kirjailijat kirjoittavat aktiivisesti myös Pelit-lehteen, mikä tässä yhteydessä mainittakoon.
Kenelle sinä, Juho Kuorikoski, olet kirjasi suunnannut? ”Pelimanifesti on tarkoitettu kaikille sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita peleistä, mutta myös niille, joille pelit eivät välttämättä ole tuttuja. Lähestyn pelejä nimenomaan kulttuurisesta näkökulmasta, jota ei ihan hirveästi ole kirjallisuudessa käsitelty.”
Ars Longa, PlayStation Vita tosi brevis
Kuorikosken sanoma on, että pelit ovat kahdeksas taide. Ja sen alustavaan perusteluun käytetään ensimmäinen luku. Se, ovatko pelit taidetta, on rehellisesti sanoen asia, jotta jättää minut kylmäksi kuin juhannusruumiin. Totta kai pelit ovat taidetta ja vesi on märkää. Entäs sitten?
Kuorikoskella on oma vipu, jolla kehtaa vääntää peleistä taidetta. Kuorikosken ja Henri Tervapuron Lydia, interaktiivinen kertomus alkoholismin vaikutuksesta lapseen, oli viime vuoden palkituin suomalainen peli, jota kehuttiin aina Washington Postia myöten. Lydia oli kieltämättä taidepeli mutta hyvällä tavalla. Se hyödynsi tekijöidensä traumat, mutta tekemättä niistä tylsää sisäavaruutta, jossa ego kurjana pyörii oman napansa ympärillä. Siitä ammentavalla taiteella pitää jo käynnissä pienen jätevoimalan.
Jästit, kirja käteen
Pelimanifestin aloituksen ongelma on, että Juho on kuin oikeudessa, jossa hänen pitää todistaa jästeille, että pelit eivät ole vain viihdettä lapsille. Juho myöntää näin olevan: ”Minulla on kova hinku oikoa niitä ikivanhoja yleistyksiä, jotka istuvat pirun tiukassa vielä nykyäänkin. Toivon myös, että pelit löytäisivät tämän teoksen avulla hiljalleen tietään valtamedian kulttuurisivuille.”
Seuraavaksi kerrataan videopelien lyhyt historia niillä tutuilla argumenteilla, nörtteilystä Pleikkarin kautta klubeihin ja Rovio/Supercellin kautta Talouselämän sivuille. Ymmärrän ratkaisun arvon ummikoille. Toisaalta ummikot ovat myös kirjan pääongelma: miten peleistä kiinnostumaton jästi saadaan lukemaan pelistä kertova kirja? Onko lähipiirissäsi henkilö, joka dissaa pelaamista, pitää sitä ajanhaaskauksena ja lapsellisena puuhasteluna? Sellaiselle Kuorikosken kirja olisi hyvä yllärilahja, mukana kortti: ”Hei! Ne kivat korvikset/24v akkuporakone/matka Thaikkuihin, puhutaan niistä kun kirja on luettu ja sisäistetty!”
Historialuento kuitenkin jarruttaa draaman kaarta. Minulle se on kauniisti sanottuna aivan liian tuttua kauraa, eikä Juho saa kuluneeseen aiheeseen uutta kulmaa.
MAGA: Make All Games Art
Kuorikosken manifestin ideana on todistaa, että pelit ovat taidetta. ”Olen pyöritellyt tätä aihetta päässäni vuosien ajan, mutta sopiva tulokulma löytyi viime vuoden loppupuolella, kun törmäsin Henry Baconin Seitsemäs taide -nimiseen kirjaan, jossa analysoidaan elokuvaa peilaamalla sitä muihin, vanhempiin taidemuotoihin. Sen jälkeen omat ajatukset loksahtivat paikalleen, ja kirjan runko syntyi."
"Halusin tehdä tästä heti kättelyssä hieman erilaisen tietokirjan aiempiin teoksiini verrattuna, joten raamitin projektin niin, että yhtäkään tekijähaastattelua en tee, vaan kirja rakentuu kirjallisten lähteiden varaan. Lähdeluettelosta tuli lopulta aika mittava, mutta tämä on ollut itsellenikin tosi kiinnostava tutkimusmatka pelien ydinpiirteisiin nimenomaan kulttuurin ja taiteen kautta.”
Pohjan on seitsemän taiteen konsepti eli kirjallisuus, maalaustaide, kuvanveisto, musiikki, teatteri, arkkitehtuuri ja elokuva. Kun Kuorikoski alkaa verrata pelejä näihin, Manifesti alkaa toimia, sillä osaahan Kuorikoski kirjoittaa. Teatterista ja roolipeleistä en ole samaa mieltä, niiden rinnastaminen tuntuu vähän keinotekoiselta. Välillä nimiä ja viitteitä tiputellaan turhan tiuhasti, ja ajattelen lukevani pääsykoekirjaa. Siihen tarkoitukseen Manifesti ei oikeastaan olisi yhtään hassumpi.
Yksi pelejä käsittelevän kirjoittamisen ongelma kun on, että toimittaja tai kirjailija kirjoittaa peleistä, se tekee sen liian usein sekundäärisen materiaalin pohjalta, joko muiden mielipiteiden mukaan tai viikonloppupelaamisella, mutta oma kokemus on heikkoa. Tämän ansan Kuorikoski välttää mainiosti, tekstissä ei haise teeskentely. Siksi kirjaa lukee ilokseen vaikka aihe ja varsinkin esimerkit ovat tosi tuttuja.
Yhtä asiaa jäin kaipaamaan. Juholla oli tekstin seassa kyllä napakoita pointteja. Mutta Pelimanifesti on 300-sivuinen järkäle, ja päästyäni sen loppuun ne pointit ovat huterossa mielessäni haihtuneet aikaan kuin kyyneleet sateeseen. Siksi lopussa oli pitänyt napakka tiivistelmä, jotka pelaamispuhdistuksen John Luther voi naulata mobiilitemppelin oveen.
Vähän niin kuin tämä: Pelimanifesti haluaa todistaa, että pelit ovat kahdeksas taiteenmuoto, ja siinä se onnistuu. Vaikka pelit lainaavat kaikista taiteista, peleillä on oma ässä hihassa: interaktiivisuus. Kiista ratkaistu: pelit ovat taidetta. Ja kuten Georg Christorh Lichtenberg sanoi: ”Taiteiden rajamailla tavataan aina ihmeellisimmät luomukset.”
Juho, miksi haluat, että pelit tunnustetaan taiteeksi? ”Ei taide ole mikään itseisarvo, eikä mielestäni kaikkien pelien tarvitse olla taidetta, eivätkä ne sitä olekaan. On kuitenkin väärin väittää, että kaikki pelit ovat helposti sulavaa viihdettä, jolla ei oteta kantaa tai peilata todellisuutta taiteen keinoin.”
”Koska pelit nähdään ikävän usein vielä nykyäänkin vain liikevaihdon, viihteen ja niiden mädättävän vaikutuksen kautta, haluan vähän ravistella ja näyttää, että myös peleillä otetaan kantaa, tuotetaan esteettistä nautintoa, mutta samalla myös näytetään maailmasta sen ruma puoli.”
”Ihan yhtä hyvin voi kysyä, miksi elokuva tai kirjallisuus ovat taidetta. Pelit ovat osa sitä samaa kulttuurista jatkumoa, kuin niiden seitsemän edeltäjääkin.”
Tärkein viimeiseksi. Tietokirjailija Juho Kuorikoski, mikä on horoskooppimerkkisi?
”Skorpioni.”
Teos: Pelitaiteen Manifesti
Kirjailija: Juho Kuorikoski
Kustantaja: Gaudeamus, 2018
250 s
