Siinä missä elokuvakriitikolle jatko-osa on kirosana, pelikriitikko lohkaisee 90 pinnaa kuin epähuomiossa pelisarjan viidennelle viritykselle, vaikkei se tuokaan mitään uutta ihmeteltäväksi. Miten selittää massapelaajalle jatko-osa jatko-osan jälkeen? Ostaako alle satasella Colin McRae Rally 1 vaiko pulittaa kolminkertainen määrä killinkejä kakkososasta?
Gran Turismo 2 ja Colin McRae Rally 2.0 ovat jatko-osia laadukkaimmasta päästä. Olisimmeko tulleet toimeen ilman niitä?
Olisimme!
Kuvitellaanpa hetki maailmaa, johon Colin McRae Rally 2.0 ja Gran Turismo 2 eivät olisi materialisoituneet. Alkuperäiset julkaisut olisivat kaiholla muisteltuja ja huimaan arvoon nostettuja klassikkopelejä, eivätkä pelejä, joille ilmestyi ihan kiva ja mukavansutjakka jatko-osa. Gran Turismo ja Colin McRae Rally muuttivat maailmaa tai ainakin yhtä tosiolevaa viipaletta, sitä, joka liittyy kaahauspelien historiaan.
Jatko-osat ovat oiva tapa kerätä miljoonat pelitalon kassaan. Miksikö? Siksi, että ne myyvät. Ainoastaan täysin pöhkö ja bisnesurpo pelitalo olisi jättänyt Gran Turismon tai Colin McRae Rallyn klassikkohaudan lepoon.
On jotenkin ymmärrettävää ja järkeenkäypää, että tekniikan kehittyessä vanhat pelit päivitetään uudelle pelikonsolille. Vihdoinkin pelintekijä saa mukaan kaiken sen mitä hän edellisellä kerralla halusi. Huima, kaunis, ihana, sutjakka Gran Turismo 2000 Playstation 2:lla kuulostaa kumman kiinnnostavalta.
Silti jatko-osien kaipuumme on hervotonta. Värielokuvan tulo ei sekään synnyttänyt hillitöntä päivitysbuumia vaikka moni leffaklassikko onkin vuosien saatossa pantu uusiksi.
Formula 1 -peli on tietenkin ihan pakko päivittää uusilla ajajilla, eikä tallien voimasuhteiden virittäminen nykytilannetta vastaavaksi kuulosta sekään hassummalta. Minkäs voi sille yksinkertaiselle tosiasialle, että radat pysyvät vuodesta toiseen likipitäen samana. Numeron tai vuosiluvun vaihtaminen nimen perässä on kuitenkin liian helppo ratkaisu. Psygnosis on onnistunut pariin otteeseen tekemään jopa edellisvuosia kehnomman version, mistä pitäisi melkein antaa tietyntyyppinen tunnustus.
Yksi syy jatko-osien suosioon ovat pelilehdet. Jatko-osia on helppo hypettää, ja pelifirmat panostavat niiden markkinointiin usein rykevästi. Previkka lehteen ja mainosmarkat kolisevat.
Elokuvalehdessä jatko-osaryöpytys nostaisi karvat pystyyn. Moista roskalehteä ei ostaisi kukaan tervejärkinen elokuvafriikki uudelleen. Tuoreimman elokuvalehti Empiren arvostelemista 86 elokuvasta ainoastaan kaksi oli rehellisiä jatko-osia, molemmat elokuvia sieltä epäilyttävimmästä päästä. Scream III ja Universal Soldier The Return saivat kumpikin yhden vaivaisen tähden viidestä.
Miksi me katsomme mieluusti originaaleja, persoonallisia elokuvia, mutta puserramme pelikoneen sisuksiin jatko-osan kuin jatko-osan hurjalla mielihalulla? Miksi emme uskalla ottaa riskejä? Jos me pelaajat emme halua ottaa riskejä, sukeltaa tutkimattomille vesille, sitä eivät tee tarkan markan pelitalotkaan.
Pitäisikö jatko-osat pistää tositiukkaan syyniin? Jospa samojen ideoiden ja ominaisuuksien määrällinen lisääminen ei riittäisikään klassikkopisteisiin vaan siihen tarvittaisiin laadullinen muutos, nippu todellisia uusia ideoita. Kymmenen uutta rataa tai sata uutta autoa ei siis takaisi 90 pistettä. Ja samasta nimestä sakotettaisiin tietenkin automaattisesti kymmenen pistettä! Eikös kuulostakin periaatteessa ihan hyvältä?
Mutta miten olisitte reagoineet jos Colin McRae Rally 2.0 olisi saanut 70 pinnaa ja Gran Turismo 2 60 pistettä? Olisitteko heti repineet Peliaseman silpuksi, syöttäneet sen torakoille, paahtaneet torakat yksitellen suurennuslasilla, jauhaneet ne murskaksi, sekoittaneet ruokaan ja vasta sen jälkeen peruuttaneet Peliaseman tilauksen?
