Elämme mielenkiintoisia aikoja. Uusia pelikoneita ilmestyy niin kotiin kuin käteen. Pelibisneksessä eletään jälleen murroksen aikaa.

Japanissa Gameboyn kilpailijoita on ollut ennenkin, mutta nyt kannettavien pelilaitteiden vyörytys on alkanut vihdoin myös meillä. Kotikoneista on esitelty muun muassa netistä pelit lataava Phantom, ja pian suuret jätit julkistavat virallisesti uuden sukupolven PlayStationinsa, GameCubensa ja Xboxinsa.

Komeampi grafiikka ja korskeammat äänet ovat itsestäänselvyys. Nintendon uusi pääjohtaja Saturo Iwata lupaa evoluution sijasta revoluutiota, mitä moinen sitten mahtaakaan tarkoittaa. Neljän kuvaruudun ja tv-tuolin yhdistelmää? Kameraohjattavaa viihdekeskusta?

Ennen kotikonsolirynnistystä liuta kämmenpelikoneita piristää eloamme. Nintendon DS ja Sonyn PSP ovat näistä tutuimmat. Lisäksi kauppoihin singahtaa mielenkiintoiselta vaikuttava Gizmondo, ja Palm-pohjainen, kämmenmikrolta maistuva Tapwaven Zodiac saapuu sekin lopulta Eurooppaan. Eiköhän Nokiakin julkista kohta uuden N-Gagen, onhan edellisen lanseerauksesta kulunut jo melkein puoli vuotta.

Murrokset ovat mielenkiintoisia, koska niissä taistellaan pelimaailman herruudesta. Markkinajohtajan nimi vaihtuu vain ja ainoastaan uuden konsolin menestymisen tai floppaamisen myötä. Eikä sitä ratkaise kehittynyt teknologia, vaan oikea ajoitus ja myyvät pelit.

Murroksessa on kyse muustakin. Odotamme uusien konsoleiden kanssa yhtä aikaa julkaistavia pelejä kuin kuuta nousevaa, vaikka oikeasti joudumme pelaamaan samat tutut hittipelit uusina, päivitettyinä versioina. Innovaatiot ovat hetken aikaa hakusalla. Poikkeuksen saattavat tehdä kahta kuvaruutua toden teolla hyödyntävät DS-pelit.

Sony lupaa uudelle PSP-kannettavalleen upouusia pelejä - tietenkin - mutta taloudellisesti järkevämpää, riskien kannalta helpompaa ja tavallisen pulliaisen mielestä jopa mielekkäämpää on myydä samat vanhat tutut PlayStation-hitit uudestaan. Tuttu ja turvallinen on se, mikä ihan oikeasti myy. Tätä karua totuutta eivät uudet konsolit muuksi muuta.

Oudot linnut

Olohuoneen paraatipaikalle plasma-tv:n kaveriksi havittelevan Phantomin mielenkiintoisin piirre on se, ettei sen ulkokuoresta löydy rompun mentävää koloa tai rakoa. Phantom on luonteeltaan aivan liian radikaali ja uusista pelikoneista se, josta ei tule menestyjää. Mutta se voi olla aavistus tulevasta.

Musiikki ostetaan kohta iTunesista ja vastaavista nettikaupoista. On vain ajan kysymys, kun imuroimme (laillisesti) uudet pelit suoraan pelitalon tai nettikaupan sivuilta. Kännykkäpelit ja PocketPC-pelit ostetaan jo nyt useimmiten näin. Phantomin markkinaidea ei kuulosta enää scifikirjan pedolta.

Kohtuullisen kokoisen pelikirjaston kertyminen maksamalla pelkkä kuukausimaksu olisi tiukalla budjetilla elävän perheen pelastus. Laitteiston saa ilmaiseksi, kunhan sitoutuu tilaamaan palvelun kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Parhaat ja halutuimmat pelit myydään toki Phantom-palvelussakin kalliilla ja erikseen, mutta nekin suoraan ja vaivatta laajakaistan kautta. Phantom-mallissa on säästyvän hyllytilan lisäksi toinenkin etu: pelin uusin versio on aina ja takuuvarmasti käytössä. Uhkiakin on: miten käy virtuaaliselle pelikirjastolle, jos (kun) Phantom menee konkurssiin?

Joulumarkkinoille uudet kämmenkonsolit eivät Suomessa ehdi. Gizmondo tulee kauppoihin Englannissa marraskuussa, joten sitä saattaa Suomen maaperälle muutama kipale eksyä. Gizmondosta tuskin on mobiilisodan mustaksi hevoseksi, vaikka siinä on liuta hauskoja ominaisuuksia.

Gizmondon sisäänrakennettu GPS-paikannin etsii joko lähimmän Mäkkärin (jos se on jostain syystä hukassa) tai Gizmondo-henkisen kaverin. Miljoonien levyjen musiikkikirjasto on napinpainalluksen ja vinkuvan VISAn ulottuvilla. Vempaimessa on jopa kamera ja GSM-teksti- ja multimediaviestinominaisuuksia. Puhelimena Gizmondo ei sentään toimi.

Lopun aikoja odotellessa

Me pelihörhöt tietenkin toivomme, että joulunpyhät menisivät uuden Nintendon kosketusnäyttöä hipeltäessä, julkaistaanhan se Yhdysvalloissa ja Japanissa hyvissä ajoin joulumarkkinoille.

DS on Nintendolle yrityksen historian kolmas tärkeä lanseeraus. Ensimmäinen oli kasibitti-Nintendon onnistunut isku Yhdysvaltoihin suuren videopeliromahduksen jälkihöyryissä 1985, toinen Gameboyn ja Tetriksen nerokas yhteennaittaminen armon vuonna 1989. Nintendolle DS:n lanseerauksen onnistuminen on kullanarvoisen tärkeätä, sillä Gameboyt ovat olleet pitkään Nintendon tärkein tulonlähde.

Nintendo yrittää parhaansa. Ajoitus on loistava, kaksi kuvaruutua hykerryttää ja julkaisua siivittävät parhaat brändit kuten Mario, Metroid ja Pokemon. Uuden Marion ytimenä on tosin vanha peli, Nintendo64:n Mario 64, mutta sitä on yritetty piristää lukuisilla uusilla oivalluksilla. Kun laitteen hinta on sopiva, markkinointibudjetti valtaisa ja akkukesto riittävä, menestys vaikuttaa varmalta. Mutta konsolibisneksen kiemuroiden ennustaminen on ennenkin osoittautunut likipitäen mahdottomaksi tehtäväksi.

Ennen uusia konsoleita ilmestyi harvakseltaan ja harkitusti, pari kerrallaan, muutaman vuoden välein. Nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa niitä lanseerataan vuosittain useampi. Onko kehitys liian nopeaa? Onko tarjontaa liikaa? Vetävätkö markkinat?

Vaikka 1980-luvun puolivälin suuren videopelirysäyksen kaltainen katastrofi tuskin on tulollaan, pienimuotoinen kaaos voi odottaa nurkan takana, sillä varmaa on, etteivät markkinat riitä kaikille halukkaille. Elämme itse asiassa harvinaisen mielenkiintoisia aikoja.