Klonoa 2: Lunatea's Veil (PS2) – Karvakorvan kujanjuoksu

Konsolitekniikassa kehitys on loikkinut inhimillisiin tunteisiin asti, mutta peleissä loikat ovat tuttua tasoa. Ulottuvuuksia tulee lisää, mutta Klonoan arki on taattua tasohyppelyä.

Univaeltaja Klonoa molskahtaa mystisestä pimeydestä Lunatean hyiseen mereen, josta nuori papitar Lolo ja hänen lemmikkinsä kiskovat isokorvaisen Klonoan kuiville. Pöllämystynyt porukka matkustaa tietäjä Bagujin puheille.

Suippolakkisen papparaisen mukaan Lunatean maailmaa uhkaa muinainen pahuus, jonka voi karkottaa vain neljän kuningaskunnan harmoniakelloilla. Lumottujen kellojen kumauttaminen luonnistuu vain papittarilta, joten Klonoa päättää auttaa sööttiä ja jokseenkin kömpelöä Loloa.

Klonoa 2 on perinteinen tasoloikkapeli, jonka kenttien miljööt kierrättävät kaikki lajityypiin kliseet. Kuluneimpia aiheita ovat synkät kallioluolat, sirkus- ja konemaailmat. Tyylikkään piirroselokuvagrafiikan ja komeiden kamera-ajojen myötä teoriassa tylsänpulskeista ideoista puristetaan irti uusia ulottuvuuksia.

Lyhyitä bonuskätköille johtavia reittejä lukuunottamatta eteneminen on tiukan suoraviivaista. Tarpeen tullen Klonoa voi pakittaa kentän alkuun asti ja kertaalleen läpäistyjä alueita voi jauhaa uudestaan paremman saaliin toivossa. Matkan varrella Klonoa poimii mukaansa timantteja, kuvien palasia ja muita pikkutavaroita. Rojujen kerääminen ei ole pakollista, kentät menevät läpi ilmankin.

Mahtavista taustoista ja kiemurtelevista kentistä huolimatta pelimekaniikan perusta on lähes täysin kaksiulotteinen. Klonoa vipeltää eteenpäin vain sivu- ja pystysuunnassa. Kiinteästi paikallaan kelluvat sirkuskanuunat viskovat karvaturria kentän syvyysakselin mukaisesti.

Kaverit kyytiin

Pac-Man-hatussa keikaroivan Klonoan liikevalikoima on pettävän yksinkertainen: Sankari osaa vain juosta, hypätä ja poimia vihollisia. Otukset napataan jättimäisellä sormuksella, jota Klonoa kantaa oikeassa kourassaan. Kultarenkaan vihreä timantti ampuu lyhyen säteen, johon viholliset jumittuvat.

Nalkkiin jääneitä otuksia käytetään lähinnä ammuksina. Useimmat mönkiäiset posahtavat, jos ne viskataan päin seinää tai toista vihollista. Osa söpöistä palleroista jysähtää vasta pitkän viiven jälkeen. Kiinni napatun otuksen selästä voi hypyn lakipisteessä ponnistaa tuplasti kauemmas. Muutama hassu olio lainaa Klonoalle hetkeksi lentokyvyn.

Vaikeustaso kiristyy varsin leppoisaa tahtia. Ongelmat vaikeutuvat sitä mukaa, kun uusia ja toinen toistaan omalaatuisempia ököjä jää sormuksen vangiksi. Yksinkertaiset, mutta nopeutta, näppäryyttä ja nokkeluutta vaativat pulmat ovat paikoitellen varsin ovelia oivalluksia. Monissa paikoissa jatkoreitti aukeaa vasta, kun älyää viskoa otuksia myös kentän syvyyssuunnassa piilotteleviin kohteisiin.

Ohjaustuntuma on terävä ja napakka. Toiminnan tarkkuutta vaativasta luonteesta johtuen suuntanäppäimet soveltuvat sankarin kontrollointiin tattia paremmin.

Hölmöä lässytystä

Nätti piirrosgrafiikka rullaa nopeasti ja sulavasti. Namco on lopultakin seurannut Segan esimerkkiä ja laittanut mukaan 60 hertsin moodin, jonka myötä Klonoa 2 pyörii niin kuin pitääkin. Animaatiot ovat sujuvia ja etenkin jättimäiset tasopomot elämöivät hupaisasti. Kamera-ajot ovat vaikuttavia. Volk Cityn trampoliinikentässä korkealla kattojen yläpuolella käväisevat kuvakulmat suorastaan huimaavat.

Ääniefektit koostuvat lähinnä kepeän iloisesta pokseesta ja paukkeesta, puhe on posketonta mongerrusta. Poppoo vääntää antaumuksella ja suurin tuntein aivan älytöntä siansaksaa. Täysin puusta pudonnutta läppää kuunnellessa ei meinaa pokka pitää millään. Musiikin tyyli riippuu melkoisesti kentästä. Letkeät biisit kattavat useita tyylilajeja pimputushumpasta industrial-kolinaan.

Klonoa kakkosessa ei ole merkittäviä vikoja, mikäli sietää perustaltaan ikivanhaa pelimekaniikkaa. Tympääntyminen ei pääse iskemään, sillä hirviöiden nostelu ja nakkelu sekoittaa pakkaa sopivasti. Paketin harmillisin piirre on seikkailun pituus. Lajityypin harrastajat pelastavat Lunatean noin viikossa.

Klonoa: Door to Phantomile

Namcon ensimmäinen Klonoa ilmestyi PSonelle jo 1998. Koneen rahkeet huomioiden ykkösosa muistuttaa Klonoa kakkosta melkoisesti. Söpöilevä grafiikka on nättiä ja viimeisteltyä. Viholliset päihitetään tietysti heittämällä ja eteneminen sujuu mukavan rennolla otteella.

Hupi loppuu tuttuun tapaan kutakuinkin viikossa, mutta pitkäkorvan ensimmäinen seikkailu on silti kokemisen arvoinen, sillä Klonoa on PSonen tasoloikkien parhaimmistoa.

83