Jatko-osien mylläkkä on selvä ja tulevat joulumarkkinat ovat jälleen kerran jatko-osilla kyllästetyt.
Jatko-osat eivät ole pelibisneksen yksinoikeus, mutta elokuvissa ja kirjallisuudessa niiden merkitys on vähäisempi. Toisaalta kirjakauppojen kirkuvat Harry Potter 5 -jonot ovat selvä merkki siitä, että jatko-osavyörytys puree myös muualla. Peleissä se on vain poikkeuksellisen korostunutta.
Megalomaanisten E3-messujen käytäviä kävellessäni oivalsin lopulta itsekin, miksi jatko-osat myyvät: tuhansien pelien joukosta ne on helppo tunnistaa. Tutut logot ja tuttu nimi vetävät heti puoleensa. Peliin on helppo sukeltaa ja sitä on helppo testata, koska sen arvioinnin pohjaksi nousevat heti edellisosan heikkoudet ja hyvyydet.
Nintendon johtajan Saturo Iwatan mukaan jatko-osiin luottaminen on syy Japanin pelimyynnin lamaan. Iwatan mukaan sama uhkaa myös länsimaiden markkinoita. Toisaalta Nintendo luottaa tuttujen hahmojensa myyntivoimaan. Se, että pelin nimen perään kirjoitetaan numeron sijasta Gold tai Sapphire ja lopulta Platinum ei tee pelistä uutta. Metalleja riittää kemian oppikirjassa muutamaksi vuodeksi.
Numero nimen perässä ei ole onneksi menestyksen elinehto. Hyvät pelit myyvät vaikka nimike olisi uusi - ainakin Suomessa. Far Cry todistaa tämän. Hyvät arvostelut ja sopiva, muttei liiallinen hype tekivät tehtävänsä.
Musiikkibisneksessä tilanne on pinnallisesti tarkasteltuna toinen. Jatko-osia ei levykaupan hyllyssä juuri näe, paitsi ne pakolliset Suomi-Poppia vitoset ja kutoset ja jokavuotiset Smurffit. Toisaalta esittäjän isolla (no ok, joskus pienellä) kirjoitettu nimi takaa tuttuuden. Jokainen vauvasta vaariin tunnistaa Beatlesit, Elvikset ja ehkäpä David Bowiet. Jokainen metallipää tietää, mikä on Metallica, HIM, Motörhead ja Nightwish vaikkei niistä tykkäisikään. Aiemman menestyslevyn nimeä ei jankuteta loputtomiin, vaan tuttuus luodaan artistilla.
Pelien kansissa tekijät jäävät vähälle huomiolle. Ainoastaan harrastajat tietävät, kuka tai ketkä seisovat uusimman Zeldan tai Halon takana.
Elokuvissa tuttuudesta huolehtivat yleensä tunnetut näyttelijät. Elokuva kuin elokuva kelpaa Johnny Depp -fanille kunhan siinä näyttelee Depp. Pelkän pelitalon nimi pelikotelossa, vaikkapa steriililtä kuulostava Sony, ei iske Deppin tavoin.
Miksi pelikotelon pitää sitten näyttää tutulta ja turvalliselta? Pelit ovat kalliita, eikä kukaan halua ostaa sikaa säkissä. Läheskään kaikki pelejä ostavat eivät seuraa pelilehtiä, eikä pelkkä pelitalo ole laadun tae. Tietenkään numeron lisäys nimen taakse ei takaa laatua mutta tuo sentään tutun ja kynnystä alentavan tarttumapinnan, joka helpottaa ostopäätöstä. Onneksi jatko-osa on useimmiten teknisesti ja efekteiltään edeltäjää rouheampi.
Pelitaloille kyse on bisneksestä. Jos Final Fantasy XII julkaistaisiin World of Ivalice tai edes Vagrant Story 2 -nimisenä, sitä myytäisiin automaattisesti kaksi miljoonaa yksikköä vähemmän. Ja kyseessä sentään on Vagrant Storyn tekijän uusin peli, joka eroaa monessa suhteessa aiemmista Final Fantasyistä. Kukaan pelitalo ei ole näin hullu.
Vastaavasti Capcomin Resident Evil 4:stä olisi saatu muutamalla kosmeettisella kikalla kokonaan uusi peli. Mutta olisiko moinen kannattanut? Tuttu nimike myy jälleen miljoonia ilman kallista, uuden brändin luomiseen tarvittavaa mainoskampanjaa. Pelimedia innostunee uutukaisesta, koska se on jatko-osaksi tuore.
Milloin jatko-osavyörytys muuttuu rahastukseksi? Jos urheilupelin joukkueet on päivitetty, bugit korjattu ja kontrolleja hieman kohennettu, eikö kyseessä ole saman pelin uudelleenjulkaisu? Päivittämällä peliä riittävän usein pelitalo saa muhevasti ilmaista palstatilaa lukuisissa pelilehdissä, sillä toimituksellinen materiaali on aina parasta mainosta. Kun uusi versio julkaistaan lisäksi puolen vuoden välein, on pelisarjan näkyvyys taattu erilaisten ennakkoesittelyjen ansiosta ympäri vuoden.
Vastaavasti Sony julkaisee käytännössä samaa digikameraa ja Epson käytännössä samaa valokuvatulostinta useaan kertaan vuodessa. Oman talon tuotteen on päästävä mukaan jok'ikiseen vertailuun, muuten kauppa tyrehtyy.
Pelitalon on vaikea ymmärtää, miksi jatko-osan pisteet ovat huonommat, kun kerran muutama bugikin on korjattu. Pienen päivityksen myyminen verkkopalvelun kautta voisi olla järkevä ratkaisu. Tällöin pelin jo aiemmin hankkinut voisi muutaman euron hintaa vastaan päivittää pelin uudeksi, ja muut voisivat hankkia uutukaisen suoraan kaupan hyllyltä. Vääryyttä on sekin, että päivitetty versio saa huonommat pisteet pelkästään sen takia, että kyseessä on päivitys. Etenkin jos kyseessä on sarjan siihen asti paras tuote.
Jatko-osien tuoma turvallisuus on satojen pelien viidakossa tarpoville asiakkaille ja kauppiaille niin merkittävä asia, ettei jatko-osista ihan heti luovuta. Sony yllättää julkaisemalla Mark of Krin jatko-osan kokonaan erinimisenä (enpäs muuten kerro minkä nimisenä). Idea on hauska, mutta onkohan syynä pelkästään se, ettei Kri ollut aikoinaan mikään hirmuinen menestys?
Prince of Persia: Sands of Timen jatko-osa ilmestyy rehellisesti Prince of Persia 2:na vaikka edellinen osa ei myynyt maltaita ja vaikkei kyseessä edes ole sarjan toinen osa. Prince of Persialle uuden tulemisen tietyllä tavalla sallii, koska "ensimmäinen" osa jäi viime joulun meganimikkeiden varjoon. Nyt Prinssi on kaikkien huulilla, ja ansiosta. Jos peli ilmestyisikin yhtäkkiä Myth of Darknessiksi nimettynä, se jäisi jälleen muiden varjoon. Prince of Persia on vihdoin myyvä brändi, eikä siitä kannata ihan heti luopua. Varsinkin jos haluaa pelinsä näkyville sen pelikaupan ainoan myyntipyrähdyksen aikaan.
Itse olisin kovin otettu jos Maailman peliarvostelijoiden liitto päättäisi, että pelkkä numeron muutos pelin perässä aiheuttaisi 30 pinnan rapsut pelin loppupisteissä. Mutta auta armias, mikä haloo nousisi kun Halo 2 saisi 67 pojoa. Se siitä ideasta.
Muuten: tämä juttukin on itse asiassa jatko-osa. Olen aivan varmasti sanonut samat asiat jossakin aiemmassa palstassa eri sanoin. Kunhan päivitin tekstin ajankohtaiseksi. Ähäkutti.
