Kitiseekö pelinäppäimistö jo vanhuuttaan? Roccatilta ja Microsoftilta saattaa löytyä uusi vaihtoehto.
Kunnollinen pelinäppäimistö on henkilökohtainen asia. Yksi kaipaa muokattavuutta ja monipuolista makrotukea, toinen haluaa vain hyvän kirjoitustuntuman ja kätevästi sormien ulottuville sijoitetut peruspainikkeet. Onneksi kaikille löytyy jotain sopivaa.
Microsoftin uusi Sidewinder X4 ja Roccatin näppiskaksikko sopivat eri käyttötarkoituksiin. Roccat Valo on kaikilla mahdollisilla ominaisuuksilla varustettu lennonjohtolaite, X4 sopii keskitien kulkijoille ja Roccat Arvo puristaa pelinäppäimistön mahdollisimman pieneen tilaan.
Klassikon pikkuveli
Puolitoista vuotta sitten (Pelit 11/2008) kehuin Microsoftin ensimmäisen kunnollisen pelinäppäimistön Sidewinder X6:n viiden tähden arvoiseksi huipputuotteeksi. Mielipiteeni ei ole muuttunut, X6 on edelleen yksi parhaista näppäimistöistä. Microsoft on ilmeisesti huomannut suosion, koska X8-hiiren tavoin myös X6 saa ominaisuuksiltaan hiukan karsitun pikkuvelimallin, X4:n.
Sidewinder X4 ottaa opit esi-isältään, mutta jättää pois monimutkaisimmat lisäjujut. Tärkein ero on irrotettavan numeronäppäimistön putoaminen pois ominaisuuslistalta, nyt numeropainikkeet ovat perinteiseen tyyliin kiinteä osa lankkua. Samalla numpadista on kadonnut makrotoiminnallisuus, eikä näppäimiä voi enää X6:n tavoin käyttää vaihtoehtoisesti itse nauhoitettujen makrojen ajamiseen.
Makronappien määrä on X4:ssä muutenkin vähentynyt merkittävästi X6:een verrattuna. Painikkeita on enää kuusi kappaletta näppäimistön vasemmassa reunassa. Jokaiseen voi tallentaa kolme eri makroa ja tilojen välillä vaihdellaan yläreunassa olevan nappulan avulla. Yhteensä makroja voi siis tallentaa 18 erilaista, mikä sinänsä riittänee useimpien käyttäjien tarpeisiin.
Virtaviivaistaminen on iskenyt myös yläreunan erikoispainikkeisiin. Taustavalon ja äänenvoimakkuuden säätöpotikat on korvattu nappuloilla ja hyvänä puolena isovelimallin ainoa turha painike, Microsoftin Quick Launch, on lähtenyt. Samalla kenkää on saanut myös X6:n paras idea eli Cruise Control -nappula. Sitä painamalla haluttu nappi pysyy pohjassa, ja ominaisuutta voi käyttää esimerkiksi autoruniin peleissä, joissa moista toimintoa ei valmiiksi ole. Puutetta voi yrittää korvata makrojen toistolla, mutta lopputulos ei ole yhtä kätevä.
Käyttömukavuus on hyvä, vaikka ei pärjää esikuvalleen. Mainiota kirjoitustuntumaa haittaavat lähinnä löysä enter ja backspace, jotka kolisevat käytössä. Lisäksi funktionäppäimet on kuristettu liian pieneen tilaan ja esc ei ole aivan kokonaisuuden vasemmassa laidassa. Niinpä esciä kovassa kiireessä etsivä huitoo aina ensin tyhjää. Taustavalon kirkkautta voi säätää neljässä eri tasossa ja näppäinten merkit näkyvät hyvin myös ilman valoa.
Sidewinder X4 on asiallinen pelinäppäimistö, jota on mukava käyttää. En silti keksi yhtään hyvää syytä sen hankkimiseen, kun kaikin puolin hiotumman X6-isovelimallin saa noin 15 euron lisäsijoituksella.
Ison pöydän ääreen
Roccatin hölmö Suomi-teema jatkuu edelleen: firman megasuuren pelinaputtimen nimi on Valo. Onkohan Ville jo saanut oman signature-versionsa? Valolla on ilmiselvästi kysyntää, sillä näppäimistöä halajavien suurin ongelma saattaa olla tuotteen huono saatavuus. Ensin julkaisu viivästyi ja sitten pienen saatavuusjakson jälkeen suurin osa kotimaisista myymälöistä näyttää tällä hetkellä myyvän ei-oota.
Valo on kooltaan ja painoltaan massiivinen ilmestys, joten aivan pieneen tilaan sitä ei kannata hankkia. Syy suuriin mittoihin on makropainikkeiden hurja määrä, yhteensä nappuloita on 41 kappaletta plus pari hallintapainiketta kaupan päälle. Suurin osa näistä on sijoitettu kahteen riviin perusnäppäimistön ja funktionappien väliin. Moisessa paikassa niihin pääsee kyllä hyvin käsiksi, mutta vastaavasti funktionäppäimet ovat harmittavan kaukana. Loppujen lopuksi vastakkainen sijoittelu olisi ollut käytön kannalta kätevämpi ratkaisu.
Jos 41 makroa ei riitä, jokaiseen painikkeeseen voi ohjelmoida peräti 20 erilaista toimintoa. Yhteensä Valoon voi siis tallentaa hurjat 820 erilaista makroa, missä takuuvarmasti riittää valinnanvaraa. Makropainikkeiden näppäinhattuja voi vaihtaa sinisiksi tai punaisiksi, sillä mukana tulee pussillinen vaihtoehtoja ja kätevä irrotustyökalu.
Kirjoitustuntuma menettelee, mutta alareunastaan pyöristetyt näppäinhatut hankaloittavat merkkien erottamista toisistaan ja saavat sormet lipsumaan. Lisäksi haaleista merkinnöistä on vaikea saada selvää päivänvalossa, jossa edes kirkkaimmalle säädetystä sinisestä taustavalosta ei ole apua. Pimeässä ne erottuvat hyvin, mutta valossa on yksi fataali bugi: taustavalon ollessa päällä näppäimistö surisee todella äänekkäästi. Epäilin ensin testikappaleen olevan rikki, mutta pikaisen nettitutkimuksen perusteella en ole ainoa asian huomannut testaaja. Ilmeisesti Roccatin valo ei vain näy, vaan myös kuuluu.
Reilun kokoisessa rungossa on bonuksena yksi USB-portti sekä liitännät kuulokkeille ja mikrofonille. USB on valitettavasti turha, sillä se on ikivanhaa 1.1-versiota ja sellaisena auttamattoman hidas. Audioliitännät ovat mukava lisä, ja paketissa tulee mukana kätevä pikkumikrofoni sellaista tarvitseville.
Maksimaalista makromäärää haluavalle Roccat Valo on ainoa oikea vaihtoehto, vaikka nappulamäärä menee välillä käyttömukavuuden edelle. Inisevä taustavalo on paha ongelma, minkä takia valo on käytännössä pakko kytkeä pois päältä. Reilusti yli satasen hinta on myös varsin suolainen.
Pelimiehen pikkumusta
Ison lisäksi Roccat tarjoaa myös jotain pientä. Arvo on tähän asti näkemistäni pelinäppäimistöistä pienikokoisin, mutta siinä on silti tarvittavat perusominaisuudet.
Kokoa on saatu kutistettua poistamalla perusmerkkien ja numeronäppäimistön väliset nappulat. Nuolinäppäimet on yhdistetty numpadiin, ja ne kytketään käyttöön oikeassa ylänurkassa olevalla painikkeella. Samalla aktivoituvat kaksi nuolien viereen rakennettua makropainiketta.
Yhteensä erilaisia makronappeja on viisi kappaletta, eikä niihin voi tallentaa enempää toimintoja per painike. Viisi makroa riittää silti useimpien pelaajien perustarpeisiin. Nappuloista kolme on välilyönnin edessä ja kaksi numeronäppäimistössä. Eteen rakennetut nappulat ovat kätevässä paikassa peukalon alla, mutta ne vaativat harmittavan paljon voimaa toimiakseen. Siksi niiden käyttäminen ei ole kovin mukavaa tai nopeaa.
Kirjoitustuntuma on hyvä löysästi kolisevaa enteriä ja backspacea lukuun ottamatta. Palaute on parempaa kuin Valossa, sillä näppäinhattuja ei ole pyöristetty. Ainoa isompi murhe on funktionäppäinten sijoittelu. Tilan säästämiseksi ne on ängetty koko komeuden yläreunaan pienempinä nappuloina, eikä niiden kurottelu ole kätevää. Painikkeet on kasattu liian tiiviiseen ryppääseen, selkeämpi neljän ryhmiin jaottelu olisi auttanut paljon sijainnin hahmottamisessa.
Asiat pidetään simppelinä myös niin, että Arvossa ei ole lainkaan taustavaloa. Ainoastaan nuolinäppäimet merkitään sinisellä hohdolla niiden ollessa käytössä. Menetys ei ole suuri ja selkeän vaaleat merkit ovat päivänvalossa helposti luettavissa, toisin kuin Valossa. Roccat Arvo on mukava pikkunäppäimistö, joka sopii hyvin vaikka isomman kannettavan kaveriksi laneille.
Microsoft Sidewinder X4
Roccat Valo
Roccat Arvo
Ihme, ettei Tähtiportti-sarjan toiminnantäyteinen scifimaailma ole kääntynyt kunnolla peliksi. Sisälläni heräsi goa’uldinkipinä, kun pitkään Stargate Worlds -mörppiä työstänyt Cheyenne Mountain Entertainment julkaisi pari kuukautta sitten Stargate Resistancen. Unreal 3 -moottorilla väsätty tiimipohjainen moninpeliräiskyttely vaikutti kokeilemisen arvoiselta eikä 15 euron hintalappukaan vienyt opiskelijataloutta vararikkoon.
Homman pointtina on ihmisten ja järjestelmäherrojen välinen taistelu. Kummallakin ryhmittymällä on kolme erilaista hahmoluokkaa, jotka ovat peruskauraa kymmenistä muista nettiräiskinnöistä.
Ihmisyyttä edustavat rynnäkkökiväärillä varustettu solttu, tarkkuuskivääriin luottava kommando ja parantaja-tiedenainen. Järjestelmäherrat puolestaan yrittävät alistaa ihmiset sauva-aseella ruikkivan jaffan, vihollisensa läheltä käristävän goa’uldin ja selustaan iskevän näkymättömän ashrakin voimin. Hahmoluokkien välinen tasapaino on saatu mukavasti kohdalleen, sillä mikään hahmo ei ole ylitse muiden.
Kenttien ja pelimuotojen määrällä ei juhlita, sillä kumpiakin on vain kourallinen. Vastustajia kurmotetaan joko temppelissä, jäämaailmassa tai Maan kamaralla. Yleensä tavoitteena on yksinkertaisesti nitistää vastustajat yksin tai tiimissä. Vaihtoehtoisena pelimuotona on lipunryöstö, joka on pelissä ristitty Capture the Techiksi.
Resistancen perusmekaniikka ja räiskintä toimivat kelvollisesti, mutta kaikesta paistaa läpi viimeistelemättömyys. Jo alkuvalikot tuntuvat sekavilta, eikä yleisilme parane itse pelissäkään. Rupuiset hahmografiikat, aseiden hernepyssymäiset äänet ja valjut ympäristöt jättävät kylmäksi. Pelistä ei myöskään löydy ystävälistoja tai tukea modeille.
Resistanceen on luvattu tulevaisuudessa lisää sisältöä, mutta saapa nähdä. Alkuinnostuksen jälkeen pelaajamäärät ovat kääntyneet selvään laskuun. Pelaajien kaikkoaminen mielenkiintoisempiin maailmoihin ei yllätä, sillä Resistance ei hyödynnä Tähtiportti-lisenssiä millään tavalla. SG-joukkojen ja järjestelmäherrojen tilalla voisivat olla mistä tahansa scifipelistä repäistyt ryhmittymät. Sarjasta tutut teemat tai ympäristöt, hahmoista puhumattakaan, toisivat rutkasti lisää tunnelmaa, mutta kun ei niin ei.
Nyt pelaamisesta ei nauti edes vannoutunein Tähtiportti-fani. Stargate Resistance on yksinkertaisesti äärettömän keskinkertainen. Räiskintää eivät pelastaisi edes Richard Dean Andersonin kuivakan loisteliaat one-linerit.
